lauantai 24. tammikuuta 2015

Helsinki Distilling Company

Viskin Ystävien Seuran kautta pääsin vierailemaan uudessa tislaamossa Teurastamossa Sörnäinen/Hermanni -alueella. Hankkeessa on kolme avainhenkilöä Mikko Mykkänen, Kai Kilpinen ja irlantilainen Séamus Holohan. Vanhassa teollisuustilassa on koko prosessi hallussa, mäskäys, käyminen ja tislaus. Tynnyrivarasto on jossain lähistöllä salaisessa paikassa. Tarjolle on jo tullut nopeasti valmistuvia tisleitä, mutta ensisijaisesti kyseessä on viskinvalmistus. Sehän ottaa aikaa, joten vielä ei viskiä ole tarjolla.

Prosessiesittelyn jälkeen tasting-osuus yläkerrassa, jonne avautuu baari ensi kesänä tisleisiin painottuen, mutta oluttakin luvassa. Ensimmäisenä kohta Alkoon tuleva Helsinki Dry Gin, jossa tyypillisen yrttiseoksen ohella puolukkaa. Puhtaalta tuntuu, ehkä marjaisempi kuin peruskatajagini. Oikein mukavalta maistuva Applejack on tehty Angelniemen omenista. Nuori tisle selvästi calvadoseja omenaisempi, tämäkin tuotteena ravintoloissa. Viskejä ennakoitiin kahdella raakatisleellä, ohranäytteessä oli omaan makuuni turhan vihanneksinen vivahde, mutta alkoholi (60,5%) peittyi hämmentävän hyvin. Vielä parempi oli ruisvoittoinen (75% ruista, 25% ohraa) täyteläinen hieman makeampi tisle. Hyvin lupaavalta tuntuu. Extrana tarjoiltiin vielä bier-schnappsia, oluttislettä, siis humalat mukana, käymistuotteena tummahkoa olutta, jossa Cascade-humalaa. Pehmeähköä, mutta ehkä jää kuriositeetiksi. Vahvan panimobuumin lisäksi siis tislaamojakin alkaa ilmaantua uuden asuinalueeni liepeille, tämähän on Kekkoslovakiassa kasvaneelle absoluuttisen fantastista.

Ei kommentteja: