perjantai 6. toukokuuta 2011

William Richert: Winter Kills

Kevyttä kulttimainetta kantava leffa vuodelta 1979. Taustalla The Manchurian Candidate - täysosumasta tunnetun Richard Condonin romaani. Näin tämän ensi kerran 80-luvun lopulla ja teki silloin positiivisen vaikutuksen. Uudella katsomisella hieman valjumpi tunnelma. Kennedyn murhasta vaikutteita ottava tarina tarjoaa paranoiaa, groteskia väkivaltaa ja mustaa huumoria nautittavan levottomassa fiiliksessä. Sivuosissa nippu kuuluisia luonnenäyttelijöitä, tyyliin Sterling Hayden, Eli Wallach, Dorothy Malone, Ralph Meeker, jopa Toshiro Mifune ja Tomas Milian. Elizabeth Taylorkin patsastelee loppupuolella ilman krediittejä. Elokuvaa hallitsee silti John Huston lähes Chinatown-rooliaan mustemmassa asetelmassa. Nuori Jeff Bridges ei aivan kykene vakuuttamaan pääroolissa. Perhemelodraamakuviot syövät salaliittotrillerin eväitä ja muutenkin elokuvaa sopii pitää jokseenkin sekavana tyylikasautumana. Tarinan koukerot ovat ehkä antaneet vaikutteita James Ellroyn myöhäistuotannon romaaneihin. Elokuvan tuotanto-olosuhteet vaikuttavat melko värikkäiltä. Tuottajat olivat marijuanakauppiaita, joista toisen mafia tappoi kuvausten aikana.

Ei kommentteja: