perjantai 13. maaliskuuta 2015

Nälkämaa Luotikuja IPA

Kainuussa ei ole varsinaista panimotoimintaa ollut kieltolain jälkeen, Kajaanin Kaljakin taisi toimia pääosin Iisalmessa sotien välillä. 90-luvulla pääsin juomaan Koivulan sahtia, jota teki muuan Hyrynsalmelle emigroitunut sahtialueen kasvatti. Kotipanijoihinkaan en ole törmännyt, mutta nyt yllättäen sain yhteydenoton Lempäälässä asuvalta kajaanilaistaustaiselta Aleksi Haapavaaralta, joka yhdessä niin ikään kajaanilaisen Sami Leinosen kanssa on valmistanut IPAa. Aleksi pyörähti alkuviikosta Vallilassa ja sain kaksi maistiaispulloa.

Hieno etikettikin rakennettu, valmistamon nimeksi valikoitunut itsestäänselvästi Nälkämaan Panimo. Nälkää ei ehkä Kainuussa nähdä, mutta suhteellinen asetelma muuhun Suomeen on pysyvältä vaikuttava. Oluen nimi Luotikuja viittaa Kajaanin legendaariseen kulkuväylään.

Reittausblogin jo tarunhohteinen IPA on ollut esikuvana. Aika vahvaa, 8,1%, peräti 115 IBU. Katkerohumalana omakin suosikkini Columbus, aromi-ja kuivahumaloinnissa Centennial ja Citra. Sahtimallasta pelkästään. 

Vaahtoa ei synny kovin runsaasti, mutta riittävästi. Samea kinuskin väri. Tuoksu sitruksen ja trooppisemman hedelmän väliltä. Maku on paksuhkon hedelmäinen, pehmeämpää versiota. Todella kuiva katkeruus hyökkää päälle jo suutuntumassa ja se jatkuu todella pitkään. Hiilihappotaso voisi olla hieman alhaisempi, mutta hyvin toimii nytkin. Ei mitään virhemakuja, alkoholikaan ei tunnu. Juotavuus siis kunnossa, jos pystyy humalat ottamaan vastaan. Ja minähän pystyn, todella nautinnollista tavaraa. Hyvin hallittu suoritus. En tiedä onko kokemusta panemisessa jo pitkäänkin, mutta vakuuttavaa jälkeä syntyy. Lämmetessä karamellisuus ehkä alkaa korostumaan liikaa, mutta sen kummempaa valittamista en keksi. Join äsken Tommyknockerin IPA & A Halfin, mutta tässä on parempi esimerkki IPAn ja tupla-IPAn väliin asettuvasta oluesta. Enemmän tämä jo tuntuu tupla-IPAlta. 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Kajaanissa 90-luvulla toiminut Kajaanin Panimo niminen ravintola? En tosin tiedä panivatko olutta hanaan.

Ari Juntunen kirjoitti...

Kyllä, mutta siellä vain vierrettä käytettiin. Keitto tapahtui Kiimingin keskuskonttorilla.

Harri Metsäjoki kirjoitti...

Hah! Huikeeta - reseptini on poikinut jälkeläisen!