lauantai 11. kesäkuuta 2016

Ranska - Romania 2-1

Jalkapallon EM-kisoissa on pelattu 16 joukkueen turnauksia 1996 lähtien. Ne ovat olleet kovatasoisia, intensiivisiä ja viihdyttäviä turnauksia. Heittopusseja ei ole MM-kisojen tapaan juurikaan ollut, joukkueiden tasoerot vähäisiä. Kreikka onnistui jopa tyhjentämään koko pajatson 2004, vaikka heidän pelityylistään ei tarvitse tykätäkään. Muistikuvissa parhaita MM-turnauksiakin ovat olleet 16 joukkueen kisat 1970, 1974 ja 1978. Tosin ne olivat minun ensimmäisetkin, joten ehkä olin silloin myöhempiä aikoja alttiimpi vaikutuksille. Nyt sitten Ranskassa mukana 24 joukkuetta ja odotukset ovat ristiriitaiset. Varsin vaatimattomilta vaikuttavia joukkueita todellakin pääsi mukaan ja pelin taso voi kärsiä. Mutta paljon huolestuttavampaa on se, että nyt kuudesta alkulohkosta neljä kolmanneksi jäänyttä menee pudotuskierrokselle. Yksi tasapeli voi riittää jatkoon, saattaa tulla panoksettomia otteluja. Mutta eihän näin tarvitse olla, toivotaan tietysti kaikkea hyvää pelin tason suhteen. 

Ranskalla on uudehkoja itsevarmoja tähtiä, Pogba, Payet (jo 29-vuotias), Griezmann, mutta onko paineet kotikisoissa liian kovat? Romania iski ennakkoluulottomasti heti alussa, Lloris pelasti viivalta Stancun kulmatilanteen. Jatkossa ote odotetusti Ranskalle, Griezmann sai pallon tolppaankin, mutta ei Romania aivan köysissä roikkunut. Raskas puolustustyyli romanialaisilta, kunto ei ehkä kestä.  

Romania iski taas jakson alussa, Stanculla vielä parempi avopaikka, nyt ohi. Dimitri Payet oli kentän kuningas, rakensi lukuisia tilanteita, ensin Giroud veti kohti kopparia, sitten Pogba kiskoi hurjan volleyn Payetin syötöstä, Tatarusanu torjui taas. Sitten 57. minuutilla Payetin keskityksen Giroud puski verkkoon Tatarusanun edestä. Veteraanivalmentaja Iordanescu reagoi kapealla materiaalillaan vaihdoilla ja Evra hölmöili laatikossa kaatamalla Stanciun. Pilkulta Stancu rankaisi. Ranska näytti hyytyvän, Deschamps otti Griezmannin ja Pogban tilalle nopeat Comanin ja Martialin. Ei silti oikein otetta, mutta Réunionilla syntynyt Payet otti ohjat. Täydellinen vasemman jalan laukaus 20 metristä ylänurkkaan 89. minuutilla, uusi globaali tähti on syttynyt.

Ei kommentteja: