sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Markku Kuisma: Sodasta syntynyt

Positiivisten kritiikkien perusteella tarttui alennuslaarista kyytiin historiateos. Suomen itsenäistymisprosessia on varsin perusteellisesti ruodittu, mutta Kuisma ottaa näkökulmakseen metsäteollisuuden intressit. Näkemys täydentää totutumpia analyysejä, mutta mielestäni yllättävän vähän uutta tulee esille, nimenomaan valtion itsenäistymistä ajatellen. Nimessä mainitulla sodalla Kuisma ei tietenkään tarkoita sisällissotaa, vaan ensimmäistä maailmansotaa. Loppupuolella Kuisma tosin hämärryttää tarpeettomasti höpöttämällä Suomen sodasta 1808-09. Kuisma on samoilla linjoilla useimpien nykytutkijoiden kanssa, Suomi ei todellakaan itsenäistynyt joulukuussa 1917 ja sisällissodan jälkeen kesällä 1918 Suomi oli "Saksan miehitetty vasallivaltio".

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Suomen puunjalostusteollisuuden läntiset vientimarkkinat jäivät Saksan sulkemien Tanskan salmien taakse. Teollisuus sopeutui tilanteeseen yllättävän joustavasti ja uudet todella rahakkaat markkinat löytyivät sotaa käyvän Venäjän pohjattomista tarpeista. Tämä kuvio romahti vuoden 1917 levottomuuksiin ja Saksan miehitykseen. Kuisma kuvaa Saksan sotilaalliseen "apuun" liitettyjä karuja taloudellisia ehtoja, Suomesta oli tulossa Saksan alistettu siirtomaa. Ehkä mielenkiintoisin (itselleni) uusi tieto on Ukraina-yhteys, syksyllä 1918 suomalainen metsäteollisuus kääntyi pakkoraossa toiseen Saksan uuteen suojattiin Ukrainaan. Varsin vaatimattomilla sotilaallisilla ansioilla Mannerheimin esikuntaupseereiksi kohonneet paperimiehet Gösta Serlachius ja Rudolf Walden nimettiin jopa konsuleiksi, Serlachius Odessaan ja Walden Kiovaan. Tämä viritelmä kaatui Saksan romahtamiseen marraskuussa 1918 ja Ukraina katosi punaiseen hämärään. Venäjän sisällissodan jatkuessa Suomen teollisuuspiireissä vielä haaveiltiin Pietarin valtaamisesta ja Venäjän markkinoiden uudelleenjaosta. Sekin hiipui kun Pietarissa toteutui kaikkein epätodennäköisin skenaario, Leninin ja Trotskin bolševikkigangsterit onnistuivat säilyttämään kaappaamansa vallan. Vientiteollisuus kääntyi lopulta alkuperäisille Britannian markkinoille ja onnistui jopa avaamaan kauppaa USA:n suuntaan.

Jää hieman löysäksi, mitä paperiheebojen puuhilla oli suoraan itsenäisyyden kanssa tekemistä. Serlachius, Walden, ulkoministeri Leo Ehrnrooth, KOP-johtaja Paasikivi yms. olivat tiiviisti politiikassa mukana ja tekivät tietysti päätöksiä osittain teollisuuden etuja silmällä pitäen. Kuisma ei ajoita Suomen itsenäisyyden vakiintumista edes kevääseen 1919, jolloin voittoisat ympärysvallat USA ja Britannia tunnustivat Suomen. Pääomat karttelivat kuitenkin vielä Suomea, koska itäraja oli levoton syksyyn 1920, jolloin lopulta Tarton rauha Neuvosto-Venäjän kanssa synnytti status quon talvisotaan asti. Petsamon huikeaa saalistusta Tartossa Kuisma pitää yhden pääneuvottelija Waldenin ansiona. Saavutus oli hyvä, vaikka Repola ja Porajärvi jäivät rajan taakse, Itä-Karjalasta puhumattakaan. Nuori Suomihan oli tässä vaiheessa ajautumassa selkkauksiin kahdella rintamalla, kun Ruotsin kanssa aseita kalisteltiin Ahvenanmaan omistuksesta. Kuisma jopa vihjailee, että innokkaimmat olivat valmiita hönkimään Torniojoen yli Länsi-Pohjaa vapauttamaan. Kuisman kirja rönsyilee liikaa paperi- ja sahateollisuuden sisäisiin järjestäytymisiin ja pitkään käsitellään mm. Gutzeitin kansallistamista. Ulkomaankauppa ja metsien ostaminen on varsin tylsää luettavaa ja paljon enemmän odotin tältä teokselta.

Ei kommentteja: