tiistai 29. marraskuuta 2011

Ølfabrikken Winter Porter

Tanskalaista vintage-kamaa vuodelta 2007, panimo on jo historiaa. Tätä ei oltu varsinaisesti uskallettu vielä päästää myyntiin Leskisessä, mutta ystävällinen baarimestari nouti kellarista olutbloggaajille rankempaa tavaraa session päätteeksi. Hän tarjoutui viilentämäänkin olutta, mutta emme malttaneet odottaa. Säilytyspaikka oli ilmeisesti varsin syvällä pannuhuoneen puolella, koska pullon pinta vaikutti todella huomattavasti huoneen lämpöä kuumemmalta. Ehkä Rotuaarin massiivinen lämmitysjärjestelmä hehkuu myös olutkellariin asti. Itse juoma oli onneksi hieman viileämpää.  Iäkkyys leimasi heti ensituntumaa, maakellarin tuoksua ja vähän makuakin. Tottumattomalle saattaa olla arveluttava yllätys, mutta efekti lienee asiaankuuluva. Korkkikorkki pullossa oli, ehkä syyllinen vaikutelmaan. Kuivattua hedelmää, jotain taatelia ja hieman hapanta marjaisuutta flanderilaisen punaisen tapaan, mutta todellakin vain vähän.  11-prosenttinen pohjahiivalla matkaan saatettu jäntevä balttiporter.  Hunajaa ja kahvia etiketin mukaan ollut mukana, mutta ne tuntuivat kadonneen matkan varrelle, samoin paahteisuus ja humalat. Puumainen sherry-tyyppinen nahkeahko hedelmäisyys ehkä hallitsevin aistimus. Näin varttuneet oluet eivät ole suosikkijuomiani, mutta kohtuullisen näppärä kokonaisuus tähän oli syntynyt. Oluthuone Leskinen, 28.11.2011.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Legendaarinen olutelämys vastasi täysin arviomaasi eeppistä kokemusta.
Oluthuone Leskinen pääsiäisenä 6.4.2012