sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Puola - Pohjois-Irlanti 1-0

Katsomossa Nizzassa Zbigniew Boniek ja valmentajana saman sukupolven Adam Nawalka. Puolalla nyt huhujen mukaan koossa parempi joukkue kuin koskaan heidän jälkeensä. Puola pitikin palloa koko ajan ja vyörytti hyökkäyksen toisensa jälkeen kohti irlantilaisia, jotka olivat kilpikonnapuolustuksessa kiinteästi. Ei oikein mielikuvitusta, Ajaxin Milik hukkasi parhaat paikat, Lewandowski tiukassa vartioinnissa. Pohjois-Irlannilla ei oikein paniikkia koko jakson aikana, he ovat tällaiseen tottuneet. 

Toisella jaksolla Pohjois-Irlanti otti sisään Stuart Dallasin (Leeds) ja avasi hieman peliään. Se kostautui, Puola sai edelleen paljon paikkoja ja nyt irlantilaisten pakka löysempi. 50. minuutilla Milik lopulta onnistui. Puola rentoutui ja Pohjois-Irlanti yritti epätoivoisesti erikoistilanteista tasoitusta. Taidot ei kuitenkaan riitä, aika hämmästyttävää, että näin alkeellinen joukkue onnistui voittamaan (Suomen) karsintalohkon. Puolalta kohtuuesitys kiusallista joukkuetta vastaan, mutta tällaisella ei vielä suuria joukkueita haasteta.

Ei kommentteja: