tiistai 29. marraskuuta 2011

Beer Hunter's Huurupukki 2011

Leskisen joulukausi pääsi käyntiin ensimmäisen adventin jälkeen ja heti täysi rähinä päälle. Tsekkasimme oululaisen kotipanijabloggaaja Esoxin kanssa parhaat päältä. Hiljattain viritetty Pikkulintu-connection tuottaa nyt jatkuvalla syötöllä Perämerellekin juotavaa kaikkein vaativimpaankin makuun. Lämmittelykierroksena aluksi suomalaisen panimokentän laadulliseksi ykköseksi (?) tänä vuonna puristaneen porilaisen Beer Hunter'sin sesonkituote Huurupukki, joka nimeltään sopikin alkutalven kylmimmän illan huuruiseen tunnelmaan. Rotuaarihan on nykyään lämmitetty Leskisen kohdalla, joten liukastumisvaara on pienentynyt ennen sessiota ja sen jälkeen. Session kestäessä tilanne on tietysti ennallaan, ainakin jos pysyttelee sisällä. Porilaispukin tsekkasin vuosi sitten Helsingissä, aikamoinen pettymys silloin, mutta tuote ei ollut selvästikään parhaimmillaan. Tämänkertainen porter on maltainen ja paahteinen, mutta kevyehkö. Humala ei aluksi korostu, mutta varsin kuivaksi jälkimaku vähitellen muuttuu. Resepti todennäköisesti sama kuin viime vuonnakin, mutta nyt paremmassa iskussa. Hyvin tasapainoinen, tällä kertaa tuoretta ja mukavaa, sessioystävällisesti alkoholiakin vain 4,5%. Oluthuone Leskinen, 28.11.2011.

Ei kommentteja: