keskiviikko 11. elokuuta 2010

Sofi Oksanen: Puhdistus

Viroon sijoittuva tuoreehko suomalaisromaani. Perusaikataso on maareformin aika 1992, josta siirrytään taaksepäin aina Viron aiemmalle itsenäisyyskaudelle 1930-luvulle. Romaani lähtee liikkeelle tuskastuttavan hitaasti, kaksi keskeistä hahmoa eivät puhu tai toimi suoraan, vaan jahkailevat ja vatvovat loputtomasti. Se paljastuu harkituksi rakenteeksi, henkilöillä on siihen syynsä. Tarina on kirjoitettu ensin näytelmäksi, se näkyy tässä alkuasetelmassa ja myöhemminkin, mutta varsinkin takaumajaksoissa on onneksi romaanimaisempaa rakennetta. Välillä käydään Vladivostokissa ja Berliinissä, mutta Oksanen ei siellä kiinnitä mitään huomiota fyysiseen ympäristöön, Viron maaseudusta Koluveren tienoilta sentään jonkinlaista miljöövaikutelmaa välittyy. Kaikki kerrotaan naishahmojen kautta ja niiden syvyydessä ei ole valittamista, jopa henkilöiden poliittiset ulottuvuudet ovat monipuolisia. Miehet ovat sitten sitäkin ohuempia, lähinnä haisevia sikoja tai yhdessä tapauksessa pelkkä paperinen ihannesymboli. Oksanen kirjoittaa parhaimmillaan tehokasta lyhyttä lausetta, mutta tyyli vaihtelee merkillisesti viileästä toteavuudesta lähes hysteeriseen kiihkoon. Tämäkin on varmaan harkittu ratkaisu, mutta itseäni se vaivasi.

Romaanin dramaattisimmat vaiheet sijoittuvat venäläismiehityksen rikollisimpaan jaksoon 1940-luvun lopulle, mm. maaliskuun 1949 massiivisiin pakkosiirtoihin Siperiaan. Berliinin valtauksen kaltaista raiskausaaltoa ei puna-armeija ilmeisesti Virossa järjestänyt, mutta seksuaalinen väkivalta näyttää olleen Oksasen mukaan venäläiskommunistien ja virolaiskätyrien toimintaohjelmassa "vapautuksen" huuman jälkeenkin. Tapahtumat ovat koskettavia, mutta Oksanen peilaa ne melodramaattisesti sisarusten kipeän suhteen kautta. En ole lukenut Harlekin-kirjasarjaa, mutta tässä osassa romaania on jotain keinotekoista ja halpahintaistakin tunnemanipulaatiota, jota niissä kirjoissa epäilen olevan. Natsimiehityksestä annetaan ehkä liian ruusuinen kuva, muutenkin vuodet 1942 ja 1943 tuntuvat menevän ohi ilman huomiota. 90-luvun alun ihmiskaupasta Itä-Euroopassa Oksanen ei tunnu saavan uutta esiin. Yksityiskohtaiset kuvaukset kotitalousaskareista jäivät itselleni vieraiksi, paljon outoja termejäkin, loputonta yrttien kuivausta ja säilykkeiden tekoa. Yllättävämpää oli Oksasen taitavuus trilleritasolla, jännite säilyy hämmentävän hyvin. Rakenteesta nousee mieleen venäläinen maatuskanukke, ei sen purkaminen, vaan uudelleenkasaaminen. Oksanen kasaa vähitellen aina yhden uuden kerroksen kokonaiskuvan päälle, hahmon muoto ei enää muutu, mutta yksityiskohdat tarkentuvat ja näkymästä tulee aina vaan kirkkaampi ja muhkeampikin. Loppupuolen muistikirjaotteet ja sortokoneistoraportit toimivat hienosti. Luin kirjan hyvin nopeasti, Oksanen kirjoittaa todella vetävästi ja monipuolista menestystä ei tarvitse ihmetellä. Moni asia häiritsi, mutta erittäin miellyttävä romaani kokonaisuutena.
 
Lukemani kappale oli jo 21. painos, joten ihmetyttää, miksi joitain helposti havaittavia virheitä ei ole korjattu. Viro kirjoitetaan isolla alkukirjaimella kieltä tarkoittaen, Valgan kautta pääsee Venäjälle, venäjän translitterointikaan ei näytä suomalaisten sääntöjen mukaan menevän. NKVD:tä kutsutaan toisinaan 40-luvulla Tšekaksi, mutta ehkä aikalaisetkin tekivät niin, jotkuthan kutsuivat 70-luvun KGB:täkin Tšekaksi. Ilman valoja lapsia liiskaavia mustia umpiautoja kutsutaan "hallituksen" autoiksi, sekin hieman merkillinen termi Neuvostoliiton kommunistipuolueen nomenklatuuraa tarkoitettaessa. Tekstiin on jäänyt myös moderneja nykysuomen puheilmaisuja, tyyliin "muina naisina" tai "arpominen" epäröintiä kuvaamassa, olisiko ne kustannustoimittajan huolimattomuutta vai jotain fiksuja vieraannutusefektejä?  

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirja edelleen yöpöydällä. Sain luettua puolet - sitten alkoi liikaa ahdistamaan. Mutta lue Leijat Helsingin yllä, ennenkuin tuomitset Kjell Westön:). t.Helena

Ari Juntunen kirjoitti...

Ehkä aavistan, mitä tarkoitat. En tykännyt Oksasen tavasta kuvata julmuutta, en tosin ole varma miten se pitäisi tehdä. Kyllä kirja loppuun kannattaa lukea, ahdistus ei välttämättä hellitä, mutta näkee Oksasen ratkaisun siihen. Kannattaa muistaa, että kuvitelmaahan tämä on, ei Oksanen (s. 1977) voi tietää mitä tapahtui, vaikka olisikin kuullut asiasta kertomuksia.

TBone kirjoitti...

Melko vahva omaelämäkerrallinen klangi Puhdistuksessa on 1970-luvun osalta - Oksasellahan virolainen äiti ja suomalainen sähköasentajaisä (Tallinnan reppureita?).

Ari Juntunen kirjoitti...

Kyllä omakohtaista kokemusta varmaan on, vaikka Sofi itse ei ymmärtääkseni ole kovin kauaa Neuvosto-Virossa asunut. Äiti on Länsi-Viron Haapsalusta. Kilpailevassa blogissa kirjasta enemmän keskustelua, kirjailijakin kommentoi:

http://blogit.hs.fi/lukupiiri/2008/05/15/sofi-oksanen-puhdistus/