maanantai 23. elokuuta 2010

Julien Temple: Glastonbury

Mittava dokumentti Englannin suuresta rock-festivaalista, kuva-aineistoa on 1970-luvulta alkaen. Ehkä enemmänkin olisi halunnut kuulla Glastonburyn alueen myyttisestä historiasta, siellähän tiettävästi kävi itse Jeesus ennen Messias-aikojaan ja Graalin maljakin löytyy sieltä. Musiikkia on varsin vähän ja koska se on pääosin brittiläistä, se on varsin vaatimatonta. Tyyliin David Bowie ja Pulp, vähän virkeämpää otetta tuovat Ray Davies, Nick Cave, Björk ja sekopäinen Joe Strummer. Pääosassa on yleisö, ei ehkä seksiä, mutta mukana paljon paljasta mutaista ihoa ja kaikki mahdolliset päänsekoittajat. Kuva-alaa valtaavat tyypilliset linssiluteet, joutilaat hipit, elämäntapaintiaanit, väkivaltaiset travellerit ja kaikkea vastustavat kiihkoilijat. Se on realistista, mutta ehkä enemmän keskiluokkaisen enemmistönkin olisi pitänyt saada tilaa. Festivaalin järjestäjä Michael Eavis paljon äänessä, tarina kulkee, mutta anekdootteja olisi haluttanut kuulla enemmän. Ei mikään definitiivinen festivaalirockumentti, oikeastaan ihan keskinkertainen, jos ei aivan keskiluokkainen.

Ei kommentteja: