torstai 28. kesäkuuta 2012

Italia - Saksa 2-1

Turnauksen dramaattisin matsi. Löw vaihtoi taas hyökkäyspäätä, Kroos oikealle ja Gomez & Podolski takaisin. Kroosille puolustavampi tehtävä, näytti seurailevan Pirloa alussa. Chiellini palasi Italian puolustukseen, mutta vasemmalle laidalle. Italialla alussa merkillisiä puolustusvirheitä, Pirlo pelasti viivalta ja Buffonkin tarjoili Khediralle. Italia aktivoitui kuitenkin, Montolivo ja Cassano lämmittivät Neueria. 20. minuutilla Saksan puolustus aukesi merkillisesti, Cassano huijasi Hummelsin ja keskitys tavoitti optimaalisesti Balotellin Badstuberin vierestä. Hieman myöhemmin Cassanolta vielä maagisempi Montolivon vapautus, mutta aikailuun kuivui. Heti perään Montolivolta nerokas pitkä syöttö Lahmin taakse Balotellille, jolta mykistävä pommi ylänurkkaan. Neuerkin osoitti suosiota. Alkulohkossa haluttomalta vaikuttanut Balotelli nyt todella jäätävässä iskussa. Saksa tyrmistyi, varsinkin Podolski aivan pihalla.

Löw tunnusti virheensä, Gomez & Podolski pois, Reus & Klose sisään. Aktiivisempaa, mutta Prandelli aavistuksen jäädytti, se riitti. Vastahyökkäyksiä syntyi koko ajan ja kolmas maali oli monta kertaa todella lähellä. Schweinsteiger todella kehno taas, Löwin olisi pitänyt korvata jo avaukseen. Reusin vapaapotku Buffonin käsistä poikkipuuhun. Yliajalla rangaistuspotku kevyesti Balzarettin käsivirheestä, Özil sai sisään. Kova loppumylläkkä, Neuer kiihkeästi ympäri kenttää. Saksa tuntui kovalta ennen kisoja, mutta kone ei kunnolla käynnistynyt missään vaiheessa, Kreikka oli hankalasti liian helppo sparraaja neljännesfinaalissa. Italia kisojen positiivisin yllätys ilman muuta, peli vain paranee koko ajan. Pirlokin taas todella hyvä. Tappavaa rutiinia ja arvaamatonta luovuutta hämmästyttävä yhdistelmä.

Ei kommentteja: