sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Cigar City Jai Alai IPA, hanaversio

Floridalaista Tampa-IPAa en ole aiemmin hanasta juonut, tölkki tuli kyytiin takavuosina Haaparannasta. Olarin IPAa maltaisempi tuoksu. Maussa sitrusta, mutta hieman tunkkaisempaa fiilistä. Hyvin kuivaa, katkeroa kohtuudella. Periaatteessa hyvää tavaraa, mutta ei nyt säväyttänyt.  Sori, 24.9.2017.  

Olari 21 Minute IPA

Uusi IPA Espoosta, 6%, 85 IBU. Mehuinen tuoksu, herukkaa, varmaan Mosaicia. Olin kyllä aistivinani myös lievästi voita, olisiko diasetyyli päässyt hieman mukaan? Tuoretta on, maussa hedelmäisyys hallitsee laaja-alaisesti ja kohtuullisesti riittää paukkuja takaosaankin, katkeroa on mukana. Hyvää kamaa, mutta ei kuitenkin aivan timanttista laatua, jotta erottuisi edukseen yleisestä tarjonnasta. Oululaiset Heli ja Jari pyörähtivät myös baarissa pikaisesti paluumatkalla Tallinnasta, sosiaalinen tilanne vain monipuolistui. Sori, 24.9.2017.  

Almanac Sunshine & Opportunity


Sunnuntaisin keskityn yleensä muihin aktiviteetteihin kuin olueen, mutta Sori Taproom on aiemminkin sunnuntai-spesiaaleillaan sotkenut tätä kuviota. Nytkin kävelin aurinkoisessa säässä Kaisaniemeen sanfranciscolaisen panimon Suomen ensi-iltaan. Oletettavasti tämä todellakin on tilanne, en ole muuallakaan tutustunut Almanacin tuotoksiin. 

6,3%, kauraa ja vehnää saisonissa, brettaa ja maitohappobakteeria, kypsytetty tammessa, Citra-kuivahumalointi, you name it. Kaikki kikat siis käytössä, hapan sitrustuoksu. Hapanta makuakin, hyvää hedelmäisyyttä, lievää mausteisuutta, kevyt katkeruuskin. Ihan kivaa hapanta belgifiilistä maltillisesti, mutta hallitun tasapainoisesti.

Helsinki-viikonloppua viettävät Joensuu-bloggari Jaakko Matikainen ja Tallinna-panimoyrittäjä Pyry Hurula sattuivat samaan aikaan paikalle. Pyry tarjosi omassa baarissaan AleSmith IPAn oletettavasti tuoreen pullon jakoon. Runsaat neljä vuotta on jo ehtinyt kulua siitä, kun pääsin tempaisemaan tämän paikan päällä. Tuoreelta tuntuu tosiaan tämäkin, kuiva pihkaisuus tunkee intensiivisesti mukaan. Tämä on klassinen old school west coast IPA, ei mitään NEIPA-appelsiinimehuhömppää. Sori, 24.9.2017.

Humalove Dakrness Absorbrs


Lopuksi vielä päivän vahvin olut, imperial stout, 9,2%, UG:llä tehty. Mielenkiintoinen kirjoitusasu nimessä, ei siis minun huolimattomuutta. Vahvaa vaahtoa. Lievästi hapan, pehmeää paahteisuutta taas katkeroperällä. Alkaa vahvat tummat oluet tuntua jo hieman liikaa toistensa kaltaisilta ja poistuinkin paikalta ennen pimeyden nielaisua. Oljenkorsi, 23.9.2017.

Tuju Lesoilu Stout

Alan miehet väittivät lappeenrantalaisen Tujun uuden stoutin olevan instant-klassikko. Olin jo menossa ostamaan omaa pulloa, kun Tonagi tarjosi oman pullonsa loppuosan. Kiitosta vaan, tämä riittänee tällä kertaa, kun iltapäivän vahvoja annoksia alkoi olla jo useampia. 9%, mukana Lehmus Roastery -paahtimon bourbon-tynnyrissä kypsynyttä Bourbon Arabica -kahvia. Pullokypsytettyä kamaa, aika mielenkiintoinen kombinaatio. Vahva paahteinen tuoksu. Lievää makeutta, ehkä jopa bourbonin vaniljaa, suklaata, jopa katkeruus keveästi mukana. Ei huono, puhdasta kamaa. Täytynee kokeilla vielä rauhallisemmassa ympäristössä. Näppärä nimikin tuotteella. Oljenkorsi, 23.9.2017.

Humalove II: Terrible Twos


Nyt sitten merkkipäiväolutkin tuli saataville. Imperial schwarzbier, eli heti perään toinen lager (balttiporterhan tehdään pohjahiivalla) Lohjan UG-valmistamolta, isäntäpanimon Olavi Mensiokin oli päässyt paikalle, samoin bongasin ainakin Humaloven juoksuihmeen Tero Forsbergin. Vaahto kehittyy lasin pohjasta asti  kuin nitrostoutissa. Kuiva olut, lievästi hedelmäisyyttä, paahteisuutta, miellyttävä. Hieman katkeroa, hyvää kamaa, kahviakin seassa. Helsinkiin luvattua intiaanikesää ei näkynyt, hyytävä tuuli murjoi kaupunkia, joten tummat ja vahvat oluet sopivat hyvin ympäristöön. Lievää karkeutta, saattaa jopa ikääntyessä pyöristyä. Oljenkorsi, 23.9.2017.

Humalove Whisker.beer Tank BFF Series II: Krówki


Kuulin Suvilahdessa taksilla Oljenkorteen lähtöä tehneeltä hörhölaumalta, että Toukolan baarissa on Humaloven 2-vuotissynttärit. Hyppäsin uskollisen polkupyöräni selkään ja ponnahdin paikalle. Synttäriolut ei vielä hanassa, mutta Humaloven muuta kokeilematonta tarjontaa kyllä. Ensimmäisenä UG:llä tehty kollabo puolalaisen Whisker.beer -kiertolaisen kanssa. Teinilyhenne BFF tarkoittaa Best Friends Forever. Balttiporter, 8%, mukana laktoosia ja puolalaisia krówki-karamelleja. Ei kuulosta hyvältä, mutta maistui paremmalta. Pehmeää ja paksua, mutta ei ällömakeaa ja tasapainoisuus, lähes juotavuuskin, kunnossa. Oljenkorsi, 23.9.2017.

lauantai 23. syyskuuta 2017

Cantillon Zwanze Day 2017 @ Stadin Panimobaari



Cantillonin legendaarinen lambic-panimo lanseeraa joka syksy uuden Zwanze-oluen ja se tulee globaalisti tarjolle samaan aikaan rajallisessa koossa. Viime vuosina Stadin Panimobaari on hoitanut Suomen osuuden, niin tänäkin vuonna. Pyörähdin Suvilahdessa klo 1430, ei elonmerkkejä Stadin baarissa, vetäydyin Sörkan Ruusuun kiskomaan Hacker-Pschorrin oktoberfestiä, palasin klo 1520, baari auki, vaikka pitäisi aueta vasta 1530. Hörhöjä jo paikalla, tilasin Sun Beat Down Alea, istuin selin tiskiin Mikko Laitisen pöydässä, puhdasta kuivaa hedelmäistä olutta. Kun Mikon kanssa havahduttiin Zwanzen jakeluun, jono oli ehtinyt venähtää pitkälle ulos Suvilahden festivaalialueelle. Mutta ei hätää, jono veti hyvin. Tämänvuotisessa Zwanzessa Oolong-teetä, 20 cl annos maksoi 8€. Sameaa vaaleaa olutta, tiukka hapan tuoksu. Maku hyvin kuiva intensiivisesti, tee ei tunnu heti. Tee ei tunnu leikkaavan happamuutta, vain 5%. Hyvää kamaa, mutta ei ehkä tämän massiivisen kohkauksen arvoisesti, Cantillon on saanut markkinoinninkin toimimaan hienosti. Olut loppui suunnilleen saman tien, joten saatavuuden rajoittaminen todellakin toimii myös markkinalähtöisesti, vinkkinä siis eduskunnalle uuden alkoholilainsäädännön laatimiseen. Stadin Panimobaari, 23.9.2017.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Nine Locks Fathom Double IPA

Kolmas ja viimeinen Timo Alasen tuliaisista on erikoislähetys hophedonistille, tupla-IPA, 8,0%, 90 IBU. Nine Locks sijaitsee Dartmouthissa, joka on nykyään Nova Scotian pääkaupungin Halifaxin kaupunginosa. Varsin uusi olut ilmeisesti, Ratebeerissä vain kaksi arviota. Tölkin pohjassa merkintä Canned 110817. Kanadalaisesta päivämääräformaatista ei näytä olevan täyttä yksimielisyyttä, mutta oletettavasti olut on tölkitetty elokuussa, siis erittäin tuoretta. Hieman samea kinuskinen väri, kestävää vaahtoa. Pihkainen tuoksu, ei aivan puhtaalta tunnu, palanutta rikkiä, siis tulitikkua. Maku on pehmeähkön hedelmäinen, lievästi karamellisen makea, tuntuvan katkera loppuliu'ussa. Aika kova kokonaisuus, lievä karkeus löytyy, mutta kovin paljoa ei ole pielessä. Erittäin nautittavaa, paras olut pitkään (?) aikaan, tupla-IPA ei ole helppo tyyli.

Trailway Blueprint

Toinen Timo Alasen hankkimista newbrunswickilaisista Trailway-näytteistä kevyt porter, 4,6%. Vaahto aluksi pienikuplaista, jotka konvergoituvat suuremmiksi ennen kuin alkavat häviämään. Hyvin paahteinen tuoksu, maitohappoisuuttakin. Maku on pehmeän paahteinen, hyvin kuiva, kahvia ja tummaa suklaata, kunnon peräkärrykin. Aika näppärä, kuiva kevyt katkera porter. Hiilihappotaso korkeahko, matalammalla tasolla tulisi enemmän pehmeyttä ja juotavuutta.

Trailway Luster


Hämeenkyrön rauchmalzteri Timo Alanen on juonut oluita kaikista muista USA:n osavaltioista paitsi Rhode Islandista, West Virginiasta ja District of Columbiasta. DC ei tietenkään osavaltio ole, mutta verrannollinen alue kuitenkin. Kun kesällä Helsingin SOPPissa tuli puheeksi elokuinen jenkkireissuni, Timo pyysi pitämään silmät auki, jos oluita noista valtioista tulisi vastaan. Ashevillen Bruisin' Ales -kaupassa kysäisin West Virginian oluita ja seurauksena oli hilpeä keskustelu henkilökunnan kanssa. West Virginiassa on kyllä panimoita, mutta niiden oluita ei varmaankaan juuri viedä peräkylämaineisen valtion ulkopuolelle. DC-oluita puolestaan löytyi helpommin ja Gene Bonventren vinkistä nappasin Glen's Garden Market -luomukaupasta pari DC Braun olutta Timolle, pils ja farmhouse ale. Samasta kaupasta löytyi Narragansett Lageria rhodeislandilaisesta panimosta. Tämä on vähän hankalampi tapaus, Narragansettin oluita on tehty lisenssillä Wisconsinissa ja Pennsylvaniassa. Panimo on kuitenkin viritellyt taas omaakin tuotantoa Rhode Islandin Providencessa. Ehkä Timolle päätynyt olut on Rhode Islandista, ehkä ei. 

Frankenin oluisiin aiemmin intohimoisesti paneutunut Alanen on sittemmin siirtänyt fokuksensa hieman yllättäen Kanadaan. Sieltäkin tietysti löytyy mielenkiintoisia oluita ja Alanen kävi taas syyskuun alussa rapakon takana, nyt Kanadan Atlantin rannikon pienissä provinsseissa, ns. The Maritimes-alueella. Siis  New Brunswick, Nova Scotia ja Prince Edward Island. Kompensaationa DC-tuliaisille Timo nappasi tältä alueelta minulle maisteltavaa. Oluiden vaihtokaupan kuriirina toimi tamperelainen olutkonnossööri Antti Laiti, jolle sattui työmatka Helsinkiin eilen. Sovittiin transaktion tapahtumapaikaksi Pasilan väliaikainen asema, koska se oli omaa sijaintiani lähellä ja Antin juna pysähtyi tietenkin siellä. Hommasta kehkeytyi agenttielokuvista tuttu tapahtumaketju. Antin Tampereelta saapuva juna S 42 pysähtyi Pasilan laiturilla 5, Antti oli vaunussa 10, junan takaosassa. Antti kertoi tulevansa vaunun sille ovelle, joka on lähempänä menosuuntaa. Laituri oli tietenkin tyhjä ennen junan saapumista, kukaan ei tietenkään nouse Pasilasta Helsinkiin menevään kaukojunaan. Kanniskellessani epäilyttävää mustaa olutkassia tunsin niskassani valvontakameroiden tarkentuvan minuun, ehkä nykyisten turvatoimien vallitessa turvallisuusviranomaisten sniperin hiusristikko pomppi myös itsessäni. Juna saapui aikataulussa, vaunu 10 pysähtyi melko lähellä sijaintiani, ihmisiä tuli ulos, viimeisenä Antti. Aivan liikkuvasta junasta ei siis vaihtokauppaa tarvinnut tehdä. Vaihdoimme kassit vain hieman epäilyttävästi ja Antti hyppäsi takaisin junaan. 

Ensimmäisenä testiin hoppy session ale, 4%. Trailway-panimo on New Brunswickin pääkaupungissa Frederictonissa. Hyvin samea vaalea ulkonäkö, vahva suurikuplainen vaahto. Herukkainen tuoksu, todella kissanpissainen. Maku on pehmeän trooppishedelmäinen, stadimainen. Hedelmämehuinen maku on kohtuullisen täyteläinen, vaikka maltaan tuki jää odotetusti heikoksi. Mukava yllätys tulee takaa, tässä ei ole NEIPA-tyhjyyttä perätilassa, katkeruus ei päällekäyvää, mutta itsepintaisen sitkeää kuitenkin. Hyvin puhdas kaikin puolin, toimii mukavasti palautusjuomana syksyn pisimmän (13,5 km) juoksulenkin päälle.

Fuller's American Fall, cask ale

Hotel Havenin ultrasosiaalisen olutillallisen jälkeen kävin vielä rauhoittumassa epäsosiaalisemmalla oluella ennen pimeää pyöräilyä takaisin Vallilaan. Black Doorissa pääsin näppärästi ikkunahyllyllä tuijottelemaan tuopin yli Kaisaniemenkadun vilinään. Fuller'silta uutuus, 4,0%. Ei vaahtoa, tuoksussa karviaismarjaa. Samaa vivahdetta maussa, pehmeää, karamellisuuttakin mukana. Ei paljoa kärryä, mutta laadulla on tekijänsä, ei tässä mitään ongelmaa ole. Hanalatkä ei ollut esillä, mutta netistä se kuvahaulla löytyy. Klassinen avo-Cadillac syysmaisemassa, tyylikästä. Black Door, 21.9.2017.

Guest Brew Kallio Artisan Brewery -illallinen @ Hotel Haven



Hotel Havenin Alexander Winberg otti yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta osallistua Kallio Artisan -kiertolaispanimon kanssa toteutettuun olutillalliseen. Tartuin tilaisuuteen ja tallustelin Unioninkadun luksushotellin aulaan. Ajauduin baariin, joka oli täynnä iltapukuisia naisia ja tummapukuisia miehiä. Poikkeuksellisesti olin heittänyt nukkavierun pikkutakin virttyneen Pikkulintu-teepaitani (Bitter & Sour) päälle, mutta tunsin silti olevani väärässä paikassa. Baarimestarilta selvisi, että niin olinkin. Olutillallinen oli sisäpihan takana toisessa rakennuksessa, josta näkymä Etelärannan puolelle. Ilmeisesti kyseessä hotellin aamiaistilat toisessa kerroksessa, Engelin suunnittelema Sundmanin talo, alakerrassa edelleen Sundmans Krog -kyltti, vaikka paikassa toiminee eri kuppila nyt. Havenin baarin hyllyt notkuivat niin mielenkiintoisia viskipulloja, että tein itselleni mental noten tsekata paikka toisella kertaa.    

Pöydät oli katettu täyteen laseja, lupaavalta vaikutti. Vieraat olivat enimmäkseen aiemmin tuntemattomia, mutta Olutpostin Mariaana Nelimarkka oli mukana ja muistelin joskus nähneeni Brewniversen Jani Poutiaisenkin. Alexander ja Olavi  Mensio esittelivät illan suunniteltua kulkua. Olavi siis vaikuttaa Kallio Artisanissa ja on myös lohjalaisen UG Breweryn päähenkilö Juhani Palttalan ohella. Olavi tuli olutskenen ytimeen italialaisen Amiata-panimon sourilla sahdilla, jota maistelin itsekin puolisentoista vuotta sitten Settimo-maahantuojan teistingissä. En ollut Olavia aiemmin tavannut, vaikka mies on ennen Italiaa opiskellut Oulussa viitisen vuotta ja jonkinlainen tukikohta tuntui olevan Kallion, Kirkkonummen ja Lohjan ohella Hyrynsalmellakin, of all places. Amiatalle Toscanan Arcidossoon Olavi päätyi opiskelukuvioiden kautta ja yhteistyö jatkuu edelleen. Hieman yllättäen jouduin toteamaan, etten ole varsinaisia Kallio Artisanin oluita aiemmin maistanut. UG:ltäkin olen kokeillut vain vieraiden tekemiä keittoja kuten Sahtipäät-seuran sahtia. UG on muuten loppuvuoden aikana vaihtamassa lokaatiota, mutta pysyy Lohjalla edelleen. Olavin Kalliohan järjesti myös viime joulukuisen Hop Artisan Brewery Weekendin, joten mies on ehtinyt moneen. 




Ruokaa oli tarjolla neljää lajia, siis yksi etukäteen ilmoitettua enemmän. Olutta oli käytetty ruokien valmistuksessakin, joten hommaa oli viilattu viimeisen päälle. Alkudrinkkinä UG:llä tehty Fit Burd, 4,2%, mallastamatonta karamellisoitua kauraa 40%, vesimelonia yksi kolmaosa. Art Beer -festivaaleille suunniteltu olut, Monroe-humalaa. Nimi tarkoittaa skottimurteella hyvännäköistä naista, muistaakseni etiketin suunnittelijan puoliso on kotoisin Skotlannista. Matalahiilihappoinen belgiblond, hyvin pehmeää. Vesimelonin vaikutusta vaikea arvioida, jonkinlainen neutraali kuivahko hedelmäisyys belgiesterin takana saanut varmaan osumaa siitä.  

Kantarellikeitto tarjoiltiin siten, että lautasen pohjalle aseteltiin ensin krutonkeja ja sienen palasia, keitto sitten päälle. Hyvää oli ja juomana Oranki. Kyseessä ei tietenkään Sonnisaaren samanniminen laktoosivehnä vaan Amiata/Kallio -kollabo, red saiso, 6,0%. Korianteria ja muitakin mausteita, eli siis ehkä enemmän red wit (hehe) kuin red saison. Käynyt viileässä lagerin tyyliin. Kirpeän marjainen, tasapainoinen tämäkin. Tässä vaiheessa sosiaalinen tilanne alkoi vaatia veronsa, muistiinpanojen teko harveni huomattavasti. Ruokaakin oli siirrettävä astiastolta ääntä kohti.
 
Varsinainen alkuruoka oli vehnäoluessa marinoitua siikaa, jonka kanssa nappailin aluksi tropical milk IPA Madáhània, 7%. Kiinalainen nimi viittaa Mannerheimin vakoiluretkiin, "hevonen saapuu keskusvaltakuntaan". Olut viritelty taas Amiatassa Suomen 100-vuotisjuhliin. Sloveenihumalaa suunnitteluvaiheessa kuulemma todella paljon, lopputuotteessa 75 EBUa. Laktoosin käyttö leikkaa katkeruutta, ikävä kyllä. Tämäkin varsin mausteinen, makeahkoa hedelmää, ei kovin paljon katkeruutta, mutta havaittava jälkimaku kyllä löytyy. Siian kanssa upposi myös teellä viritetty Oolong Johnson, jonka taustalla oli jokin kotiolutprototyyppi. Imperial Wheat Ale, vahvuus tosin vain 6,5%. Nimi vaikuttaa poliittisesti hieman epäkorrektihkolta, johnson kääntynee suomeksi esim. jormaksi. Oolong-tee siis kyseessä, tämä oli lähes flätti, hiilihapot minimissä. Persikkainen makea hedelmäisyys aika hienovireistä. Huvittavaahan tässä on se, että huomenna globaalissa lanseerauksessa oleva Cantillonin tämänvuotinen Zwanze-olut on myös Oolong-teellä ryyditetty.  

Pääruokana oli Schlenkerla-savuolutkastikkeessa karitsaa, lihaklöntti oli todella suuri fine dining -annokseksi. Juomana punaviiniltä näyttävä Kallio Supermän, imperial red ale, tässäkin 6,5% ja humalina Monroen lisäksi Endeavour ja TNT. Art Beer Suomi -kuvio tässäkin taustalla. Olut tuoksui aluksi epäilyttävästi hieman omenaiselta, mutta maku kääntyi miellyttävän makeaksi hedelmäisyydeksi karitsan kanssa. En ole ekspertti tässä ruuan ja oluen yhdistämisessä, mutta olen tunnistanut silloin tällöin hyviä yhdistelmiä. Tässä oli nyt selvästi tämän session paras kombinaatio.
 
Viimeisenä ruokalajina oli sahtisitruunasuklaakakkua ja mansikkajäätelöä, joiden seurana vielä kaksi olutta. UG:llä helmikuussa tehty uusi versio Juhani Palttalan Pohjoisen Jättiläinen -barleywinesta. Hiisillä tehtyä versiota pääsin kokeilemaan Lahdessa runsaat kolme vuotta sitten. Nyt 12%, hyvin maltainen, varsin karkeaa vielä, ei vielä saavuttanut elinkaarensa parasta vaihetta. Tälle oluelle monet osallistujat kaipailivat juustoja ja todellakin sellainen olisi voinut hyvin mätsätä. Toisena oluena  uunituoretta Olavin Blueberry Stoutia, vain 4,3%, tuoretta mustikkaa jopa neljäsosa ja lisätty vasta käymistankkiin, jos oikein ymmärsin. Lievää paahteisuutta, mutta vain todella lievää, kyllä mustikka pääsee hallitsemaan makua varsin totaalisti. Mutta toimi jälkiruuan kanssa näppärästi. 

Paikalla oli mukavasti porukkaa, mutta enemmänkin olisi mahtunut. Saattaa olla, että illallisen hinta 75€ karsi porukkaa pois. Itsehän en tätä maksanut, kun olin kutsuvieraana, mutta ymmärrän kyllä, että hinta voi toimia kynnyksenä. Kuten edellä olevasta käy ilmi, rahalle tuli kyllä vastinetta taatusti riittävästi. Verrattuna vaikkapa elokuiseen Suomen Paras Olut -gaalaan puitteet olivat aivan toista luokkaa, oluet tasalaatuisempia ja persoonallisempia, ruokakin huolellisemmin suunniteltua ja ainakin pääruuan kohdalla henkilökohtaisesti paljon maistuvampaa. Alexander kertoi jatkoa seuraavan syksyn ja talven aikana, seuraavana panimovieraana on mahdollisesti Cool Head Tuusulasta. Tällä kertaa soureja ei ollut mukana, mutta Cleberin tapauksessa niitä ei voine välttää. Kokonaisuutena siis erittäin miellyttävä tilaisuus, hyvin vapaamuotoinenkin arvokkaista puitteista huolimatta, ei minkäänlaista pönöttelyä tai tärkeilyä.

torstai 21. syyskuuta 2017

A.J. Annila: Ikitie

Suomalaiset ovat historiansa aikana tehneet runsaasti huonoja valintoja, mutta todella kova contender kaikkein pahimmaksi virhevalinnaksi on noin 6000 amerikansuomalaisen päätös lähteä 1930-luvun alussa lamakauden runtelemasta USA:sta Neuvostoliittoon. Lähes kaikki tapettiin vuosikymmenen loppuun mennessä ja suurinta osaa NKVD rääkkäsi sitä ennen äärimmäisesti kiduttamalla. Tähän kuvioon Antti Tuuri on asettanut 2011 ilmestyneen Ikitie-romaaninsa, josta on nyt tehty elokuvatulkinta. Sen verran kiinnostava aihe, että päätin ensi kertaa Helsingissä asuessani lähteä omalla rahalla katsomaan uutta elokuvaa Tennispalatsiin. 

En ole nähnyt Antti-Jussi Annilan aikaisempia elokuvia, mutta varsin kokenut ohjaaja on jo kyseessä. Ikitie on erittäin hallittu elokuva, varsinkin visuaalisesti Neuvosto-Karjalan etukäteisoletettavasti tylsähköt maisemat saavat hämmentävän loistokkaat puitteet Virossa kuvattuina. Tuurin tarinan juoni ei ole suoraviivainen, Jussi Ketolan vaiheet ovat niin monimutkaiset kuin vain tositarinassa voi olla. Erittäin selkeän hahmotuksen käsikirjoittajat Annila ja Tuuri itse ovat siitä leffaan saaneet. En ole romaania lukenut, mutta se ei harmittanut missään vaiheessa elokuvaa katsoessa. En ole täysin vakuuttunut, että Amerikasta saapuneilla oli aluksikaan Karjalassa yhtä hauskaa kuin elokuvassa annetaan ymmärtää. Idealismi ja intomieli varmaan olivat kyllä korkealla. Pientä tyhjäkäyntiä on keskivaiheilla, mutta minkäänlaista vaivautumista tai tylsistymistä katsomiskokemuksessa ei ollut. Lopun brutaalius toi mieleen jopa Wajdan Katyńin, lähes samanlaiseen tyrmäykseen Annila pystyy suhteellisen hienovaraisella otteella. Uusi suomalainen merkkiteos ilman muuta.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Tiny Rebel AK-47


Walesista Kalashnikov-kamaa, lyhenne kääntyy panimon ilmoituksen mukaan Amplified Kvass 4,7%. Onneksi olut ei muistuta kvassia, vaikka ruista kai käytetty reippaasti. Sitruksinen tuoksu. Raikasta, mäntyä, ohut runko. Lievää mausteisuutta, aika mielenkiintoinen, jotain marjaisuutta. Lopussa hieman katkeruuttakin. Kiinnostava tuote, mutta jotenkin puolitiehen jäänyt systeemi. Angleterre, 20.9.2017.

Malmgård Proto #15 Heather Ale, cask ale


Pernajasta taas cask-kamaa, tämä on edelleen suomalaisittain suuri tapaus, mutta Malmgård tässä lajissa on kunnostautunut eniten, viimeksi onnistuin saamaan heinäkuussa Urhossa Emmer Pale Alea caskattuna. Markku Pulliainen oli tuonut Angleterrelle kolme caskia, joista viimeistä pumpattiin nyt. Kanervaolut siis, 6%, EBUja vain 20. Lievästi paahteinen, pähkinäinen, mausteinen ja pehmeä. Hyvin kepeä, juotavuus huipussaan. Katkeroa ei löydy, mutta eihän sitä EBUilla luvattukaan. Ehkä vähän kuin mildin ja esbin välimailta. Suklaisuus lisääntyy lämmetessä, laatutavaraa kaikin puolin. Angleterre, 20.9.2017.

Antti Tuomaisen Palm Beach Finland -romaanin julkistusbileet



Antti Tuomaisen jokavuotisiksi vakiintuneiden romaanilanseerausten pitopaikka on siirtynyt koko ajan etelämmäs. Kaksi vuotta sitten Kaivos julkistui Hakaniemessä ja lähes tasan vuosi sitten Mies joka kuoli Senaatintorin vieressä. Uusi Palm Beach Finland näki päivänvalonsa Hietalahdessa Telakkakadun Coconut Street -ravintolassa. Tyypillinen nykyajan hipsterimiljöö, entinen telakan konepajan nosturihalli, jossa useampi ravintola. Coconut Street jonkinlainen aasialainen ruokapaikka, tarjolla alkoholitonta boolia ja makeaa kakkua, hieman tropiikin henkeä Antin uuden romaanin tyyliin. 

Jo aiemmista tilaisuuksista tuttu kaava, ensin Antti signeerasi vieraille romaaneja ja sitten Sofi Oksanen haastatteli sankaria. Oman kirjani kohdalla heitin täkynä Elmore Leonard -vaikutteet, joita Antti ei tunnustanut eikä kiistänyt. Uusi romaani jatkaa Mies joka kuoli -teoksen tapaan mustan huumorin linjalla, johon Leonardkin erikoistui varsinkin myöhäiskaudellaan. Monet Leonardin romaanit sijoittuivat Palm Beachin alueelle, esim. Rum Punch, jonka Tarantino sovitti Jackie Brown -leffaksi. Haastattelussa Palm Beach Finlandia luonnehdittiin kirjaksi unelmista, Sofi mainitsi jonkin romaanihenkilön tavanneen Bruce Springsteenin tai jotain vastaavaa. Teos jatkaa siis edellisen romaanin komediallisella asteikolla, mutta kieli on edelleen perinteisempää Tuomaista. Dialogin Kaurismäki-vaikutteistakin vaihdettiin ajatuksia. Antti mainitsi nyt oma-aloitteisestikin vaikutteiksi Elmore Leonardin ja suomalaisista Juha Seppälän. Luontokuvauksistakin Sofi kyseli, mutta täysin Helsinki-urbaani Tuomainen ei oikein ymmärtänyt pointteja. Odotukset uudelle kirjalle luonnollisesti taas korkealla, tuskin Antti nytkään on päästänyt huonoa jälkeä ulos.