sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pierre Accoce & Pierre Quet: ...ja Moskova tiesi jo kaiken


Bruuverin panimomestarilla Ilkka Sysilällä on oluen lisäksi muitakin samoja mielenkiinnon kohteita kuin minulla. Jalkapallo ei niihin kuulu, mutta musiikki, elokuva ja vakoilu kylläkin. Jälkimmäiseen liittyen sain Ilkalta lainaksi 1967 ilmestyneen ranskalaisvakoiluteoksen suomennoksen. Kyseessä on raportti nykyään suhteellisen tuntemattomaksi pudonneen Rudolf Roesslerin alias Lucyn tarinasta. Roessler oli ehkä toisen maailmansodan merkittävin vakoilija. Baijerilainen Roessler pakeni 1933 natseja Sveitsiin, mutta jatkoi yhteydenpitoa kymmeneen entiseen ystäväänsä, jotka siirtyivät Weimarin tasavallan Reichswehrista Wehrmachtiin ja kohosivat pääesikunta OKW:n keskeisiin tehtäviin sodan aikana. He vuosivat kaikki tärkeät tiedot Roesslerille Luzerniin (Lucy liittyy kaupungin ranskankieliseen Lucerne-nimeen), joka aluksi välitti ne Sveitsin tiedustelupalvelulle ja länsiliittoutuneille, 1941 alkaen myös Neuvostoliitolle. Roessler varoitti Norjan, Tanskan, Hollannin, Belgian ja Ranskan hyökkäysajankohdista korrektisti, mutta kohteet eivät reagoineet. Sama toistui Moskovassa Operaatio Barbarossan kanssa, mutta sen jälkeen Stalin alkoi ottaa lähteen vakavasti. Vakoiluketju oli uskomattoman tehokas, joissakin tapauksissa OKW:n käskyt tavoittivat Moskovan Stavkan nopeammin kuin Wehrmachtin etulinjan. Accoce ja Quet pitävät Roesslerin välittämiä tietoja välttämättöminä Moskovan, Stalingradin ja Kurskin voitoissa, pienemmistä kuvioista puhumattakaan. Ehkä asia ei aivan näin selvä ole, mutta hyvin oleellisesta vakoilusta oli kyse.

Accocen ja Quetin teos avaa tarinan tiheästi 1942, kun Sveitsin tiedustelupäällikkö Roger Masson kävelee Laufenburgin Rein-sillan yli Saksaan tapaamaan SD-johtaja Walter Schellenbergia, joka on päässyt Lucyn jäljille Sveitsiin. Roesslerin ohella Masson ja Schellenberg ovat kirjan päähenkilöitä. Masson suojelee Roessleriä ja tämän Moskova-kontakteja, mutta yrittää pelata Schellenberginkin kanssa. Marraskuussa 1943 Schellenberg on nappaamassa Alexander Footen, joka on Roesslerin sähköttäjä Moskovan suuntaan. Masson ehtii väliin ja vangitsee koko ringin Moskova-kontaktit. Toukokuussa 1944 vuorossa on itse Roessler ja tämän lähikontaktit. Normandian maihinnousun ja kesän 1944 muiden tapahtumien jälkeen tilanne alkaa raueta. Accoce ja Quet eivät nimeä Roesslerin kymmentä lähdettä. Sittemmin seitsemän niistä on paljastunut, mutta osa on edelleen hämärän peitossa. Vastoin kirjan väitteitä käsittääkseni suurin osa näistä OKW-upseereista paljastui heinäkuun 1944 epäonnistuneen Hitler-attentaatin yhteydessä ja teloitettiin. Osa selvisi, esim. Rudolf von Gersdorff. Hänen kauttaan Roessler yrittää vielä virittää kuviota uudelleen, mutta Stalinia ei enää kiinnosta. Myöskään länsiliittoutuneet eivät ole suopeita.

Sodan jälkeen Schellenberg on pitkään brittien kuulusteltavana, sitten saa pienen tuomion ja kuolee 1952 vain 42-vuotiaana Como-järvellä rakastajattarensa Coco Chanelin ylläpitämään asuntoon. Roger Masson joutuu sodan jälkeen eroamaan Schellenberg-kontaktiensa takia ja kertoo tarinansa 1966 ranskalaisille kirjoittajille. Rudolf Roessler vakoilee vielä pienimuotoisemmin Länsi-Saksaa kommunistisen Tšekkoslovakian laskuun ja saa pienen tuomion Sveitsissä 1953. Mies kuolee unohdettuna Luzernin lähellä 1958.

On myöhemmin epäilty, että Roesslerin OKW-kontakteja ei ollutkaan. Roessler olisi ollut brittien välikäsi, jolla välitettiin Stalinille Bletchley Parkin tiedustelutietoja. Accoce ja Quet eivät vihjaile mitään tällaista, mutta Roesslerin kontaktit jäävät kirjassa todellakin hieman epäuskottaviksi.

Kimmo Cleven suomennos tuntuu hieman vanhahtavalta ja melko heikkoa asiantuntemusta osoittaa Genevenjärven nimittäminen toistuvasti ranskalaisittain Léman-järveksi. Pientä huolimattomuutta paikoissa ja päivämäärissä, mutta muuten kirja on sujuvaa tekstiä. Accocen ja Quetin alkuperäinen suunnitelma oli tutkia Sveitsin sodanaikaista toimintaa, mutta sitten he rajautuivat tämän vakoilukuvion kuvaukseen. Tätä laajempaa aineistoa on silti mukana kohtuullisesti ja se tukee hyvin sensaatiomaisempaa toimintaa. Rakenne on lähes trillerimäinen ja toimii hienosti.

1 kommentti:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Lainasin Satusetä-Footen "Handbook for Spies" -teoksen 1970-luvun puolivälissä Sotatieteen keskuskirjastosta, samoin Walter Schellenbergin "muistelmat"; olin tuolloin niin fakin kipeesti nuori, naiivi-kritiikitön, nykyisen Nolla-Nolla -kerhorunknariston tapaan.

Tässä snadisti kriitisempi tulkinta ystäväimme Rudolf Lucy-Rösslerin ja Alexandereiden Foote & Radolfi seikkailuista käkikellomaassa:
https://www.cia.gov/library/center-for-the-study-of-intelligence/kent-csi/vol13no3/html/v13i3a05p_0001.htm