keskiviikko 2. elokuuta 2017

Hailuoto Altbier


Hailuotoon on avautunut Oulun alueen neljäs panimo ja käsittääkseni kunnon satsauksella, kapasiteetissa ja laitteiston laadussa ei ole turhia pihistelty. Tekijät toimineet aiemmin musiikkibisneksessä, oluen teosta vastaa saksalaistaustainen kaveri. Ensimmäiset oluetkin ovat olleet saksalaistyylisiä. Löysin ensimmäistä kertaa panimon tuotteita Ruoholahden laatubaarista, johon piipahdin kahden Orion-leffan välissä.

Altbier ensimmäinen kokeilu, omituisesti vain 3,9%. Sameaa, muuten aika oikea keskipunaruskea väri. Tuoksussa harmittavasti hieman etikkaa, ei enää optimissaan. Maku on kuohkeaa, pehmeää, maltaista, mutta pieni sivumaun pistävyys esillä. Viskositeetissa on tiettyä paksuutta, mutta maku on väistämättä ohut, tulee mieleen jotkut Vilnassa muutama vuosi sitten juodut liettualaisoluet. Enemmän maltaan pähkinäisyyttä kaipaisi. Logistisesti Hailuoto sijaitsee painajaismaisesti ja ei altin kunto näytä kestäneen kuljetusta kunnolla. Ehkä prosessissakin on jotain mennyt pieleen, kun olut jäänyt näin kevyeksi. One Pint, 1.8.2017.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Onpa iso muki altbierille. Ehtii väljähtyä jo juodessa.