maanantai 31. lokakuuta 2011

CAMRA's Good Beer Guide 2012

Brittiläinen jättimäinen olutpoliittinen painostusjärjestö CAMRA on lopulta nyt jo niin itsevarma, että on laittanut nimensä vuosikirjansa otsikkoon. Aiemmat ovat ilmestyneet ilman CAMRA-omistusliitettä. Muuten tiiliskivi on kutakuinkin ennallaan. Saarivaltion 54 000 pubista 4500 laadukkainta on päässyt esittelyyn. Pubeja kuitenkin kuolee nopeammin kuin talonpoikia Suomessa 60-luvulla, 25 päivässä. Tilanne on ajautumassa kestämättömäksi real alenkin kannalta, sehän on nimenomaan hanatuote ja tarjoillaan pääsääntöisesti vain pubeissa. CAMRA onkin muotoillut viisikohtaisen ohjelman, jolla pubikuolemat yritetään lopettaa. Valoisampaa kehitys on panimopuolella, taas sata uutta yrittäjää vuoden aikana ja panimoiden kokonaismäärä on nyt noin 900. Päätoimittaja Roger Protz esittelee suosikkipubejaan Itä-Lontoosta ensi kesän olympia-areenoiden liepeiltä. Puutynnyrikypsytetyt oluet ovat päässeet CAMRAnkin esiteltäväksi. Vuoden aikana roihahtanut vastakkainasettelu CAMRAn real ale -puristien ja laajemman näkökulman craft beer -entusiastien välillä heijastuu joissakin teksteissä, mutta kovin pitkälle tässä aiheessa ei edetä, ei tietenkään ole tarkoituskaan. Oppaan maantieteellinen jako on perusteltu ja useimmiten se on toimivakin. Lähestyvää Lontoon matkaa ajatellen ei voi kuitenkaan kuin ihailla tapaa, jolla Lontoon pubit on saatu ripoteltua poikkeuksellisen kryptisesti eri alueille. Ilman englantilaisen public schoolin koulutusohjelman suoritusta esim. läntisen Lontoon pubien haarukointi tuntuu ylivoimaiselta. Ne näyttävät sijaitsevan Lontoon alajaotteluissa osissa Central, North-West, South-West ja West ja matriisinomaisesti kaikkien niiden sisällä lohkoissa WC1-2, NW1-8, SW1-20, W1-14 sekä lisäksi kolmannessa ulottuvuudessa kaupunginosittain, jotka voivat esiintyä aiempien kokonaisuuksien sisällä tai sitten itsenäisinä. Tai jotain sinne päin, joka tapauksessa erinomaisen viihdyttävää kuivaa huumoria ennen kosteampia palkintoja perille päästessä.

Ei kommentteja: