torstai 5. heinäkuuta 2012

Wim Wenders: Der Stand der Dinge

Näin tämän 1982 valmistuneen metaleffan yhden kerran 80-luvun lopulla ja vaikutelma oli myönteinen. Wenders teki tämän keskellä pitkää Hammett-leffan prosessia ja akuutit ongelmat varmaan heijastuivat monella tavalla. Nyt ei kolahtanut läheskään samalla tavalla. Wendersin myöhemmin hallitsemattomaksi päässyt teennäisyys häiritsee tässäkin. Moniulotteinen, mutta silti liian ilmeinen, lähes puberteettinen, viittausapparaatti on liian raskas nykykatsannossa. Henri Alekanin kuvaus on kyllä ryhdikästä ja monia hyviä ideoita on itsesäälisen nysväyksen seassa. Patrick Bauchau Friedrich Munrona ei ole tarpeeksi karismaattinen kannattaakseen löysää tarinaa. Joe Elyn ja X:n musiikki raikastaa paljon. Todella hieno jakso Lissabonissa puolivälissä leffaa, kaduilta ja baareista upeita otoksia. Samuel Fuller pelastaa paljon kuvaajan esittäjänä, aforismeja irtoaa taas, kuten "life isn't in color, black and white is more realistic". Jostain syystä mustavalkoisuus ei toimi alkuunkaan viimeisen neljänneksen Kalifornia-jaksossa. Wendersin Coppola-suhteen tilitys olisi voinut jäädä muistelmiin, tässä se on pelkästään rasittavaa. Loppuratkaisu on suorastaan lapsellinen.

Ei kommentteja: