sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Levon Helm: Dirt Farmer

Keväällä kuollut Levon Helm tuntui yllättävän monumentaaliselta hahmolta suhteutettuna siihen, että hän oli lähinnä tunnettu kanadalaisten kaveriensa bändin rumpalina ja independent-leffojen sivuosanäyttelijänä. Mutta ehkä hänen painavin roolinsa olikin oikeastaan laulajana. Itselleni Helm kolahti aluksi nimenomaan laulajana, kun 70-luvun alussa kuulin hänen selkäpiitä riipiviä tulkintoja The Bandin The Weightissä ja The Night They Drove Old Dixie Downissa. "I pulled into Nazareth, I was feelin' about half past dead; I just need some place where I can lay my head.", "Virgil Caine is the name and I served on the Danville train 'Til Stoneman's cavalry came and tore up the tracks again In the winter of '65, we were hungry, just barely alive By May the tenth, Richmond had fell". Näitä vakuuttavampia tulkintoja ei musiikista hevillä löydy. Helm teki soololevyjä Bandin hajoamisen jälkeen, mutta niihin en ole tutustunut. Myöhemmin The Band teki paluun ilman Robbie Robertsonia  ja onnistuin näkemään Helmin livenä Järvenpäässä 1996. Helm sairastui kurkkusyöpään pari vuotta myöhemmin, mutta toipui vielä levytyskuntoon 00-luvun lopulla ja tuloksena pari kovaa mainetta kerännyttä äänitettä.

Etelävaltioiden armeijan kenraalilta näyttänyt (ja sellaista näytellytkin) Levon Helm oli puuvillafarmarin poika Arkansasista. Dirt Farmer on vuodelta 2007 ja siinä Helm palaa lapsuutensa musiikkiin. Kyseessä on akustinen kantrahtava ja bluesahtava folk-levy, jossa mm. gospel-vaikutteita. Materiaali koostuu  perinteisistä standardeista ja uudemmista retro-henkisistä kappaleista, esim. Steve Earlen The Mountain. Juuri sopivaa americana-kamaa Helmille. Akustinen levy siis, mutta iso bändi, Helm soittaa tietysti rumpuja ja mukana mm. urkuja, viuluja, haitareita ja monenlaisia kitaroita. Helmin lauluääni ei ehkä aivan entisensä, mutta rumpuja hän lyö terävästi. Hämmentävästi saundi kuulostaa ajoitellen The Bandiltä, The Girl I Left Behind ja Single Girl, Married Girl ovat hyvin Band-tyylisiä, melkein näkee Rick Dankon huojuttamassa päätään niiden tahtiin. Byron Isaacsin uusi Calvary on tummasävyisempi kylmiä väreitä tuottava teos, joka muistuttaa Robertsonin klassikkoja, toimisi upeasti myös elektronisena. Mukana on bluegrassia ja keinahtelevaa western swingiä, Paul Kennerleyn Got Me a Woman on modernia kantrirockia. Kennerleyltä toinenkin biisi, Jesse Jamesin uraa sivuava A Train Robbery on kuin western-leffa äänimuodosssa, mutta tässä Helmin ääni ei täysin kanna. Mahtavaa musiikkia kokonaisuutena, pistin saman tien hankintaan jatko-osan Electric Dirt. 

Ei kommentteja: