Predatory Hiivahommia 400 DIPA

Oululainen ei-kaupallinen tupla-IPA on nimetty Esoxin Hiivahommia-blogin tasalukemapostauksen kunniaksi. Kaadettaessa juoma näytti aluksi hieman flätiltä, mutta Spiegelaun maaginen IPA-lasi kehittää kauniin vaahdon olueen. Väri on samean vaaleanruskea, kuin juoksevaa kermatoffeeta. Tuoksu hyvin sitrusmainen, havumetsää myös. Maussa on herkullista trooppisempaakin hedelmää, persikkaa ja greippiä sekaisin. Alkoholia on Pliny the Elderiä enemmän, 9%, mutta ei tunnu maussa ollenkaan. Mallas ei kovin pinnassa, mutta kyllä sen silti tuntee, ei tämä hedelmämehua ole. Jälkimaussa on lähes järkyttävästi katkeruutta, pihkaisuus jatkuu sinne asti. Äärimmäisen onnistunut olut, täysosuma ilman muuta. Olen tietysti täysin hulluna tähän oluttyyliin, mutta eivät kaikki tupla-IPAt kolahda. Nyt tämä tuntuu vähintään yhtä hyvältä kuin De Dochter van de Korenaarin äskettäinen huippupläjäys. Laskennalliseksi IBU-lukemaksi valmistaja antaa numeron 250, joten Rolls-Roycen tapaan "suorituskykyä" on riittävästi. Humalissa on kunnon cocktail: Magnum, Columbus, Simcoe, Sorachi Ace, Centennial, Amarillo. Kuivahumalointi on tehty kahteen kertaan ja kokonaan länsirannikon tavaralla (Centennial+Amarillo+Simcoe+Columbus). Olen täysin myyty. Esox on tehnyt ennenkin huipputavaraa, mutta yleensä mukana on ollut jokin persoonallinen lisätäky. Tällä kertaa ilmeisesti on tehty mahdollisimman tyylipuhdas DIPA ja kaikki klikkaa kohdalleen.

Oluen valmistusvaiheista voi lukea täältä. Siis ehtaa sokeria mukana. Vielä jokin aika sitten kavahdin moista kerettiläisyyttä lähinnä belgivieroksunnan takia, mutta nyt olen oppinut asiasta lisää. Sokeri ei suinkaan heijastu loppukäyttäjälle makeutena. Ei tässäkään, olut ei ole täysin rutikuiva, mutta karamellisuus on korkeintaan viitteenomaista. Onko oluen satumaisen onnistumisen syynä tuo varttitunnin kaasukatkos? Tuota voi olla vaikea toistaa jatkossa.