Hollywood-musikaali oli varsinkin nuorempana jonkinlainen heikko kohtani, tai salainen pahe. En ole tanssista kiinnostunut, en musikaaleissa esiintyvästä musiikista, enkä erityisemmin välitä pirteistä positiivisista romanttisista naiiveista elokuvista. Mutta parhaista musikaaleista pidän kovasti. Ja tätä Kelly & Donenin pelinavausta paremmaksi ne eivät juuri tule. Ehkä kaikkein definitiivisin New York -elokuva, Martin Scorsese ja Woody Allen voivat vain uneksia tämmöisestä paikallisväristä. Militarismin viaton ihailu voi vähän tökkiä nykynäkökulmasta, mutta sekin on toteutettu fiksusti.
Technicolor-värit, hillitön energia ja Ann Millerin sääret. Musiikki- ja koreografia-arvojen lisäksi paketti on täynnä muita nokkeluuksia ja hienouksia, dialogikin poikkeuksellisen älykästä. Näyttämöllisyys ja elokuvallisuus nivoutuvat monimuotoisesti. Ava Gardner -herjan kohteena on Gene Kelly eikä Frank Sinatra. Mielenkiintoinen sosiologinen kommentti naistaksikuskille: "Miksi ajat vielä taksia vaikka sota on jo ohi?". Dinah Shore / dinosaur -heitto. Dinosauruksen luurangon luhistumiskohtaus kuin suoraan Bringing Up Babystä. Yökerhossa tutkitaan aikansa monimutkaisia cocktaileja ja sitten tilataan olutta. Takaa-ajokohtaus Brooklynin läpi ennakoi Some Like It Hotin alkua, samoin Coney Islandin transvestiittiesitys.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti