keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Old Worthy Scottish Pale Ale

Uusi panimotuttavuus Skotlannista, Talisker-tislaamosta tunnetulta Skye-saarelta. Turvesavulla kuivattua mallasta käytetty oluessakin, peräisin Speysiden Ardmoren tislaamosta. Savu tuntuu kevyesti tuoksussa, kirkas kultainen väri, en saanut juurikaan vaahtoa syntymään. Maussakin on savua kuivaan hedelmäisyyteen yhdistyneenä. 5%, tämä ei ole erityisen miellyttävä, suutuntuma on nihkeä, jotenkin metallinenkin ja kuuluisa navettakin nousee mieleen. Hunajaa ja vehnää mukana, ne eivät minua koskaan pale alessa ilahduta, eivät nytkään.  Katkerointia on aivan liian vähän. Harmittava pettymys. Ostopaikka Oulu, Stockmannin Alko.

4 kommenttia:

JaGe kirjoitti...

Tää Old Worthy oli alussa, että tätä pitää kyllä maistaa. Nyt olen lukenut muutaman arvion ja kiinnostus on melkoisesti lopahtanut. Voisihan se silti omassa suussa olla oikein maistuva, mutta taitaa jäädä tällä kertaa väliin, kun lähes kaikki Alkon uutuudet tulee näköään koluttua

Ari Juntunen kirjoitti...

Odotukset olivat minulla liian korkeat, mutta kannattaa ilman muuta kokeilla.

JaGe kirjoitti...

Itsekin jos maistelen, niin todennäköisesti kaatuu liian suuriin odotuksiin. Ei nyt vielä pois suljeta ihan täysin.

Pils kirjoitti...

Itselläkin oli kyllä aika suuret odotukset tätä olutta kohtaan tai ainakin suurta mielenkiintoa, mutta sittemmin on kyllä mielenkiinto laantunut, kun lukenut muiden arvioita. No, on siellä joku positiivinenkin ollut, mutta taidan ottaa itse vain, jos en muuta enää keksi ostettavaksi.