perjantai 17. huhtikuuta 2009

Steven Spielberg: Munich

Muistan hyvin Mustan Syyskuun iskun Münchenin olympialaisiin 1972. En ollut kovin kiinnostunut asiasta, terrori-iskuja oli siihen aikaan paljon, olympialaisia vain joka neljäs vuosi. Spielbergin elokuva alkaa intensiivisesti, kuten hänen elokuvissaan on tapana. Varsinainen aihe on kuitenkin Israelin valtion päätös kostaa tapahtuma. Golda Meir tekee päätöksen ja Mossad pistetään asialle. Päähenkilön tehtävä on tappaa Münchenin iskun 11 suunnittelijaa. Tapahtumat liikkuvat ympäri Länsi-Eurooppaa ja New Yorkia, mutta kunnon paikallisväriä ei elokuvaan synny. Suurin osa onkin ilmeisesti kuvattu Maltalla ja Unkarissa, varmaankin kustannussyistä. Hienoja 1970-luvun autoja. Suurin osa elokuvaa on varsin tavanomaista rutiinimaista jännityskuvastoa. Juutalaisten historiallista asemaa yritetään valottaa jonkin verran ja palestiinalaisiinkin jonkinlaista ymmärrystä osoitetaan, mutta kovin pinnalliseksi kaikki jää. Loppukuvassa näkyy halvasti WTC:n tuplatornit. Spielberg ei näytä pystyvän kohoamaan kevyen tason tekijästä mihinkään.

Ei kommentteja: