lauantai 30. elokuuta 2014

Bryggeri Helsinki Maibock

Kävin hakemassa Bryggerin terassikioskilta maibockia, sisällä ei tätä tarjolla. Myöhässähän nyt kevätbockin kanssa ollaan, mutta mitä ilmeisimmin olut tuoreessa kunnossa. 6,8%, hyvin ruohoinen tuoksu, maussa samaa raikasta vetoa, lievää makeutta, viljaa ja yllättävän tanakkaa katkeroa. Hieno tyylipuhdas olut, hedelmäkin ponnahtelee pinnan alta, alkoholi pysyy täysin taustalla. Selvästi panimon parhaita tuotteita, vaikka lähes kaikki ovat olleet todella laadukkaita. Terassilla vauhtiin päässyt Beatles-coverbändi karkoitti minut pitkän päivän päätteeksi pyöräilemään kohti asuntoa. Bryggeri Helsinki, 30.8.2014.

Bryggeri Helsinki Spezial

Spezial on baijerilainen oluttyyli, vahva vaalea lager hellesin, märzenin ja bockin liepeiltä. Bryggerin Spezial ei kuitenkaan ole sellainen, vaan savuolut, 5,2%. Nimi sikäli ymmärrettävä, että rauchbier-metropoli Bambergissa toimii Spezial-niminen panimo, jonka hillityt rauch-versiot komppaavat hienosti robustimpaa Schlenkerla-rauchmeisteria. Vaalea samea olut, savu esiin jo tuoksussa. Muuten mennään täyteläisen maltaan maulla, jota savu tukee koko ajan. Viljainen olut, katkeruus hyvin kevyttä. Onnistunut suoritus, seuraavaksi haluaisin Bryggerin kokeilevan täysin hillitöntä tummaa savuolutta vedettynä äärirajoille Schlenkerlan tapaan. Ja missä viipyy Bryggerin ungespundet? Bryggeri Helsinki, 30.8.2014.

Hibu Trhibu IPA

Paluupyöräilyä Espoon erämaasta Helsingin puolelle. Ruoholahdessa useita italo-uutuuksia, joista valikoin sokkona IPAn Bernareggiosta, Milanon pohjoispuolelta. 6,9%. Alaotsikkona birra da serata, siis iltaolut (?). Raikkaan hedelmäinen, kuivan nahkea katkeruus iskee kovaa, pitkä pihkainen jälkimaku. Monet italot ovat makeita, tämä ei ole. Hieman karkeaksi kuitenkin jää, ei Italian huippuja ainakaan tässä pulloformaatissa. One Pint, 30.8.2014.

Põhjala Põhja Konn


Viron huippupanimon tupla-IPA hieman nakertaa panimon mainetta. Vain 8,8%, mutta alkoholi paistaa pahasti läpi. Hedelmää, pihkaa, humalaa kieltämättä, mutta makeutta liikaa. Ei kohoa lähellekään panimon IPAn tasoa. Karkeus pinnalla, kovasti kilpaillussa DIPA-sarjassa tämä jää pahasti muiden jalkoihin. Espoo, Gallows Bird, 30.8.2014.

Põhjala Rukkirääk


Ruisolut Virosta, 5,9%, humalina Cascade ja Chinook. Toffeeta, karamellia, matala hiilihappotaso mukavasti. Humalista huolimatta sitrus ei tunnu maussa mitenkään, jälkimakukin hyvin lyhyt. Hallittu makea ruisolut, mutta ei minun suosikkityyliä. Espoo, Gallows Bird, 30.8.2014.

Nuuksio Saison


Espoon pohjoisiin Nuuksion erämaihin on ilmeisesti avautumassa uusi panimo. Tämä olut kuitenkin tehty vielä Mustialan oppilaitoksessa, kätilöinä hanalätkän mukaan Tuusulan Maku ja Teijon alueella panimoa virittelevä Mathildedal. Kyseessä saison, 6,9%. Belgihiivaa, hedelmää mukavasti, mausteita lievästi, ei paljoa humalan katkeruutta. Happamuus vähäistä, odotin katkeruutta enemmän, mutta varsin tyylipuhdas saison tässä on käsillä. Espoo, Gallows Bird, 30.8.2014.

Põhjala Uus Maailm


Viron ykköspanimon tuotteet hienosti tarjolla Espoo-päivänä Niittykummussa. Vehnäinen jenkkiale on 4,9%, pihkaa, yrttiä, vihannesta. Ehkä edellisen oluen inkivääri heijasti tähän mukaan yrttisyyttä, katkeruus on vahvaa. Puhdas olut, mutta ei täysin vakuuttanut.

Tiskillä mielenkiintoinen tilanne, varttuneempi nainen tiedusteli baarimestarittarelta trattaa/rattia, jolla voisi ohjata Nuuksion hanaoluen jäännökset tuopista omaan pulloon, niin sanotusti doggybagiin. Kyseinen olut oli yllättävän vahva (6,9%) ja nainen ei halunnut juoda annosta loppuun, koska autolla liikkeellä. Käsittääkseni hanaoluen ottaminen baarista mukaan on Suomessa äärimmäisen raskas rikos, josta nykyisessä alkoholipoliittisessa ilmapiirissä rapsahtanee ehdoton vankeustuomio kaikille osapuolille. En jäänyt seuraamaan, miten tilanne loppujen lopuksi kehittyi. Espoo, Gallows Bird, 30.8.2014.

Beer Hunter's Espale, real ale


Sadekausi Helsingissä tuntuu tauonneen, pyöräilin Sörnäisistä Lauttasaareen pizzalounaalle ja jatkoin sieltä Espoon Niittykummun ihmebaariin, jossa kunnon juhlat Espoo-päivän kunniaksi. Bileolut valmistettu Porissa, koska Espoossa ei vielä panimoa ole. Gallowsin tyyliin real ale kyseessä, vähemmän innostavasti inkiväärillä ryyditetty juoma tarjolla. Pohjareseptinä Gallowsin ja minunkin suosikki Dark Star Hophead. Vain 3,5%, pehmeä ja raikas, hieman inkivääriä. Inkivääri kerääntyy kumulatiivisesti kitalakeen, ei hyvä. Humalaakin tässä on, mutta inkivääri olisi pitänyt unohtaa kyllä tästä, en ymmärrä sen funktiota. Espoo, Gallows Bird, 30.8.2014.

BrewDog Magic Rock Stone Magic Stone Dog


Skotti-englantilais-kalifornialainen yhteistyöolut, 5%. Saisonin ja pale alen hybridi valmistajien lausunnon perusteella. Hedelmäinen belgihiivan tuoksu, hyvin kylmää hanasta. Ilmeisesti vain yksi kegi saatu Kurviin. Nahkeaa hedelmää, erittäin kuivaa, ananasta, voiko ananas olla kuivaa? Mausteisuus voisi nousta esiin lämpimämpänä. Happamuutta ei tunnu, mutta katkeruutta löytyy yllättävänkin reippaasti. William K Kurvi, 30.8.2014.

Alfred Hitchcock: North by Northwest

Jos kaikki menee hyvin ja Islannin tulivuoret sallii, niin runsaan kahden viikon päästä olen Mount Rushmoressa. Miksi menen sinne? Ainoa syy on tämä elokuva, jonka katson lähes vuosittain. Blogiinkin olen siitä jo kirjoittanut. Rushmore on siis Etelä-Dakotan länsiosassa Rapid Cityn lähellä sijaitseva vuori, jonka kylkeen on hakattu kasvokuvat USA:n presidenteistä Washington, Jefferson, T. Roosevelt ja Lincoln. Mautonta, mutta varsinkin tässä leffassa nähtynä maagista. Tuskinpa paikan päällä yhtä paljon säväyttävät.

Näin tämän elokuvan kahdesti 70-luvulla, tv-esitykset ovat näköjään olleet 21.2.1970 ja 17.6.1978. Pidin silloin elokuvaa erinomaisena viihteenä, mutta en sen enempää asiaa ajatellut. Ensimmäisenä opiskeluvuonna Oulussa sitten, tarkkaan ottaen 10.2.1983, näin leffan vanhan Adams-teatterin suurella kankaalla elokuvakerhon esityksessä. Kokemus oli järisyttävä, pidin elokuvaa ylivoimaisesti parhaana siihen mennessä näkemistäni. Status ei ole siitä erityisemmin muuttunut, muitakin täydellisiä elokuvia on, mutta North by Northwestia ei voi ylittää. Monet Hitchcock-kiihkoilijat vannovat Vertigon nimeen, mutta Hitchcockin uran oikea huipennus on tämä.


Paljoa uutta ei tietenkään enää saa irti. Vaikka kyseessä on poikkeuksellisen kyyninen kylmän sodan vakoilupainajainen, niin 1959 valmistunut elokuva henkii vahvaa nostalgiaa Eisenhowerin Amerikkaan. Alun Manhattan on ällistyttävän moderni ja dynaaminen, YK-diplomaatin kartanon klassinen tyyli ylittää kaikki eurooppalaiset pröystäilyt. Amerikkalaisen auton kehityskaari on huipussaan, vaikka muistettavin auto onkin varmaan avo-Mercedes. Chicagon junan hytin ja ravintolavaunun tasosta VR on vieläkin kaukana. Mount Rushmoren juurella oleva ravintola edustaa matkailukulttuuria, jollaista alkoi Suomessa näkyä ehkä vasta 80/90-luvulla. Modernissa arkkitehtuurissa Suomi oli edelläkävijöitä, mutta Van Dammen Frank Lloyd Wright -talo Rushmoren rinteessä ylittää sekin kaikki täkäläiset yritykset.


Kuvauspaikoista kaivoin mielenkiintoisia pointteja, autoilu Long Islandin jyrkänteellä on kuvattu Tyynenmeren rannalla. Vielä ällistyttävämpää on, että keskilännen loppumaton peltopreeria lentokonehyökkäyksineen kuvattiin sekin Kaliforniassa Bakersfieldin lähellä.

torstai 28. elokuuta 2014

Rapid Wien - HJK 3-3

Tarkoitukseni oli viime viikolla katsoa HJK:n kotimatsi paikan päällä. Lippupalvelun nettikauppa ei kuitenkaan suostunut myymään kohtuuhintaisia päätylippuja ja HJK hinnoitteli pitemmät sivut poskettomasti. Äänestin jaloillani monien muiden tavoin, joukkueen potentiaalisesti tärkein kotiottelu pelattiinkin sitten naurettavasti puolityhjälle stadionille. Tulos oli kuitenkin hyvä Rapidin vierasmaalista huolimatta.

Puolityhjä oli Praterkin Wienissä, tuttu stadion itselleni tämäkin, katsoin siellä Itävalta-USA -matsin 1998. Katsojia jättiareenalla kuitenkin riittävästi hyvään tunnelmaan. HJK näytti romahtavan totaalisti alussa. Heti ensimmäisestä hyökkäyksestä pallo tolppaan, asialla Helsingissäkin maalannut 19-vuotias Louis Schaub. Schaub-show pyöri sitten jatkossa mahtavasti, kaksi maalia 9. ja 13. minuutilla, varsinkin toinen upea veto 16:n rajalta ylänurkkaan. Schaub näyttää olevan selvästi lahjakkain itävaltalaispelaaja sitten Krankl-Prohaska-Pezzey -sukupolven. Homma näytti olevan jo selvä perinteiseen suomalaistyyliin, mutta nopeasti HJK sai 15. minuutilla kulman ja Kandji kavensi luukulta. Peli hyytyi asemasodaksi, Rapid hallitsi, mutta HJK pysyi kyydissä mukana. Yllättävä ratkaisu ottelulle 76. minuutilla, HJK sai vapaapotkun 25 metristä. Nikolai Alho ampui tarkasti muurin yli alanurkkaan, Rapid jäi kahden maalin taakse. Jatkossa HJK sai vastahyökkäyksen, jossa Savage kaadettiin. Tuloksena varsin kevyesti pilkku, jonka Savage kuittasi itse. Rapid antautui, vaikka yliajalla vielä tasoitus Wydran vedosta. Rapid olisi tarvinnut kaksi maalia lisää. HJK ei suoraan sanoen vakuuttanut millään lailla, kaikki maalit erikoistilanteista. Nekin tietysti lasketaan ja hieno syksy edessä, toivottavasti arpaonni ei tuo Helsinkiin kaikkein tylsimpiä joukkueita, Eurooppa-liigassa on vaihtelevaa tasoa.

BrewDog Victory U-Boat

Skotlantilaisen ja pennsylvanialaisen panimon yhteissynnytys, 8,4%. Hyvin tumma porter/stout. Makeaa paahtoa, lakritsaa, maitohappoa, suklaata. Ei oikeastaan katkeruutta. Tässä piti olla savuakin, mutta en sellaista havainnut. Eipä ole stout yhtään minun makuun. William K Kurvi, 28.8.2014.

Tucher Nürnberger Pils

Näinä hipstercraft-aikoina perinteinen saksalaispils on melkoinen harvinaisuus laatuolutbaarissa. Teollisuuskamaahan tämä fürstiläinen tietysti on. Ruohoa, viljaa, raikkautta ja reipas katkeruus, hillittynä toki sekin. Ei mitään ennenkuulumatonta, mutta kylläpä maistui pale ale -kuurin jälkeen hienolta. William K Kurvi, 28.8.2014.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Semih Kaplanoğlu: Süt

Toinen elokuvanäyte Kaplanoğlulta, sama Yusuf-päähenkilö kuin Muna-leffassa. Nyt mennään kaverin aiempiin vaiheisiin, elokuvan nimi tarkoittaa tällä kertaa maitoa. Nuori mies asuu ensimmäisessä leffassa kuolleen, nyt keski-ikäisen, äitinsä kanssa ja myy maitoa torilla ja ovelta ovelle. Taas hidas rytmi, paneutunut ote. Aivan hurja avausjakso, nuotio, köysi, ylösalaisin roikkuva nuori nainen, käärme. Ei voi kuvailla, täytyy nähdä. Vaikka siis tapahtuu ehkä jossain 80-luvulla, niin hämmentäviä anakronismeja, alkupuolen kohtauksessa tyttö käyttää kännykkää. Kirkkaat värit, Dostojevskin kuva vilahtaa, runoilijan uraa viritellään, opettajan kanssa kiskotaan Efes-olutta. Ei kohoa ensimmäisen elokuvan tasolle, intensiteetti heikompaa, surrealistiset kohtaukset löysäävät jännitettä. Mielenkiintoista silti. Ilmeisesti trilogian viimeisessä osassa mennään vielä kauemmas taaksepäin.

Reittausblogi DIPA #1

Bloggaaja/kotipanija -hybridin Harri Metsäjoen ensimmäinen tupla-IPA nyt maistossa. Samalta pohjalta kuin perus-IPA, kaikkea vain enemmän. Näinhän se pitää mennäkin. Väri on punaisempi, vaahtoa nyt hillitymmin, hiilihappotaso on matalampi, hienoa. Tuoksussa mangoa ja kiiviä, trooppisempi ote. Maku on todellakin pehmeämpi, hiilihapot ei kireytä suutuntumaa. Hedelmäisyys on upeaa, ei yrttejä, ei vihannesta, ei oikein mäntyäkään. Harrin oluissa katkeruus ei hyökkää Guderianin panssaridivisioonan tapaan, se muistuttaa enemmän venäläisen humanitäärisen kolonnan hivuttautumista kohteeseen. Mutta haltuunotto on silti varmaa, katkeruus on riittävää, vaikka ehkä hopheadin tajuntaan hiipii pieni pettymys tällä kohtaa. Laskennallisen 200 IBUn perusteella kuivempaa santapaperia voisi odottaa, mutta tämä on yleistä tupla-IPOissa. Vahva mallas jyrää humalia matalammaksi, joskus liialla karamellisuudella. Erityisen makea tämä ei ole, vain sen verran kuin kypsä hedelmäisyys on makeaa. Täyteläinen tyylikäs olut, joka voisi olla vielä katkerampi. Kiskaisin tämän palautusjuomana 10 km sateisen juoksulenkin päälle. Alkoholia (noin 9,2%) tällaiseen käyttötapaukseen liian paljon, mutta maussa sekään ei tunnu.

Vikingin Sahtimallas tässäkin pääroolissa, mukana myös Viking Crystalia ja panimosokeria. Takavuosina olisin nyrpistänyt nenää sokerin kohdalla, nyt tiedän paremmin. Humalat taas pelkkää länsirannikkoa, Columbus, Cascade, Centennial, Citra ja Simcoe. Valmistaja itse löysi oluesta pihkan vetoa, ehkä havusensorini katosivat Töölönlahden rannalle.

tiistai 26. elokuuta 2014

Celtic - Maribor 0-1

Glasgow'n katolinen suurseura ja vanha suosikkijoukkueeni Celtic pääsi Champions Leaguen viimeiselle karsintakierrokselle satumaisella tuurilla. Edellisellä kierroksella Varsovan Legia oli totaalisen ylivoimainen, mutta hämmästyttävästi puolalaiset ottivat toisen ottelun viimeisille minuuteille pelikiellossa olleen pelaajan. Taatusti tahaton moka, mutta rangaistus oli kohtuuttoman kiivas, Celtic jatkoon. Tuuri jatkui arpaonnella, kun ns. heikko vastustaja Sloveniasta tuli vielä vastaan. Vierasottelusta Mariborissa Celtic nappasi edullisen 1-1 -vierasmaalitasapelin. 

Nyt Teemu Pukki ei edes penkillä. Lahjakas pelaaja, mutta pahasti ovat viimeiset vuodet menneet pieleen seurajoukkueissa. Täydellä Parkheadillä kävin itsekin 1999, nyt pelaajisto minulle varsin tuntematonta. Celtic hallitsi alkua, mutta ei kunnon tilanteita, jatkossa Mariborillakin hyvä paikka. Tauolla kentälle tuli sisään tutumpi hahmo Kris Commons, mutta Celtic edelleen heikko. Commons otti välittömästi suunsoitosta varoituksesta, kertonee jotain joukkueen kaaoksesta. 56. minuutilla McGregor sai pallon ylärimaan Stokesin syötöstä, mutta siihen Celticin rimpuilu loppui. 75. minuutilla brassi Tavares iski ratkaisun laatikosta, tilannetta edelsi hirvittävät puolustusvirheet. Ihme, jos norjalaisen Ronny Deilan ura jatkuu Celticissä tämän tupla-haaksirikon jälkeen. Mendy oli tehdä toisenkin Mariborille. Pari paikkaa lopussa Celticillä, mutta Ambrosen pusku ohi ja toisen Handanovic torjui. Tuntuu hieman surrealistiselta, että 1960/70-luvuilla Celtic ja Rangers olivat maailman parhaita seurajoukkueita. Maailma muuttuu.

Reittausblogi IPA #4

Viime talvena pääsin maistelemaan raumalaisen olutbloggaaja Harri Metsäjoen kotonaan panemaa IPAa, joka kolahti todella kovaa. Nyt sitten sain arvioitavaksi uuden variaation, joka on jo neljäs versio.

Hieman poreilevaa hiilihappoa, vaahtoa muodostuu vahvasti. Väri on lievästi samea keskikultainen. Tuoksu on pihkainen, hieman nahkeaa sitrusta. Maku on raikkaampi, sitrusta taatusti, mutta hiilihappoa tuntuu nyt tosiaan olevan hieman liikaa, se laimentaa muita makuja. Maussa on kirpeämpää marjaa, karviaismarjaa, jotain herukkaisuutta. Pihka on selvästi tuoksua heikompaa, mutta kyllä se maistuukin. Jälkimaun katkeroita ei tarvitse etsiskellä, kuivana ne alkavat kerääntyä, mutta eivät oikein pääse iskemään täydellä forssilla. Kohtuullisen makea karamellinenkin kokonaisuus on, ykkösversio tuntui kuivemmalta. Mitään ongelmaa oluessa ei ole, mutta aivan originaalin tasolle tämä ei tunnu kohoavan.


Viking Maltin Sahtimallas ainoa maltbillissa, vahvuutta 6,8%. Katkero tulee Columbuksesta, aromilähteinä  Cascade, Citra ja Simcoe. Kuivahumalina samat kuin aromissa, lisäksi Centennial. Laskennallinen IBU jopa 150. Kovaa kamaa siis raaka-aineet. Lopputuloksen humalointi ei tunnu noin vahvalta, mutta se nyt on vain minun aistimus. Ensikokemukseen verrattuna siis lievä pettymys, mutta kaapissa on vielä Harrin tupla-IPA. Odotukset ovat korkealla. 

Bruuveri Pohjoiskaarre Pale Ale

Bruuverin panimomestari Ilkka Sysilä yllättää taas. Nyt tarjolla Suomen jalkapallomaajoukkueen kannttajayhdistykselle nimetty olut. Luulin ensin 10-vuotisjuhlaolueksi, mutta yhdistys perustettu kuitenkin jo 2002. Kertoo paljon suomalaisesta jalkapallokulttuurista, että järjestö on niin uusi. Pale alessa vahvuutta 6,2%, kirpeän hedelmäinen, humalassa ei ole taaskaan säästelty. Katkeruus on pitkäkestoista ja voimakasta. Tasapainoinen ja täyteläinen, ei tässä juuri valittamista ole. Sitrushedelmää ei ole, syynä varmaankin humala Bramling Cross. Ei Bruuverin kaikkein parasta osastoa, mutta täysin hallittu suoritus jälleen. Hieman epäilyttää, miten tämä on futiskannattajille maistunut. Näin voimakkaasti katkeroitu olut ei ole välttämättä perusjantterin juoma, vaikka henkilö jalkapalloa arvostaisikin. Bruuveri, 26.8.2014.

maanantai 25. elokuuta 2014

Kurvin Clouds Over NZ



Kurvin Panimo on helsinkiläinen kotipanoyhteisö, jossa toimivat ainakin Rööperin Panimo ja Töölön Panimo. Kollega Raumalta on päässyt maisteleman mm. Rööperin Ipaattoria. Pääsin viime viikolla vierailemaan Kurviin ja katsomaan miehiä itse teossa. Taisi olla itse asiassa ensimmäinen kerta, kun näin panemista livenä, ainakin ei-ammattilaisten suorittamana. Eihän se rakettitieteeltä vaikuta, mutta ei aivan simppeliäkään. Käytännön työvaiheissa on varsin kriittisiä osia. Sain vierailulta kotiin viemiseksi pari pulloa kesäkuussa pantua NZ-olutta, jonka pääasiallinen tekijä piipahti vain pikaisesti paikalla, Antti nimeltään.

Punaruskea väri, keskivahva pienikuplainen vaahto. Tuoksussa kypsää hedelmää, makeaa mandariinia, hieman kipsisyyttäkin. Marjaisen makeahko suutuntuma, mansikkaa jopa. Pehmeää, sopivan alhainen hiilihappotaso, katkeruutta kertyy vähitellen, mutta ei tarpeeksi. Marjaisuus tuntuu jälkimaussakin. Lievää nahkeutta esiintyy, tuoreus ei enää aivan parhaimmillaan.  Paljon eri humalalajeja, Uudesta-Seelannista ainakin Nelson Sauvinia, 6,6%. Hienossa etiketissä maininta strong pale ale. Ei tunnu niin vahvalta, juotavuus erinomainen. Paljon hyvää, eikä mitään virheitä, mutta aivan omaan makuuni tämä ei kunnolla osunut. 

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Matti Laine: Pahojen miesten seura

Matti Laine on itselleni uusi tuttavuus, Pahojen miesten seura on hänelle jo viides romaani. Päähenkilö on entinen NHL-maalivahti Elias Vitikka, joka ajaa taksia Helsingissä. Jääkiekkomiljöö on aika tuore ratkaisu, en muista ennen trillereissä moista kohdanneeni. Vitikan hahmoa Laine rakentaa perusteellisesti, mutta jotenkin epämääräiseksi se silti jää. Matti Röngän Viktor Kärppä voisi olla jonkinlainen esikuva. Tarina liikkuu jääkiekon ohella paljon tutummissa ympyröissä moottoripyöräjengien, pop-up -yökerhojen ja huumekaupan liepeillä. Laine kuvaa Helsinkiä aika osuvasti, parhaiten Kallion ja Vallilan kulmilla. Tarina ei ole uskottava, vaikka tarkkaan mietityltä vaikuttaakin. Laineen tyylistä en erityisemmin tykkää, liian lörpöttelevää ja rönsyilevää, Antti Tuomaisen kaltaisesta tiheydestä ollaan kaukana. Päähenkilöön Laine siis on panostanut, mutta muut hahmot ovat sitten sitäkin rutiinimaisempia. En siis vakuuttunut, vaikka romaanissa hyviä aineksia onkin.

Andrew Smart: Best, Pele, and a Half-Time Bovril

Ostin tämän kirjan luettuani takakannesta nimet Tony Currie, Duncan McKenzie, Frank Worthington, Stan Bowles, Charlie George, Rodney Marsh. Siis 1970-luvun brittijalkapallon suuret persoonallisuudet. Tai ongelmapelaajat, miten vaan. Kolme ensinmainittua pelasivat myös suosikkijoukkueessani Leedsissä, tosin aika pikaisesti, Curriekin vain kolme kautta Leedsin suurkauden jälkeen. Olisi pitänyt perehtyä kirjaan paremmin ennen ostopäätöstä. Nämä edelleen kiehtovat hahmot ovat oikeastaan pääroolissa vain yhdessä kirjan luvuista. Ei kirja paljoa kerro myöskään otsikossa mainituista George Bestistä tai Pelestä. Bovril sentään antaa vinkin kirjan tyylistä, se on jokin epämääräinen brittiläinen ruokamöhnä.

Smart on vuonna 1948 syntynyt journalisti, kotipaikka Nottingham. Smartin kirja on löysä subjektiivinen artikkelikokoelma 1970-luvun brittijalkapallosta. Brian Clough ja Nottingham Forest on siten lähinnä Smartin sydäntä, yllättäen myös Alf Ramsey. Yllättävää ei puolestaan ole lähes patologinen viha Leeds Unitedia kohtaan. Smart pystyy sentään fanittamaan Currieta, McKenzietä ja Worthingtonia näiden Leeds-kytkennästä huolimatta. Hauskoja anekdootteja löytyy, mutta Smartin tyyli on varsin rasittavaa. Monista näkemyksistä olen eri mieltä, joten lukukokemus oli välillä raivostuttava. Hienoa tietenkin, että retrojalkapallo kiinnostaa muitakin ja tällaistakin julkaistaan.

Grauballe Bukke Pral

Toinen Alkon tanskalaisuutuus on paljon tummempi ja vaahtoa muodostuu heikosti, 5,6%. Paahteinen tuoksu ja sama aromi jatkuu maussa. Makeaa karamellia tässäkin, sinkkuhumaloitu First Goldilla. Makeus häiritsee pahasti, kokonaisuus on lähes vetinen paahto-otteesta huolimatta. Jälkimaku on nopeasti hiipuva. Alkon ostopolitiikka herättää jälleen ihmetystä. Miksi tuoda Tanskasta näin vaatimaton olut, kun monia maan huippuklassikoista on edelleen Suomessa näkemättä. Vastaus on tietysti se, että Alkoa ei kiinnosta vähääkään olutkulttuurin kehittäminen tyrannisoimallaan alueella. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

Beer Here Jagtøl 2014

Varsin samea Proef-panimolla tehty tanskalainen metsästysolut. Hedelmää, hieman kipsinen sivumaku, karamellia, pirtsakka jälkimaku. Mutta ei kunnolla katkeroa. Raaka-aineiden perusteella tätä voisi pitää jenkkihumaloituna britti-ESBinä, mutta kokonaisuus jää puolitiehen. Ostopaikka Kajaani, Prisman Alko.

torstai 21. elokuuta 2014

BrewDog Clown King, hanaversio



Helsingissä älytön tapahtumatarjonta elokuun torstaina, päätin pysytellä poissa keskustasta, vaikka siellä periaatteessa mielenkiintoinen Syystober-tapahtuma. Lähempänä Sörnäisissä pienempi ruokafestivaali, jossa tarjolla laatuoluttakin. Skotlantilainen panimo BrewDog lupasi avata kesällä Helsingissä baarin, mutta tyypillisesti hanke tuntuu myöhästyvän pahasti. Viimeisimmän tiedon mukaan lokakuussa oltaisiin maalissa, mutta siihenkin on syytä suhtautua varauksellisesti. Tähän tapahtumaan BrewDog oli saanut kuitenkin kasattua tarjoilualueen. Mukana muidenkin panimoiden tuotteita, itseäni kiinnosti Hiisin habanero-tuote, mutta sitä ei ollut vielä tarjolla. Tsekkasin vahvan barley winen nyt isommasta astiasta, aiemmin maistelin tätä panimon itsensä lähettämästä pulloversiosta.

Hinnoittelu mielenkiintoista, tätä 12-prosenttista olutta tarjoiltiin lähes samalla hinnalla kuin maitokauppakamaa. Alkoholi polttaa, hedelmäisyyttä on ja takapotkuakin löytyy. Hieman juuresta, kuohkeutta. Ei mikään huippuolut tässäkään muodossa. Helsinki Night Market, Teurastamo, BrewDog pop-up-baari, 21.8.2014.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Semih Kaplanoğlu: Yumurta

Vanha nainen kävelee kohti kameraa, sitten poispäin kadoten usvaan, karua maaseutua. Hypnoottinen avaus turkkilaisessa leffassa vuodelta 2007. Päähenkilö on keski-ikäinen istanbulilainen runoilija ja antikvariaatin pitäjä, joka palaa kotiseudulleen (Tire Länsi-Turkissa, lähellä Izmiriä) äitinsä kuoltua. Elokuvan nimi tarkoittaa munaa. Vähäpuheista meininkiä. Maaseudun ja suurkaupungin arvot kolahtavat yhteen, globaalia resonanssia, vaikka Turkissa tietysti varsin erilaiset kuviot Länsi-Eurooppaan verrattuna. Kerronta on hidasta ja viipyilevää, unet ja muut fantasiat puskevat väliin. Päähenkilön ja nuoren serkkutytön sukulaisvierailuilla pientä road movie -fiilistä. Wenders ja Kaurismäki tulevat mieleen, näppärä leffa, vaikka jännite ei aivan tiheimpiä olekaan.

Mommila Stout Porter

Viimeinen näyte tällä erää Juha Nakarin kotikeittoisista. Viime marraskuussa pullotettu tuhti porter pukkaa paksua beigeä vaahtoa. Väri on läpitunkemattoman musta. Tuoksu hyvin kahvinen ja helppo aistia, että paahdettua mallasta tässä on käytetty. Hieman makeaa maitomaisuutta myös. Kuohkeaa, mutta kohtuullisen paksua viskositeettia samalla. Maussa on enemmän pehmeää luumua ja kypsää kiiviä, yllättävän hedelmäinen perustunnelma. Kahvi ja maitosuklaa mukana, mutta tuoksua kevyemmin. Jälkimaku ei ole alan pisimpiä, mutta katkeruutta on jonkin verran. IBU-lukema on 88, muut ainekset peittää eurooppalaisuusiseelantilaisen humalacocktailin (Northdown, NZ Pacifica, NZ Pacific Jade, Styrian Goldings) punnerrukset. Makeahko hedelmäinen porter, ehkä black ale voisi olla kuvaavampi tyyli, jos sellainen olisi. Black IPA tämä ei ole. Valmistaja itse löytää happamuutta, ehkä jotain maitoista vetoa tarkoittaen, mutta mitenkään happamana tätä en pitäisi. Olen samaa mieltä siitä, että pehmeys ja juotavuus on todella hyvällä tasolla, nuorempana varmaan karkeampaa. Juhan paras olut? Ehkäpä, mutta ei välttämättä. Ai niin, voltteja 7,7%.

tiistai 19. elokuuta 2014

Napoli - Athletic Bilbao 1-1

Champions Leaguen viimeisellä karsintakierroksella nimekäs Serie A -joukkue vastaan legendaarinen baskiryhmä, jossa tällä kertaa mukana Lizarazun jälkeen toinen ranskalainen Laporte. Italian uusi maajoukkuevalmentaja Antonio Conte katsomossa. Varovainen alku, mutta Athletic yhtenäisempi ryhmä ja prässäsi korkealta. Palkinto tuli jakson lopussa, hieman hiipunut superlupaus Iker Muniain sai pallon vapaasti 13 metriin, tarkka sijoitus verkkoon. Napolilla avauksessa ei Belgian Mertensiä, mutta Hamsik, Higuain, Gargano, Maggio, Albiol kuitenkin, parempaan olisi pitänyt yltää.

Toisella jaksolla Muniain edelleen loistava, mutta Napoli sai otteen paremmin käsiin, kun Mertens tuli sisään tunnin kohdalla. 68. minuutilla Hamsikin syötön jälkeen Higuainilta näyttävä yksilösuoritus ja tasoitus oli valmis. Heti perään Callejon hukkasi vastahyökkäyksessä avopaikan Higuainin syötöstä. Bilbaon maalivahti Iraizoz piti sitten baskit mukana hienoilla torjunnoilla, ensin Mertensin veto, sitten Mertensin syötön jälkeisen Higuainin laukauksen ilmiömäinen refleksitorjunta. Lopussa Bilbao heräsi uudelleen, mutta puolittaistilanteista ei tulosta. Bilbaolla hyvä asetelma kotiottelussa, toisaalta Napoli pääsee valmistautumaan nyt keskittyneesti kesätauon jälkeen, tasaiseksi saattaa mennä. Ylen selostaja Tapio Suominen sivumennen sanoen tuntui pitävän Navarraa (ja siis Pamplonan Osasunaa) osana Baskimaata.

Evil Twin Falco IPA

Mikkellerin New Yorkiin emigroitunut velipoika on käynyt panemassa tämän IPAn Connecticutissa Two Roadsin tuotantolaitteistoilla. Samea ensivaikutelma, hedelmää, makeutta liikaa, katkeruus heikompaa. 7%, mutta jotenkin ohuelta tuntuu. Jälkimaussa katkeroa leijailee, mutta jotenkin tihkusateen lailla, ei kunnon vyöryä. Ei erotu tarpeeksi nykyisessä IPA-valtameressä. William K Kurvi, 19.8.2014.

maanantai 18. elokuuta 2014

Mission IPA, pulloversio

Vaasankadun viihdebulevardin Skrjabin-baarissa mukavan tiivis tunnelma maanantai-iltanakin. Pullokaapissa jopa Ballast Pointin Sculpinia, mutta valitsin silti San Diegon vaatimattomampaa osastoa. Vain 6,50 euroa pullo, tätä voinee pitää edullisena. Tuoksussa mandariinia, pehmeän mehukas sitrus jatkuu maussa, joka kääntyy rivakasti kiivaaksi katkeroksi jälkimaussa. Vaikka ei ollut taatusti tuoreimmillaan, sandiegolainen mainstream-IPA hakkaa silti edellisenä juodun aberdeenilaisen hanaoluen 6-0. 6.8%, Cascade ja Centennial jyrää, ei ollut huonoa paikan päälläkään. Molotow, 18.8.2014.

BrewDog IPA Is Dead EXP366

Kuohkea vaahto, aika makeaa karamellia, karviaismarjaa, kirpeyttä, kääntyy hieman katkeruudeksikin. Ei välttämättä huono, vaikkakin kovin erilainen kuin ihanteeni sitrustyyliset IPAt. Poikkeuksellinen maku johtunee EXP366-humalasta, joka nettiarvioiden mukaan kuitenkin lähestyy pikemmin trooppisia hedelmiä kuin kirpeitä marjoja. Anyway, BrewDogin sarjan persoonallisempaa osastoa, eikä havaittavissa ainakaan puolivillaista karkeutta skottipoikien monien muiden oluiden tapaan. William K Kurvi, 18.8.2014.

Widmer Alchemy Ale

Länsirannikon Portlandin jo perinteinen craft-panimo tekee hyviä oluita, kävin asian todentamassa paikan päällä 00-luvulla. Suomeen tuodut pulloversiot ovat kuitenkin olleet tavallistakin jenkkitasoa puisevammassa kunnossa. Tämä Alchemy-olut tuntuu jäävän samalle tasolle. 5,8%, kypsää hedelmää, nahkeaa mausteisuutta, kunnon mallasrunko, kevyttä katkeruutta, ei vakuuta, vaikka tasapainoa onkin. Tuoreus puuttuu. Kaisla, 18.8.2014.

Buxton Far Skyline

Derbyshiren toisen etulinjan craft-panimon olut ilmoittaa tyylisuunnakseen kylmän viileästi dry-hopped berliner weisse. No niin, sellaista ei ole ennen eteen tarjottukaan. Herra Sinensikselle kiitokset tämän ihmeotuksen olemassaolon vinkkaamisesta. Sameaa vaaleaa olutta, näyttää lähinnä witbieriltä. 4,9%, siis aika paljon Berliinin vehnälle. Maussa on reippaasti sitrushedelmää, berliner weissen tyypillinen happamuus jää aika laimeaksi, eikä katkeruuskaan pitkään lämmitä, vaikka olut hyvin kuiva onkin. Kiinnostava hybridikokeilu, mutta voimakas humalointi ei oikein tunnu tähän sopivan. Ainakin maitohappobakteereja olisi pitänyt päästää temmeltämään paljon reippaammin. Kitty's, 18.8.2014.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Los Lobos @ Huvilateltta




Losangelesilaisen chicano-yhtyeen Los Lobosin kaksi ensimmäistä levyä kolahtivat todella kovaa 1980-luvulla. Pidän edelleen ensilevyn nimibiisiä Will the Wolf Survive yhtenä kaikkien aikojen parhaista. Bändi esiintyi Pihtiputaan Saapasjalkarockissa 1987, tapaus kyllä kiinnosti, mutta lopulta en jaksanut ratkaista logistiikkaongelmia. Jälkeenpäin on harmittanut, varsinkin kun Pihtiputaalla esiintyi myös vielä suurempi suosikkini The Blasters. 1992 Los Lobos esiintyi Helsingissä, hankin lipunkin, mutta reissu peruuntui naiskuvion takia. Nyt sitten lopulta pientä tuuriakin, kun sitkeästi hengissä pysytellyt ryhmä palasi Helsinkiin heti muutettuani kaupunkiin.


Teltta Tokoinrannassa kohtuullisen hyvä keikkapaikka, mutta istumasysteemi steriloi tunnelmaa tangomarkkinasuuntaan. Siisti meininki, monilla miehillä villapaita olkapäillä. Vessoihin ja juottopisteisiin pitkät jonot väliajalla, mutta sehän on tavallista. Tällaisissa tapahtumissa on vältettävä virtsaamistarvetta. Malmgårdin oluita pullossa olisi ollut tarjolla. Lämmittelyaktina kitarastandardeja Esa Pulliaiselta ja sitten pianofiftiesejä Mr. Breathless -hahmon kanssa. Ihan hauskaa, mutta ei ainutlaatuista. 


Sudet saapuivat lavalle hieman myöhässä 20:40. Päähahmot Cesar Rosas ja David Hidalgo selvästi tunnistettavia, vaikka ikä ei ole tullut yksinään heillekään. Saksofonisti Steve Berlin ei ole East L.A:sta ja on nyt kasvattanut lähes ZZ Top -tyylisen karvoituksen. Basisti ja varsinkin rumpali näyttivät niin nuorilta, että tuskin kyseessä olivat Conrad Lozano ja Louie Perez. Homma lähti käyntiin The Neighborhood-biisillä, joka on 1990-luvulta, en erityisemmin tykkää myöhemmän kauden tuotannosta. Hyvin toimi silti ja toisena kuultu Shakin Shakin Shakes pulttasi keikan jo huipputasolle. Soitto oli todella tiukkaa. Vaikka Hidalgo näytti kuin maansa myyneeltä, lauluäänikin tuntui olevan aivan ennallaan. Rosas näytti hyväntuulisemmalta ja jututti hieman yleisöäkin. Tasapainoinen setti, mutta ehkä liian pitkitettyjä versioita, varsinkin kun keikka jäi lyhyeksi ja monet klassikot Will the Wolf Survivea myöten jäivät soittamatta. Hidalgo soitti haitaria muutamassa kappaleessa, ilman muuta konsertin huippuosa. Shakinin jälkeen kohokohtia olivat ainakin Don't Worry Baby ja Hidalgon todella tunteella vetämä A Matter of Time, jossa vanhan fanin silmänurkat ei kuivina pysyneet. Yhteislaulua yriteltiin I Got Loadedissa, mutta hankkeessa itse biisi hajosi löysäksi. 


Keikka loppui hieman nolosti La Bamban jälkeen. Kuuluttajaneito ilmaantui lavalle ja kertoi teltan huviluvan päättyvän klo 22. Siksi encoreita ei voida soittaa. Huonoa järjestelykykyä, keikkahan olisi sitten pitänyt aloittaa aikaisemmin, jos näin typerä reunaehto oli olemassa. Ainakin Set Me Free (Rosa Lee) olisi ylimääräisenä kohottanut konserttielämystä huomattavasti.

lauantai 16. elokuuta 2014

Emelisse Porter

Vahvasti paahteinen, suhteellisen makea, suklainen, lievästi maitoinen, karamellia, kevyesti katkeroa.  8%. Tyylipuhdas makeahko vahva stout/porter, ei tähän erityisempää kritiikkiä voi osoittaa. Pikkulintu, 16.8.2014.

Kerkom Hopverdomme

Belgihiivaa, nahkeaa hedelmää, 7%. Lievää maustetta, ruohoa, jotenkin epämiellyttävä jälkimaku, jossa kuitenkin katkeruuttakin, mutta ei mikään IPA. Cantillonin jälkeen turhan karu paluu arkeen. Tässä ei oikein mikään ole balanssissa. Liian makeakin kaiken huipuksi. Pikkulintu, 16.8.2014.

Cantillon Mamouche

Seljankukkalambicia Pikkulinnun hanassa, 5%. Jo tuoksun happamuus tyrmäävää. Äärimmäisen kuivaa ja hapanta, katkeraakin. Pistävää mausteisuutta, lähes chilin poltetta. Cantillonin oluet harvoin maistettuina ovat aina yhtä ilmestyksenomaisia, nytkin fiiliksenä definitely something completely different. Aivan Cantillonin huippuja tämä ei ole, mausteisuus ei täysin toimi äärimmäisen kuivuuden kanssa. Pikkulintu, 16.8.2014.

Hornbeer TopHop

Tanskalaisessa APAssa 4,7%, humalina Simcoe, Amarillo, Centennial, Cascade. Punertava, yllättävän maltainen, pähkinää, alt-meininkiä. Ohut runko väistämättä tuntuu, mutta makua on hyvin. Karamelli hallitsee jälkipuoliskolla, katkeruus ei kohoa tarpeeksi. Pikkulintu, 16.8.2014.

Sori Investor IPA

Tamperelais-tallinnalaisen korkean profiilin craft-toimijan Sorin IPAa en ole aiemmin onnistunut maistamaan. Nyt uusi versio liikkeellä, tehty Teerenpelillä, ilmeisesti hieman kevyempi kuin viimevuotinen, 6,9%. Odotukset korkealla ja kyllä tämä ne täyttää. Tuoksua vaikea arvioida hikisen Vallila-Puotila -pyöräsiirtymän jälkeen. Mutta maussa on hieno tasapaino sitruksen, maltaan ja katkeron välillä. Hyvin kuiva, hyvin puhdas, ei juuresmaisuutta. Sitrus on greippisemmällä puolella, aiempi versio oli kai kypsemmän trooppinen. Pihkaakin on sopiva määrä. Vielä aavistus lisää täyteläisyyttä, niin oltaisiin vielä lähempänä täysosumaa. Pikkulintu, 16.8.2014.

Brian De Palma: Mission: Impossible

Katsoin nyt ensi kerran teatterikierroksen jälkeen viihdevakoiluleffan. Aikaa on kulunut kohta 20 vuotta ja muistikuvat olivat parempia kuin uusi kokemus. Ehkä muistin nyt tapahtumat liian hyvin. Prahan näkymät tuntuvat liian turistimaisilta ja Emmanuelle Beartinkin vetovoima hiipunut. Lalo Schifrinin teemamusiikki sentään on kuolematonta ja lopun juna-actionissa edelleen Suarez-maista purevuutta.

Gypsy Inc Pale Trail

Vihanneksinen american pale ale, tunkkaisuus hallitsee, 4,7%. Katkeroita on aika hyvin ja täyteläistäkin juoma on. Mutta kun 7,90 euroa 0,4 l, niin ei kummoinen hinta-laatusuhde. Ølhus Oslo, 15.8.2014.

perjantai 15. elokuuta 2014

Olutpaja Rönnvikin tumma

Pälkäneläinen tumma on myös 4,2%. Selvästi pähkinää ja toffeeta, tämä toimii paremmin kuin vaalea. Kölschin pariksi loogisesti tumman esikuvana ovat olleet Düsseldorfin altit. Tykkään kyllä, mutta liian ohut ja vähähiilihappoinen tämäkin on. En ymmärrä, miksi runkoa ei ole nostettu 4,7 –prosenttiin, jos tavoitteena on ollut maitokauppamarkkinan valtaus. Ølhus Helsinki, 14.8.2014.

Olutpaja Rönnvikin vaalea



Taka-Töölön Hadanka on nyt vaihtanut nimensä Ølhus Helsingiksi. Ulkoiset puitteet eivät näytä suuremmin muuttuneen, mikä on ihan hyväkin, baari on kaupungin viihtyisimpiä, nytkin mukavasti jengiä. Valikoima on kuitenkin selvästi monipuolistunut. Useita uusia kotimaisia craft-oluita hanassa, mutta ei mitään ennenkokeilematonta. Pullo-osastolta sellaista kuitenkin löytyi.

Pälkäneellä sijaitsevan Rönnvikin viinitilan yhteyteen on viritelty panimoa julkisuudessakin ainakin viitisen vuotta. Asialla on Stadin entinen panimomestari Timo Jukka olutjulkkiskavereineen mm. Gallows Birdistä ja Pikkulinnusta. Nyt lopulta ensimmäiset oluet ulkona. Rönnvikin vaalea on vain 4,2%, pehmeää, vähän hiilihappoa, ohutta, hedelmää. Katkeruus käytännössä puuttuu ja mallas ei komppaa tarpeeksi. Puhdas olut kaikin puolin, mutta vaisu. Ilmeisesti on tavoiteltu kölniläisen kölsch-alen tyyliä. Kölschit ovat kuitenkin täyteläisempiä, alkoholia noin 4,8%, humalointikin usein terhakampaa. Mukava kevyt eili tämä on, mutta voisi saada syvyyttä vaikka real-käsittelyllä.  Ølhus Helsinki, 14.8.2014.