torstai 26. kesäkuuta 2014

MM2014, lohkojen F ja E loppuratkaisut

Melkoisen merkityksettömässä ottelussa Argentiina otti vastaan Nigerian, molemmilla lähes varma jatkopaikka. Avonaista peliä, kaksi maalia jo neljän minuutin sisällä. Messi niittasi Di Marian tolppa-reboundin ja heti perään Ahmed Musa kuittasi etukulmasta. Argentiina ei minusta vakuuttanut vieläkään, varsinkin kärjessä Aguero ja Higuain avuttomia. Messi onnistui toisenkin kerran, vapaapotku kaukaa sisään. Messi ja Neymar siis nyt maalikuninkuusskaban keulilla. Musakin iski toisen, mutta Argentiinan laitapakki Rojo viimeisteli voittomaalin kulmasta polvella. Nigeria pelasi parhaan pelinsä ja menee Ranskaa vastaan, mutta ei esitys vieläkään innostanut. Argentiina pelaa omituisesti käsijarru päällä koko ajan. Monissa turnauksissa mestari on vasta pudotuspelivaiheessa kääntänyt isomman vaihteen päälle, ehkä Argentiinallekin niin käy. Toisaalta en kyllä oikein usko Sabellan kykyihin, mies näyttää aivan liian epävarmalta. Vaikka peli ei kulkisikaan, niin Mourinhon tyyliin pitäisi näyttää coolilta koko ajan.

Bosnia-Hertsegovina menetti mahdollisuutensa jo edellisessä pelissä, mutta survoi silti umpisurkean Iranin maanrakoon jumbofinaalissa. 


Deschamps vaihtoi tuoreita voimia kentälle, mutta silti puolivaloilla pelaamista. Ecuador oli pelkkä vastaantulija. Tauon jälkeen Griezmann sai pallon tolppaan ja Ecuadorin yritykset kaatuivat taas turnauksen yhteen tuomarivirheeseen. Antonio Valencialle suora punainen, vaikka osui (ensin) palloon. Ehkä tuomarien tulkintaohjeistukset ovat muuttuneet, mutta minun tuntemassa jalkapallossa olisi ollut keltaisen paikka. Jonkin verran tilanteita tämänkin jälkeen, mutta ei maaleja.


Sveitsi varmisti kakkospaikan selvällä 3-0 -voitolla Hondurasista. Varmaankin olisi kannattanut katsoa tämä peli Ranska-ottelun asemasta. Bayernin penkkimies Shaqiri teki tyylillä hattutempun.

Ei kommentteja: