keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Bruce Springsteen & The E Street Band: Thunder Road New York City April 1995

Bootleg-DVD, jonka kansikuva 1970-80-lukujen vaihteesta. Sisältö kuitenkin peräisin bändin uudelleenkokoontumisesta 1995, aluksi puolisen tuntia julkaisukelpoista livesettiä studiosta. Harvoin livenä nähty oma suosikkikappaleeni This Hard Land rullaa kohtuullisen hyvin, mutta parempaankin bändi on pystynyt. Raikkaan helisevästi soiva Two Hearts selvä kohokohta, kun taas Thunder Road otetaan liian rennosti.

Levyn loppuosa, noin kolme varttia, on sitten turhaa kamaa, kuvattu Tramps-klubilla, jossa vedettiin täysipainoinen keikka samoihin aikoihin. Jonathan Demme kuvasi täällä Murder Inc -videon ja kappale esiintyykin levyllä neljään kertaan. Kuvaa tulee yleisön seasta ja lavalta, kamerat huojuvat, ääni pätkii ja volyymi heittelee. Välillä backstage-pätkiä, joissa näyttää olleen suhteellisen kireä tunnelma. Badlandsin kohdalla voi huomata, että yleisö on varsin hyvin mukana. Osa materiaalista on julkaistu aiemmin Blood Brothers -videolla. Tätä levyä ei oikein voi suositella kuin asiaan kunnolla vihkiytyneille.

Ei kommentteja: