sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Harper Lee: Kaikki taivaan linnut

Harper Leen viimeisenä elinvuotena häneltä julkaistiin yllättäen toinen romaani. Ei ollut ehkä hänen oma päätöksensä. Raamatun lauseesta nimensä saanut Go Set a Watchman on omituisesti nimetty suomeksi. Kyseessä on jonkinlainen jatko-osa To Kill a Mockingbirdille, samoja henkilöitä samoissa maisemissa 20 vuotta myöhemmin 1950-luvun Alabamassa. Kirjoitettu kuitenkin ilmeisesti ennen Mockingbirdin julkaisua, jonkinlainen harjoitelma, jonka Lee tai kustantaja siis päätti jättää julkaisematta. 

Näkökulmahenkilö on sama kuin Mockingbirdissä, nyt 26-vuotiaana naisena, joka palaa New Yorkista vierailulle kotiseudulleen. Edelleenkin vaikuttaa Harper Leen omakohtaiset kokemukset olevan vahvasti tarinassa mukana. Uusi henkilö on Atticus Finchin uraa jatkava ottopoika Hank, joka kosiskelee päähenkilö Scout/Jean Louisea. Tarinan alku on tylsähköä fiilistelyä, mukana pitkiä takaumia Mockingbirdin aikaisiin tapahtumiin. 100 sivun jälkeen rotusortoteema nousee taas esille, yllättäen Atticus ja Hank näyttävät siirtyneen rotuerottelun kannattajien leiriin. Loppuosa romaanista onkin sitten poliittista pamflettia, argumentointia lähinnä tyttären ja isän välillä. Mockingbirdin ihannoidusta Atticuksesta tulee ristiriitainen hahmo, jonka oikeudentajua hämärrytetään kansalaisoikeustaistelun melskeissä. Tässä mielessä mielenkiintoisempi asetelma kuin mustavalkoisessa Mockingbirdissä, mutta romaanina huomattavasti alkeellisempi. Saattoi johtua suomennoksestakin, mutta teksti ei lähde lentoon ja romaanin rakennekin lässähtää pannukakuksi. Ehkä olisi kannattanut jättää julkaisematta. 

Ei kommentteja: