lauantai 4. huhtikuuta 2015

James Lee Burke: The Glass Rainbow

Burken edellisessä romaanissa Dave Robicheaux vaikutti Montanassa, tässä ollaan taas Louisianan rämeillä. Paksu romaani, yli 500 sivua, ilmestynyt 2010, tuttuja aineksia, tuttu rönsyilevä juoni, tuttuja henkilöhahmoja. Ehkä vieläkin synkempi maailmankuva kuin aiemmin, väkivalta entistäkin pöyristyttävämpää, poliisit korruptoituneempia. Robicheaux'lla nyt ikää yli 70, mutta työurat ovat Bayou Countryssa pitkiä, ei pienintäkään mainintaa eläköitymisestä Iberia Parishin deputy sheriffin virasta. Ote alkaa tosin herpaantua, mies näkee harhanäkyjä ja miettii koko ajan kuolemaansa, joka näyttäisi tulevan Bayou Techen sumussa seilaavan siipirataslaivan kyydissä. Lukukokemus ei ole helppo, mutta silti kiehtova. Burke kirjoittaa ikään kuin samaa teosta aina hieman eri mausteilla. Ottotytär Alafairilla ja sidekick Clete Purcelilla on aikaisempaa suuremmat roolit tapahtumissa. Ei ehkä kohoa Burken parhaiden joukkoon, mutta laatu pysyy korkealla tässäkin. Loppu on antiikin tragedioiden kaltainen, mutta ilmeisesti ei aivan ehdoton, sarja jatkuu ainakin kahdella teoksella.


Ei kommentteja: