Ferdinand von Schirach: Rikoksia

Ferdinand von Schirachin nimi hätkäyttää. Luin hyvin nuorena englantilaisen lordin Edward Russellin kirjoittaman kirjan Hakaristin ruoska, joka on selonteko natsien sotarikoksista. Kirja käsittelee mm. Nürnbergin oikeudenkäyntiä, jossa yksi pääsyytetyistä oli Baldur von Schirach, Hitler-Jugendin johtaja ja Wienin gauleiter. Kuolemantuomiota ei tullut, mutta 20 vuotta Spandaussa. Ferdinand on Baldurin pojanpoika, syntynyt 1964, kaksi vuotta ennen isoisänsä vapautumista. Nuorempi Schirach on tunnettu puolustusasianajaja ja tämä novellikokoelma vuodelta 2009 on esikoisteos proosan parissa.

Minä-muotoinen puolustusasianajaja vilahtelee novelleissa, mutta vain sivuhenkilönä. Novellit käsittelevät rikoksia, useimmiten henkirikoksia, mitä ilmeisimmin taustamateriaalina on Schirachin omat toimeksiannot. Henkilöitä on laidasta laitaan, lääkäreistä ja yritysjohtajista libanonilaisiin pikkurikollisiin ja itäeurooppalaisiin prostituoituihin. Hyvin lakonista iskevää kieltä. Schirach välttää psykologisointia, mutta tiheästi kertoo rikosten taustat ja motiivit. Aivan järjettömästi ei kukaan näytä toimivan, jokaisella on syynsä. Poliisiproseduraaliakaan ei juuri esiinny, samoin saksalainen miljöötuntuma jää ohueksi, Schirach keskittyy ihmisiin. On aika kauan siitä, kun luin Friedrich Dürrenmattia, mutta jotain samaa Schirachin otteessa on. Huumoria ja pientä arvoituksellisuutta annostellaan hivenen piristeeksi, muuten mennään hyvin streitillä viileällä otteella. Novellikokoelman esipuheensa Schirach aloittaa sitaatilla Jim Jarmuschilta, se on aina hyvä merkki. Schirach vaikuttaa tuotteliaalta päästyään liikkeelle, suomennoksiakin kaksi uudempaa, on syytä lukea lisää.