perjantai 7. joulukuuta 2012

Haandbryggeriet Bestefar, hanaversio


Tukholman lumimyrskyn ja SAS-lentoyhtiön lisätumpeloinnin takia menetin ensimmäisen Oslo-päivän, mutta klo 19 lopulta ensimmäiseen baariin. Ensivierailu Osloon, halvemmalla ja aavistuksen hitaammalla junalla Gardermoenista keskustaan, kamat hotelliin ja baanalle. Ei juuri lunta kävelykeskustassa, mutta reippaasti kylmää, ainakin -10 C. Håndverkerstuene enemmän ruokapaikka, aivan täynnä illallisen syöjiä. Haandin vahva jouluolut hanassa, 9%, maltainen, hyvin mausteinen ja makeakin. Maitohappoa rankasti, ei oikein tasapainoinen,  mutta pulloversiota miellyttävämpi, ei niin mausteinen.  Ravintola hyvässä maineessa, mutta hanalista hienoinen pettymys. Nøgnea, Haandia ja Ægiria sekä Frydenlundin perusoluita. Liian isossa pullossa (75  cl) olisi mielenkiintoinen Kinn Tomasmesse, 10.5%. Frydenlund-tuopin hinta 72 NOK eli 10 euroa. Pulloissa monenlaista Norjasta ja perinteisistä kohteista, muttta hinnat varsin masentavat. Ainakin 23 erilaista Nøgnea, Haandia ja Ægiria ei juuri vähempää. Holvikaaria, ilmeisesti uudehko paikka, mutta yrittää jäljitellä vanhoja perinteitä. Tulin ilmeisesti seitsemän aikaan suurimpaan illallisryysikseen, melko pian alkaa jo hiljentyä. Oslo, Håndverkerstuene, 6.12.2012.

Ei kommentteja: