torstai 3. maaliskuuta 2011

Debra Granik: Winter's Bone

Luin alkutalvesta Daniel Woodrellin romaanin saatuani kuulla laadukkaasta elokuvatulkinnasta, puffaajana tarkemmin sanottuna Olutopas-foorumin Mitch Wayne. Nyt sitten elokuva lopulta nähtävissä Oulussakin. Granikin elokuvatulkinta noudattelee varsin läheltä romaanin tapahtumia. Arkirealistinen ote on vieläkin naturalistisempaa kuin Granikin aiemmassa elokuvassa. Tulee hieman mieleen Niskasen Kahdeksan surmanluotia, nyky-Missourin peräkylät vaikuttavat  yhtä ahdistavilta kuin Pihtipudas 60-luvulla. Talvinen luonto ja miljöö muutenkaan ei ehkä välity yhtä hyvin kuin romaanissa. Fokus on enemmän henkilöhahmoissa ja niissä syvyyttä onkin paremmin, näyttelijät hienoja. Tiivistä kerrontaa, mutta muuten turhan masentava fiilis. Kompromissiton tarina ei ole kovin viihdyttävä, ei innosta esim. uudelleenkatseluun. Ei hyvän elokuvan tietysti viihdyttävä tarvitse ollakaan, mutta synkkäänkin tarinaan voisi tuoda enemmän elokuvallista hohtoa.

Ei kommentteja: