sunnuntai 4. elokuuta 2013

Paavo Rantanen: Suomi kaltevalla pinnalla

Rantanen on ex-diplomaatti, toimi ulkoministerinäkin lyhyen aikaa 90-luvulla. Rantasen teos käsittelee välirauhaa, maaliskuusta 1940 kesäkuuhun 1941. Aikakautta on tutkittu massiivisesti, itsekin nuorempana perehdyin aineistoon, joten kovin uutta ei minullekaan Rantanen tarjoa. Rantanen on nykykatsannon mukaisesti koskivene-miehiä, kuvaus on herrasmiesmäisen hillittyä kerrontaa. Mukava oli silti jälleen kerran kerrata tämä kiehtova jakso Suomen historiaa. Rantanen jättää kotirintaman aika lailla varjoon, mies tarkastelee Suomen moniongelmaista tilannetta diplomaattitaustansa mukaisesti Tukholmasta, Berliinistä ja Moskovasta, vähäisemmin Lontoosta. Washington jää sivummalle, samoin Baltian maat, jotka Moskovan Molokin kita nielaisee lopullisesti kesällä 1940. Erityisen tiivistä kerronta on Molotovin ja Paasikiven neuvotteluista Moskovassa, kiistat kulminoituvat Petsamon nikkeliin, jossa Neuvostoliiton motiivi tuntuu olleen pelkästään arvovaltaan liittyvä. Rolf Witting ajaa aktiivisesti Suomea Hitlerin leiriin, muut avainpelurit ovat epäilevämpiä, mutta muut vaihtoehdot toisensa jälkeen luhistuvat. Suomen ja Ruotsin valtioliittoa kaavaillaan kulisseissa yllättävän pitkälle, mutta Berliini ja Moskova sulkevat kuvion syrjään. Paasikivikin pitää diktaattorivertailussa Hitleriä sata kertaa parempana kuin Stalinia. Rantasen lähteet on hyvin valittuja, lopputulos on tasapainoinen, mutta hieman tylsä. Enemmän tunnetta peliin Rantanen olisi voinut laittaa näin kiihkeässä aiheessa.

Ei kommentteja: