sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Luis Buñuel: Cet Obscur Objet du Désir


Näin Buñuelin joutsenlaulun lähes 30 vuotta sitten, tammikuussa 1982 tai joulukuussa 1981, Haminan Hiltonissa, Reserviupseerikoulun tykistökasarmin luentosalissa 16-millisenä versiona. Takaumarakenteesta huolimatta elokuva on varsin suoraviivaisen narratiivinen, verrattuna Buñuelin edeltäviin teoksiin. Realistisia katunäkymiä Sevillasta, Pariisista ja Lausannesta. Yli sata vuotta vanhaan Pierre Louÿsin romaaniin perustuva tarina on lähes sietämättömän painostavaa vanhan miehen kiusaamista. Saman tekstin ovat filmanneet ainakin Josef von Sternberg ja Julien Duvivier, mutta Buñuelin työ on omassa sarjassaan, vaikka ei hänen persoonallisimpia olekaan. Merkillisintä varmaan naispääroolin jakaminen kahdelle hyvin erinäköiselle näyttelijälle, Carole Bouquet ja Angela Molina. Ratkaisu toimii silti omituisen hyvin. Kirpeää huumoria löytyy edelleen, papin johtama Jeesus-lapsen Vallankumouksellinen Armeija terrorisoi Länsi-Eurooppaa, ruumiita syntyy läjäpäin. Ensikohtaamisen hypnoottiseen kokemukseen on vaikea päästä, mutta hyvin kiehtova elokuva on edelleen.

Ei kommentteja: