maanantai 31. elokuuta 2015

Thornbridge Vienna IPA

Nyt en edes yrittänyt istua Kuikan katukäytävälle, kun kello lähestyi 22:ta. Sää kyllä edelleen suotuisa. Derbyshirestä taas uutta kamaa. Ilmeisesti wieniläismaltaan käytön mukaan nimetty IPA Magic Rockin ja Pühasten tapaan. Tuoksu perushedelmäinen karamelliseen kääntyen. Maku noudattaa samaa linjaa, keskitäyteläinen, katkeruutta ei ole unohdettu. Hyviä oluita on nykyään paljon, sellainen tämäkin on, mutta ei erotu kunnolla tarjonnasta. Hyvin puhdas ja tasapainoinen, tätä voisi juoda toistuvasti, jos olisi edullisesti saatavilla. Kuikka, 31.8.2015.

Oakham The Kraken's Ink

Peterboroughista black IPAa, 6,8%. Mausteisen pehmeän hedelmäinen, paahteisuus heikkoa. Katkeroa kyllä löytyy mukavasti, joten varsin puhtaan tasapainoinen cascadian dark kyseessä on. Turkkilaisen ruuan mausteet hieman häiritsi makuaistimusarviota. Angleterre, 31.8.2015.

Great Divide Colette

Denveristä farmhouse alea Viiskulmassa, 7,3%, varsin sameaa. Tuoksussa belgihiivaa ja raikasta hedelmää. Makeahko appelsiini hallitsee makua, ei happamuutta. Jälkimaussa kevyesti katkeruutta. Pehmeä ja tuore, muistuttaa oikeastaan kevyessä mausteisuudessaan enemmän vahvaa witiä kuin saisonia. BrewDog, 31.8.2015.

Fat Lizard 51 Roadkill IPA

Espoon jenkkivaikutteisen panimon uutta tuotantoa, 6,5%. Hedelmäisyyttä pehmeästi, aprikoosia. Hieman ohut runko, mallaspohjassa voisi tarkentamista, mutta katkeroa on todella mukavasti. Silti varsin tasapainoinen olut. Imagoltaan tämä panimo sotkeutuu helposti kaarinalaiseen Radbrewiin, mutta hieman harkitummin Kivenlahdessa tuotteita markkinoille pukataan. Tästä oluesta olisi ollut toissapäivänä Gallowsissa tarjolla real ale -versiokin, mutta en ehtinyt paikalle.  Black Door, 31.8.2015.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Philip Kerr: Field Grey

Antti Tuomaisen tapaan Philip Kerr on terävä romaanien aloittaja. Kerr on lisäksi tunnettu historiallisten henkilöiden käytöstään fiktiivisissä retrorikosromaaneissaan. Tällä kertaa Kerr avaa pelin 1954 havannalaisessa bordellissa, jossa päähenkilö Bernie Guntherin ohella asiakkaana on Graham Greene, epäilemättä tekemässä taustatutkimusta romaaniinsa Our Man in Havana. Lähes kuusikymppinen Gunther on Batistan salaisen poliisin kiristämä ja päättää paeta veneellään Haitiin. Matkakumppaniksi päätynyt nuori nainen on kuitenkin murhasta etsintäkuulutettu ja Guantanamosta operoivat amerikkalaiset nappaavat pariskunnan. Guantanamossa kuulusteltua Guntheria CIA siirtää sitten New Yorkin Governors Islandin Castle Williamsin vankilan kautta Baijeriin sotarikollisten Landsbergin vankilaan. Ja tämä on siis vasta alkuasetelma!

Kerrin Gunther-sarja ei etene kronologisesti. Periaatteessa eteenpäin on menty, mutta Guntherin elämänvaiheisiin on jäänyt useita aukkopaikkoja. Kerr palaa niihin takaumissa. Tällä kertaa Gunther tavataan 1941 kesällä Valko-Venäjällä Arthur Neben Einsatzgruppessa ja 1931 jahtaamassa Berliinissä kaksi poliisia murhannutta myöhempää Stasi-johtajaa Erich Mielkeä. Oletin aikahyppyjen jo riittävän, mutta tässä romaanissa niitä riittää. Mielken jäljillä ollaan uudelleen 1940 Etelä-Ranskassa ja lisävaloa saadaan myös Guntherin joutumiseen puna-armeijan vangiksi. Se tapahtuu varsin myöhään, Königsbergissä 1945. Koko romaanin ytimenä voi pitää Guntherin vaiheita sotavankileireillä eri puolilla Venäjää ja Tšekkoslovakian uraanikaivoksessa. Tätä voikin pitää lähes sotaromaanina. 


Jos alku oli räväkkä, niin loppuun Kerr rakentaa hienostuneen kylmän sodan vakoiluoperaation le Carrén hengessä. Mukana ovat CIA, ranskalaiset ja Mielken aloitteleva Stasi. Monipuolinen kirja, ehkä hajanaisempi kuin Kerrin parhaat ja aavistuksen ylipitkäkin 560 sivulla. Erittäin mielenkiintoista jälkeä edelleen ja Gunther-saagan jatkoa on pakko ahmia lisää.

lauantai 29. elokuuta 2015

Oakham Incubus

Peterboroughin laatupanimon uutuusolut on heti päässyt HOK-Elannon kuukauden olueksi. 5,2%, hyvin maltainen (extra special) bitter, pähkinää ja toffeeta. Hedelmää hyvin hailakasti, mutta katkeruus kunnossa. Makeus häiritsee, mutta muuten hyvin mallikas olut. Riiliversiona varmaan intensiivisempi ja vivahteikkaampi. Kuikka, 29.8.2015.

Toinen vierailu Maku Brewingissa

Pääsin runsas vuosi sitten vierailemaan Tuusulan upouudessa panimossa ja nyt oli ohjelmassa uusintatapahtuma laajentuneessa tuotantolaitoksessa. Käymiskapasiteettia on tullut lisää ja tilat ovat kaksinkertaistuneet. Täysipäiväisiä työntekijöitä on kolme, uusimpana toimitusjohtaja Jussi Tamminen. Rakennuksessa on vielä kolmaskin halli ja ilmeisesti on vain ajan kysymys, kun laajeneminen tapahtuu sinne. Vuodenvaihteen tienoilla on investointivuorossa tölkityslinja. Vientiä viritellään ainakin Britannian suuntaan. Makun vauhti on ollut kova, eikä tahti siis näytä olevan hidastumassa. 

Viimevuotisten bileiden tapaan kyseessä oli mutkaton epämuodollinen kokoontuminen oluen ja ruuan parissa. Jengiä viimevuotista enemmän paikalla, mm. osakkaiden sukulaisia. Tarjolla omaan tahtiin Golden Alea, Saisonia, IPAa ja uudehkoa superlatiivista Black IPAa. Juhani Revon oluet ovat äärimmäisen puhtaita ja tyylikkäitä, tyylinmukaisiakin. IPAn katkerot ovat edelleen liian lievät minulle, mutta se on minun ongelma. Live-musiikkiakin oli luvassa, mutta lähdin jo valumaan kohti Helsinkiä ennen setin alkua. Tällä kertaa en tilannut taksia paikalle. Hyvässä säässä päätin kävellä neljä kilometria Hyrylän linja-autoasemalle. Melko ripeästi jouduinkin talsimaan, jotta ehdin paikalle 19:35. Silloin nettitietojen mukaan piti lähteä bussi Helsinkiin, mutta tieto oli väärä. Bussi lähti vasta 20:30, tuntia en viitsinyt Hyrylän lauantai-illan huumassa viettää, joten loppujen lopuksi jouduin taas siirtymään taksilla Keravan juna-asemalle. 

Solmu Pale Ale

Heikosti aromaattinen ale, tuoksussa jopa viljaisuutta. Maku on hedelmäisempi, hyvin lähellä Solmu IPAn kevyempää versiota. Tässä 5,2%, katkeruutta on pale aleksi riittävästi. Raikkaamman hedelmäisempi olut saisi olla. Ølhus København, 29.8.2015.

MiLa Puisto Session IPA

Vallilan MiLa-panimo on pitänyt hiljaiseloa huhtikuun Amber-debyytin jälkeen, mutta loppukesästä kantautui tietoa Puisto-sessio-IPAsta. Tarkoitus oli jo sitä maitokaupoista etsiä, mutta jäi aikomukseksi. Nyt osui sitten eteen keskustan laatupizzeriassa, pulloversio tämäkin. Itse asiassa sain oluesta vihiä Helsingissä lomailleelta Oulun belgigurulta Jani Simoselta ja samalla tuli paikan pizzatkin testattua ensi kertaa. 4,6%, trooppisen hedelmän tuoksua. Kovasti hiilihappoa, hedelmäinen maku on tuoksua kuivempi. Jos nyt tuoksua voi märkänä tai makeana pitää. Kevyesti pihkaa ja kohtuullinen takapotkukin. Ihan kivaa, puhdas kokonaisuus, eikä tunnu vetiseltäkään. Putte's, 29.8.2015.

perjantai 28. elokuuta 2015

Frank Oz: The Score

Britti Oz ei ole tunnetuin trilleriohjaajana, mutta tämä 2001 valmistunut heist movie on äärimmäisen onnistunut ja viihdyttävä. Se on muistissani myös ehkä leimallisimmin Montrealiin sijoittuva elokuva. Kun ensivierailu kaupunkiin lähestyy, on aika tehdä uusintakatselu. Katsoin tämän tuoreeltaan useita kertoja, mutta blogiin en ole leffaa arvioinut. Avausjakso on timanttinen ja alkupuolella on muutenkin lakonista melvillemäistä fiilistelyä alan parhaiden perinteiden mukaisesti. Robert De Niro ja Edward Norton onnistuvat hienosti, mutta Brando viimeisessä roolissaan on kieltämättä rasite. Montrealin miljöö tulee siis hienosti haltuun. Ehkä ryöstön suunnittelua ja valmistelua kehitetään liian pitkään, kärsimätön katsoja voi tylsistyä. Loppukuviot ovat napakoita, ei mikään mestariteos, mutta toimii hyvin. De Niron henkilöhahmo tässä on kiehtovin, kuka myöhäiskeski-ikäinen mies ei haluaisi olla jazzklubin omistaja Montrealissa ja tyttöystävänä Angela Bassett.

torstai 27. elokuuta 2015

Triple fff Forbidden Fruit IPA, real ale

Pitkästä aikaa kunnossa oleva riili Kallion kuuman kosteassa trooppisessa yössä. Sitrustuoksua, 6,6%. Pehmeää vahvaa hedelmää, kiiviä ja aprikoosia, pihkaa, juotavuutta vahvasti pähkinämaltaisen tanakassa rungossa ja sitten löytyy se tärkein. Se, jonka Lorrainen panimon sympaattinen Régis on unohtanut, oluen sydän on jälkipoltteessa, tässä on upea katkera riipaisu. Täytyy taas onnitella itseä, että rohkenin investoida riiliin Helsingissä useamman pettymyksen jälkeen. Kun real ale on kunnossa, niin sitten todellakin jytisee. Tässä täytyy olla elokuun kovin olut tähän mennessä. Sinkkuhumalana Mosaic, hyvin kannattelee koko vastuuta tällä kertaa. 

Taisi osua ensi kertaa kohdalle Helsingin absurdit terassisäännöt, jouduin siirtymään klo 22 kuumista ulkotiloista vielä hikisempään sisätilaan. Kyllähän tilanteessa suu loksahti auki, kun en minkäänlaista äänipäästöä tuottanut lähialueen asukkaille yksinään kadun reunalla istuessani kännykkää näpräten.Tällaiseen en siis koskaan Oulussa asuessani törmännyt. Lestadiolaisalueella on puolensa. Kuikka, 27.8.2015.

Vive la France -maistelutilaisuus @ One Pint

Monditaly-maahantuoja on tähtäämässä Ranskankin suuntaan, eikä syyttä, viinimaassa on 600 panimoa. Tähänastiset kokemukset ovat suhteellisen vaisuja, mutta täytyyhän tuollaisessa joukossa olla laatuakin mukana. One Pintin teistingiin oli paikalle saapunut alustajaksi Lorraine-panimon mestari Régis Bouillon pikkukylästä Metzin ja Nancyn puolivälistä. Oletin paikalla olevan useampiakin entusiasteja, mutta tapahtumasta kehkeytyi yllättävän intiimi. Mukana oli Régisin lisäksi maahantuoja Frank Poirot, Olutsilta-yhteyksistä maineikas Juhani Karakorpi, ja minä. 

Ensimmäisenä kokeiltiin Lorrainen bière de gardea Saint Nicolas. Santa Claus -juttu siis, olut jonkinlainen kunnianosoitus Lorraine/Lothringenin alueen vanhalle panimolle, tosin ei vanhalla reseptillä. 6%, sameaa, hyvin vähähiilihappoista, jopa weizen/sahti -tyyppistä banaanisuutta, erittäin pehmeää. Pohjois-Ranskan bière de gardeissa on usein belgihiiva hommissa, mutta tässä lorrainelaisessa ei jälkeäkään sellaisesta esterisyydestä. Ihan kivaa, mutta ei tietenkään katkeruutta vähääkään. Kysäisinkin Régisin mielipidettä voimakkaasti humaloiduista IPA-tyyppisistä oluista, ne eivät häntä olisi vähempää voineet kiinnostaa. Näin siis Lorrainessa, mutta vaikka olen Olutliiton Heikki Kähkösen termiä lainaten humalahörppijä, niin suhtaudun suvaitsevasti toisinajattelijoihin.


Toinen maistiainen tuli Nantesista, siis lähes Atlantin rannikolta, käsittääkseni Régis Bouillon oli valinnut tämän omana suosikkinaan muista Ranskan craft-panimoista. Mélusine-panimon La Dame Blanche oli kevyt (4%) luomuolut, wit-tyylistä ponnistaen, mutta makeampi, ei paljon mausteita, jotain jopa vesimelonin hilittyä aromia. Tuoksu oli hyvin raikas, mutta maku hieman nihkeämpi. Periaatteessa mielenkiintoista suuntaa, mutta itse en tämmöisestä oikein perusta. 


Seuraavaksi lasiin tärähti Lorrainen vanhin tuote, Régisin lempilapsi ja ilmeisesti kaikin puolin lippulaivaolut Loroyse. Nimessä oli sanaleikkiä Nancyn alueen humalattomaan oluttyyliin, mutta en saanut tästä ajatuksesta täysin otetta. Kolmesti käytetty (triple fermented) ja siksi tuntui liittyvän belgialaiseen trappistityyliin tripel, vaikka suhde ei käsittääkseni nyt ihan näin mene. Mutta mitä väliä, 8%, hyvin kirkas meripihkan väri, taas hyvin heikosti karbonoitu, lievästi mausteita, makeaa pehmeää hedelmää. Tasapainoa rungon kanssa, alkoholi ei tunnu, hillittyä hienostuneisuuta. Hämmentävää juoda tällainen olut ilman belgihiivan luotaantyöntävää vaikutusta. Ei katkeruutta tietenkään, mutta session ylivoimaisesti herkullisin tapaus. 



Heti perään talviversio Loroyse d'Hiver. Tämä oli suodattamaton, täyteläisempi, taas hyvin pehmeän hedelmäinen. Mutta aivan samalla tavalla tämä ei klikannut, perusversio toimi paremmin. Mélusinen luomuamber Korlène, 5,6%. Taas vähähiilihappoista mausteisen hedelmäistä olutta ilman katkeruutta. Nyt kokonaisuus jäi vaisuksi. Lorrainen Lux Divina oli dubbel, 7%, Alsacen humalilla maustettu kuin muutkin Lorrainen oluet, mutta tässäkään ei katkeruutta. Mausteisen maltainen makeahko olut, siis aika tyylipuhdas periaatteessa, vaikka belgihiivan puistattavuus tästäkin puuttui. Session viimeiseksi asettui Mélusinen pikkununna Nonnette, 5,6%, hieman karkeampi tapaus pehmeän makeassa maltaisessa hillityn karbonoidussa tyylisuunnassa. 


Hyvin hauska sessio, Lorrainen omat oluet hyvin harmoniassa Mélusinen hieman karkeampien tuotteiden kanssa. Ranskassa on selvästi laatua löydettävissä, vaikka katkeruuden ymmärrys ei tunnu näille valmistajille välittyneen.

tiistai 25. elokuuta 2015

Malmö - Celtic 2-0

Taitaa olla ensimmäinen kerta vuoden 1979 Euroopan Cupin finaalin jälkeen, kun näen Malmö FF:n pelin. Glasgow'ssa kotivoitto 3-2, joten varsin avoimena vielä tilanne tässä toisessa osassa. Olen sattumoisin seurannut loppukesästä Silta -tv-sarjaa ja Malmön Swedbank Stadionin ulkopuoli on siinä keskeisenä tapahtumapaikkana. Fiilis tietysti erilainen sisäpuolella. Molemmilla joukkueilla norjalaiset valmentajat. Itselleni ennestään vain muutama tuttu pelaaja, Markus Rosenberg, Scott Brown ja Jamie Forrest. Nopeaa, avointa peliä tasaisesti. 23. minuutilla Rosenberg ohjasi sitten kulman olkapäällä verkkoon ja Malmö kuskin paikalle. Taitotaso ei pelissä kovin korkea, mutta yritystä sitäkin enemmän. Celticin tasoitusmaali hylättiin kyseenalaisesti, sekin kulmatilanne. 

Toisella jaksolla Malmö paljon päättäväisempi, Rosenbergilla kaksi mahdollisuutta ratkaista ottelu, ensimmäinen ohi, toisen Celtic-koppari Gordon torjui ilmiömäisesti. Jatkotilanteesta kulma ja vaihtomies Carvalho teki ratkaisumaalin. Celticin tämänkertainen versio ei tee kunniaa joukkueen mahtaville perinteille, missään vaiheessa se ei näyttänyt pääsevän rinnalle. Upean näköistä katsomotunnelmaa Malmössä, Ruotsin jalkapallokulttuuri vain vahvistuu ja tihenee.

maanantai 24. elokuuta 2015

Stadin American Lager, tölkkiversio

Stadin Panimo otti yhteyttä tiedustellen bloggaajan postitusosoitetta uusille tuotenäytteille. Olin jo vastaamassa, että panimon sijaitessa noin kilometrin päässä voisin hakea näytteet itsekin. Jätin kuitenkin osoitteen ja sieltähän saapui sitten kaksi tölkkiä panimon jenkkilageria. Useasti panimolla vierailleena en muista tölkityslinjaa Suvilahdessa nähneeni. Tässä on siis käyty keittämässä olutta jossain muualla. Spekulaatioita voi esittää, Suomessahan tölkkiolutta ei kovin monessa paikassa panna.

Tyypillistä aprikoosipersikkaista Stadin oluen tuoksua lievästi sameassa oluessa. Kun Sonnisaaren ja Solmun tapaisten uusien craft-panimoiden kohdalla on joutunut valittelemaan kuivahumaloinnin epäonnistumisesta, niin Stadin kohdalla ei todellakaan ole ongelmia. Pulloversion tapaan tätä on vaikea uskoa lageriksi, niin hedelmäisellä otteella mennään maussakin. Viljaa on vaikea löytää, kun runko on häivytetty maitokaupparajalle, 4,5%. IBU-lukema on 35 ja katkeruus ei olutta leimaakaan. Se on silti merkittävä, erittäin vakuuttava contender maitokauppojen craft-tarjontaan, Nokia 66 ja Olvi IPA tölkkisarjassa ovat selvästi lähimpinä hiivoista huolimatta. Valmistuspaikan vaihtuminen ja oletettu reseptin skaalaaminen ei oikeastaan tunnu mitenkään, hämmentävästi Timo Konttisen tiimi on saanut homman toimimaan aivan Suvilahden loppuasiakasmaulla.

Slottskällans Simcoe Single Hop IPA

Viime kuussa kiskaisin Tukholmassa uppsalalaisen Pacifica-sinkkuIPAn. Kyseessä ilmeisesti perinteiseltä panimolta trendikkäämpiä yrittäjiä peesailevaan tyyliin sarja, jossa eteen osui nyt Simcoe. Sama 5%, selvästi liikaa hiilihappoa, kevyesti sitrusta, mutta aromaattisuus hailakkaa. Edelliseen Portobelloon verrattuna kuitenkin puhdasta kamaa, vanhalta riilifanaatikolta alkaa mennä usko brittiriilimaahantuonnin mielekkyyteen. Kama on täällä niin usein kuralla, että voitaisiin nyt rajautua paikalliseen tuotantoon cask-tarjonnassakin. Joita ehkä alkaa syntyä aiempaa enemmän, alkoivathan jenkkicraftpanimotkin tehdä cask-versioita noin 20 vuoden keg-kauden jälkeen. Tämä olut siis hygieenisesti kunnossa, katkeroakin tulee esiin, ihan ok. Röyhtäyttää liikaa. Kallion myöhäiskesän alkuillassa varjossa jo aistittavissa hieman kostean kylmäävä riipaisu, mutta silti kesän parhaita kelejä. Kuikka, 24.8.2015.

Portobello American Pale Ale, real ale

Lontoolainen APA on päässyt jo hieman etikoitumaan, mutta raikasta hedelmäisyyttä ja katkeruutta edelleen taustalta havaittavissa. Parhaassa kunnossaan varmaankin olisi lupauksia herättävä, harmittavasti en päässyt aiemmin tsekkaamaan. Yllättävän vahva (5%), marjaista kirpeyttäkin ehkä olisi tuoreempana pinnalla. Keväällä Portobellon VPA oli Angleterressa tätä paljon pahemmin etikoitunut, joten syy ei ehkä ole Hgin päässä. Tai sitten panimo tekee sourriilejä. Kuikka, 24.8.2015.

Oppigårds Amager Bridge IPA

Taalainmaalla tehty rinnakkaisversio yhteistyökuvion Amagerin Building Bridgesille, jonka tempaisin Tampereella kuun alussa. Samat 7%, sameaa, vahvan greippinen, lähes yrtintasolla, mutta pysyy hedelmän puolella. Tukeva runko, johon huikea katkeruus nojaa horjumatta, lievä karkeus kokonaisuutena. Erittäin hyvää Nordic IPAa, mutta jää hieman Amagerin versiota heikommaksi. Riekossa tullut käytyä Sörnäisten suuntaan muutettua harvemmin, mutta tarjonta ei ole huonoa, itävaltalaisia pulloja, ehkä HBF-jäämistöä. Bridge viikon hanaolut, vaihtunee siis tiheämpään kuin useita kuukausia aiemmin samana pysynyt kuukauden hanaolut. Springsteenin Junglelandia kuulee Suomessa harvemmin olutbaarissa, mutta nyt sekin tapahtui kahden asiakkaan maanantai-illassa. Maltainen Riekko, 24.8.2015.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

François Truffaut: La sirène du Mississipi

Tämän Truffaut-leffan ainoasta edellisestä katsomiskerrasta ei ole kovin paljon aikaa, mutta muistikuvat omituisen hämäriä. Muistelin esimerkiksi, että koko elokuva tapahtuu Réunionin saarella. Näinhän ei ole, loppuratkaisu sijoittuu samoihin Grenoblen talvimaisemiin kuin Traffautin aiempi mahtava Goodis-tulkinta Tirez sur la pianiste. Sitä ennen käydään mm. Nizzassa ja Lyonissa, mutta ei Mississippissä. Heti alkuteksteissä kiinnittyy huomio siihen, että elokuvan nimessä joen tai valtion nimi (tässä elokuvassa laiva) kirjoitetaan yhdellä peellä. Ranskaksikin nykyään käytetään tuplakonsonantteja sanan joka kohdassa, mutta näköjään vanhempi ranskankielinen kirjoitusasu oli yhdellä peellä. Kovin vanhahan tämä leffa ei ole, valmistunut 1969, nopeasti Trauffaut'n toisen Cornell Woolrich -sovituksen La Mariée était en noir -jälkeen. Tämä perustuu Woolrichin Waltz After Darkness-romaaniin, omistettu Jean Renoirille.

Alkupuolella on jotain Godard-tyyppistä kollaasia, äänikikkailua ja jopa kasvatuksellista otetta. Vähitellen tunnelma muuttuu tummemmaksi Chabrolin tyyliin, mutta ei aivan noirmaiseksi rikosleffaksi, Bonnie ja Clyde -tunnelmaakin selvästi tavoitellaan. Miljöö Réunionilla on mahtava ja Catherine Deneuve kauneimmillaan, vaikka ei täysin femme fatalen rooliin sovikaan. Belmondokin näyttelee autopilotilla. Unihourejaksoissa selvää Hitchcock-vaikutusta, Johnny Guitaria käydään katsomassa. Truffaut'n viihdyttävimpiä, mutta ei täysin onnistunut tapaus. Nuorempana en erityisemmin Truffaut'n leffoista välittänyt, mutta sittemmin ohjaajan aikainen kuolema on harmittanut. 

lauantai 22. elokuuta 2015

Gigantic IPA

Oregonin Portlandista IPAa, 7,3%, Cascade, Centennial, Simcoe, Crystal. Keskiruskeaa, hieman tunkkainen tuoksu. Maku on karamellisen hedelmäinen, mutta ei kovin raikasta todellakaan. Heijastuu jälkimaussakin, katkeron potku puuttuu. Vaisuksi siis jää, oletettavasti paikan päällä olut on jotain aivan muuta. Mutta edelleen arvostan Stadin uraauurtavaa Oregon-maahantuontia. Stadin Panimobaari, 22.8.2015.

Stadin Chinook Midday

Pyöräilin Ruoholahdesta rantareittiä jäätelöpysähdyksellä Suvilahteen Helsingin kesän lämpimimpänä päivänä. Lämpimin ainakin siis, kun itse olen ollut paikalla. Kyllä uudehko kotikaupunkini on hehkeä! Onnekkaasti Stadin Timo Konttinen oli paikalla baarissaan ja pääsin imemään käymistankista uutta versiota Midday-oluesta, alkukesästähän toteutui sama kuvio Gasometer Midday IPAn kohdalla. Tässä siis ainakin työnimenä Chinook Midday, mukana myös Citraa. Hieman keskeneräinen tuote, karbonointi ei vielä kuosissa. Stadille tyypillistä trooppisen hedelmän aromia, katkeruus selvästi tukevampaa verrattuna aiempaan Middayhin. Chinookin pihka leimaa runkoa voimallisesti, taattua laatua edelleen. Silti Stadi panostaa edelleen aromaattiseen hedelmäisyyteen katkerokuivuuden kustannuksella. Tietoinen valintahan se on. Stadin Panimobaari, 22.8.2015.

Radbrew I'll Get Mi Browncoat

Tämä kaarinalainen olut oli tarjolla Helsingin SOPP-bakkanaaleilla, mutta en silloin ehtinyt tsekkaamaan. Alaotsikkona british ale, 5,4%. Tasaisen ruskea kirkas olut, karamellinen, puhdas, pähkinääkin. ESB-suunta siis ehkä tavoitteena, katkeruutta on kevyesti, mutta kuitenkin huomattavan läsnäolevasti. Täyteläisyys uuvahtaa ja jonkinlainen karkeus hallitsee, voisi suositella real ale -käsittelyä tällaiseen tyyliin. Moderneille suomalaispanimoille idea on varmaan aika vieras, mutta ei siihen Britanniassa turhaan päädytty. One Pint, 22.8.2015.

Skyhigh Sunrice IPA

Tamperelaisen käkipanimon Pyynikillä tehty vahva riisi-IPA, 8.2%. Makeahkoa, karamellia, ei sitrusta. Hieman mausteista nahkeutta. Alkoholi ei tunnu, mutta ei katkeruuskaan nouse esiin. Hieman ikävää savuista sivumakua, puhtaudessa varmaankin puutteita. Eli siis oikeastaan Pyynikin talonmakua. One Pint, 22.8.2015.

Solmu IPA 7%

Suomusjärvellä uudistettu IPAn reseptiä, vahvuus noussut IPA-standardiin 7% ja katkeruuttakin Solmu Pubin baarimestarittaren mukaan korostettu. Hieman liian flätti, ei nytkään aromaattisuus pinnalla. Sitruksen asemasta kypsempää pehmeää hedelmää. Runko tuntuu paradoksaalisesti varsin ohuelta. Katkeruus jyrää sitten vapaasti, entistäkin tanakammin. Tykkään edelleen, ehkä entistäkin enemmän. Ei vielä tasapainoista, mutta siis tärkein on kunnossa. Ensi kertaa terassilla istuen havainnoin Vaasankatu/Vasagatan -kyltin alle lisätyn kolmaskin nimi La Rambla. Onhan katu varsinkin keskellä päivää nykyään miellyttävä, mutta ehkä ei vielä Barcelona-tasoa. Solmu Pub, 22.8.2015.

torstai 20. elokuuta 2015

Suomenlinna Saison la Fleur de l’Ile

5,5%, belgihiivaa, hedelmää, aika makeaa. Lievää happamuutta, lievää mausteisuutta, jopa lievää katkeruutta. Yllättävän korkeaprofiilinen Suomenlinnan olueksi. Ei kovin raikas, mutta toimii silti kohtuudella, positiivinen yllätys. Kaisla, 20.8.2015.

Suomenlinna Imperial Vehnä Ale

Hauskasti olut lyhennetty hanalätkässä alkoholipoliittishistoriallisesti IVA:ksi. Muuten tässä ei erityisempää hauskuutta olekaan, hieman mausteinen olut, mutta kokonaisuus nihkeä. Ei weizen, mutta ei oikein hedelmäinen vehnäalekaan. Ei siis tarpeeksi ulottuvuuksia mihinkään suuntaan. 6,5%, tuntuu kevyemmältä. Bryggeri Helsinki, 20.8.2015.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Burnside IPA

Tavoitteenani oli lopettaa Oregon-sessio Alamedan Yellow Wolfiin, mutta sitä ei nyt kaapista löytynytkään. Burnside tulee Alamedan tavoin Oregonin ytimestä Portlandista. 6,6%, 84 IBU. Hieman samea, keltainen. Aika laimeasti hedelmäinen, taas varsin kuiva, mutta ei huomattavaa raikkautta. Katkeruutta löytyy, se ei todellakaan ole oregonilaisissa ongelma. Varsin keskitien olut tämä on kuitenkin. Stadin Panimobaari, 19.8.2015.

Double Mountain Hop Lava

Hood River on Columbia-joen varressa Oregonin pohjoinen pikkukylä, joka on tunnettu Full Sail -panimosta. Tuplavuori on näköjään myös siellä vaikuttava oluen valmistaja. Northwest IPA, 7%, 75 IBU. Marraskuussa jo pullotettu. Harmittavan neutraali, hedelmää suutuntumassa, karamellia. Silti suhteellisen kuiva, katkeroa on hyvin. Humalointi on taatusti hiipunut, mutta ei tämä tunkkainen ole. Selvästi huomaa näin kaukanakin, että Oregonissa ei katkerohumalissa todellakaan säästellä. Stadin Panimobaari, 19.8.2015. 

Southern Oregon Nice Rack IPA

5,5%, kevyttä IPAa Oregonin Medfordista. Juuri tästä käpykylästä Billy Wilderin superleffassa Double Indemnity 1944 oli kotoisin mainstream-todistaja brutaalille murhalle. Ronskisti nimetty olut, miten tätä voidaan Suomessa myydä? Pullon kyljessä ei kuitenkaan tissikuvaa nimestä huolimatta, etiketissä hirvieläimen sarvet. Aika perus-alea, kevyesti hedelmää, mäntyä, hyvin katkeruutta kuivassa oluessa. Puhdaspiirteinen ja hillityn tasapainoinen. Eli aika tylsä minun kannalta. Stadin Panimobaari, 19.8.2015. 

Caldera Hopportunity Knocks

Caldera on jo ennestään tuttu Oregon-panimo, Ashlandista aivan Kalifornian rajalta. 6,8%, punaruskea kirkas olut, pihkainen tuoksu. Pehmeän maltainen, trooppista hedelmää, Pihkainen makukin, kevyempi katkeruus edelliseen verrattuna, mutta silti tuntuvaa. Kokonaisuutena pettymys kuitenkin. Stadin Panimobaari, 19.8.2015.

Hop Valley Alphadelic IPA

Helsinkiin ennustettiin lämpimää säätä, mutta tyypillistä +19 C -juttua taas pukkaa, joten siirryin Suvilahdessa sisätiloihin. Jenkkiolutlistassa ei ollut panimon nimeä, joten tuli otettua saman panimon tuote kuin eilenkin. Onneksi, sillä tämä on paljon parempi. Sitrusta hyvin, ei huippuraikas, mutta ei tunkkainenkaan. 90 IBU, 6,7%. Hyvin kuiva, hyvin katkerakin. Oikein näppärää. Stadin Panimobaari, 19.8.2015.

tiistai 18. elokuuta 2015

Lazio - Leverkusen 1-0

37-vuotias Klose edelleen Lazion avauksessa. Lazio alussa aktiivisempi, mutta melko sekavaa peliä kaikin puolin. Leverkusenillakin tilanteita, Bender täräytti tolppaan, heti vastahyökkäyksestä Klose käänsi poikkipuuhun. Jakson lopulla Leverkusenin Çalhanoğlulta terävin oivallus, klassinen kaukonosto puolikentästä ei kovin paljoa ohi mennyt. Klose otettiin tauolla pois, edelleen varsin tasaista menoa. Leverkusen sai pallon maaliinkin, mutta Kiessling ohjasi palloa paitsiosta. Senegalilainen 20-vuotias Keita Baldé Diao sitten nousi päärooliin, yksi hyvä paikka ensin, sitten upea yksilösuoritus, tolpan kautta sisään. Leverkusen ei kovin innokkaasti yrittänyt tasoitusta, ehkä uskoo kotona pystyvänsä parempaan.

Hop Valley Citrus Mistress

Suvilahden Stadin Panimobaari lopulta avautui yleisölle Flow-karenssin jälkeen, edelleen reitillä oli vastassa tiukkailmeinen kyselijä, jonka ohi pääsi kuitenkin puhumalla. Amerikkalaiset uutuudet pitivät saapua heti Flow'n jälkeen ja näin todellakin tapahtui. Hieman lämpimiähän ne olivat, mutta en malttanut odottaa. Oregon-painotusta tarjonnassa, upeaa. Tonagin, Ilkka Sysilän, Jani Simosen ja kumppaneiden seurassa muistiinpanot jäivät viitteellisiksi, mutta ehkä olennaisen sain kirjattua.

Ensimmäisenä otin tsekkaukseen Eugenesta greippikuorilla ryyditettyä IPAa, 80 IBUa, 6,5%. Kovamaineinen olut, mutta ei vakuuttanut. Ei lämpötila voi näin paljon vaikuttaa, sitrus ei maistu, katkeroakin heikosti. Säilyvyyttä luvataan pullossa marraskuulle asti. Nihkeän maltainen IPA, heikko suoritus kaikin puolin. Luultavasti huonoa tuuria, parempaa tavaraa taatusti tarjolla. Stadin Panimobaari, 18.8.2015.

maanantai 17. elokuuta 2015

Alfred Hitchcock: I Confess

Näin tämän Hitchcockin vuodelta 1953 ensimmäisen kerran televisiosta joskus 70-luvulla. Ei se silloinkaan Hitchcockin parhaimmistoon kuuluvalta vaikuttanut, mutta kiinnitin huomiota poikkeukselliseen tapahtumapaikkaan, hyvin goottilaiselta vaikuttavaan Québecin kaupunkiin ranskankielisessä Kanadassa. Siitä asti olen halunnut kaupungissa käydä ja ensi kuussa se näyttää lopulta toteutuvan. Elokuvaa en ole nähnyt pitkään aikaan, viimeksi ehkä 80-luvulla. On syytä virkistää muistia ennen matkaa. 

Heti ensimmäisessä kuvassa Frontenac joelta nähtynä, tyhjä yöllinen kaupunki, kamera-ajo tapettuun ihmiseen, pappi kävelee jyrkkää märkää mukulakivikatua, pitkät varjot. Robert Burksin kuvaama leffa on Hitchcockin noireimpia ja visuaalisuus muutenkin vahvinta antia. Käsikirjoitus ei ole täysin suoraviivainen, mutta tarpeeksi nokkeluutta siinä ei ole. Kovakätinen katolinen moraali on aika raskassoutuista seurattavaa. Huumoria tässä ei ole juuri ollenkaan, muistuttaa siinä ja monessa muussakin mielessä myöhempää, hieman unohdettua The Wrong Man -elokuvaa. Bogart-leffa The Enforcerin juliste näkyy katukohtauksessa. 


Ruotsalaisen Anita Björkin korvannut Anne Baxter ei ole ideaalivalinta, mutta Montgomery Cliftiltä saattoi irrota tähän uran kovin suoritus. Sivuroolissa murhaajan vaimona harvoin Hollywoodissa nähty Saksassa hienon uran luonut superlatiivinen Dolly Haas. O.E. Hassen roolihahmo ei ole niin palkitseva, mutta kunnialla tämäkin legenda selviää. Ei sellainen elokuva, jonka haluaisi kovin usein nähdä, mutta jokainen Hitchcock-leffa erottuu nykyisestä kuonasta kuin timantti. Ja Québec-matkakuume vaan kohoaa.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Knut Kristofersen: Heydrich - Förintelsens arkitekt

Olen lukenut melko paljon romaaneja ja muitakin kirjoja ruotsin kielellä, mutta ruotsalaiskäännös norjalaisesta Heydrich-opuksesta oli hankala pala. Tämäkin kirja on lainaus panimomestari Ilkka Sysilältä. Kristofersen tai kääntäjä Engström kirjoittavat raskasta asiatekstiä, siis muutenkin kuin aiheen puolesta. Tuoreempi (2009) ja laajempi teos kuin Heydrichin attentaattiin keskittynyt MacDonaldin sujuvammin kirjoitettu aiheen perustutkimus. Kristofersen luotaa laajemmalta alueelta, mutta ei pääse syvemmälle Heydrichiin kuin MacDonald. Lapsuudesta ja laivastoajasta tulee lisää yksityiskohtia, mutta ei kovin oleelliselta kuulostavaa. Paljon tekstiä käytetään Puolan hyökkäyksen jälkeen luotujen Einsatzgruppejen rikoksiin ja ensimmäisten kuolemantehtaiden perustamiseen. Kirjan otsikon mukaisesti Heydrich oli massamurhien suunnittelija Hitlerin, Göringin ja Himmlerin tehtävänantojen pohjalta. Suoremmin Heydrichin kädet olivat veressä kuitenkin Böömin ja Määrin vastarintaliikkeen nitistämisessä syksyllä 1941. Toki Kristofersen käy läpi sitäkin, mutta MacDonaldin teosta mukaillen. Lisävalaistusta Heydrichin tapaukseen siis rutkasti, mutta ei mikään nautinnollinen lukukokemus.

Sodan jälkeen leski Lina Heydrich vetäytyi hotellinpitäjäksi lapsuudensaarelleen Fehmarnille ja meni uudelleen naimisiin 1965, Kristofersenin mukaan aviomiehen nimi on Maninnen. Kyseessä on suomalainen eksentrinen teatterimies Mauno Manninen. Omituisen samankaltaista sukunimeä kantava kitaralegenda Jimi Hendrix heitti viimeisen keikkansa samalla Fehmarnin saarella 1970, en tiedä yöpyikö Heydrichin hotellissa. Kristofersen asustelee muuten Grimstadissa, samassa pikkukaupungissahan vaikuttaa kulttipanimo Nøgne Ø.