keskiviikko 2. elokuuta 2017

J. Lee Thompson: Cape Fear

Elokuun aikana on vielä tarkoitus ehtiä Cape Fear -joen suistossa sijaitsevaan Wilmingtonin kaupunkiin North Carolinassa. Näppärästi Orionin ohjelmistoon ilmaantui joen nimeä kantava pieni trilleriklassikko vuodelta 1962. Elokuva näyttää sijoittuvan pääosin Wilmingtoniin, mutta on kuvattu etelämpänä Georgian Savannahissa. Martin Scorsese teki 1990-luvun alussa remaken, jonka näin aikoinaan ennen tätä originaalia. En pitänyt silloin Thompsonia kummoisena ohjaajana, joten yllätyin sitten positiivisesti nähtyäni originaalin VHS-kasetilta. Nyt ensimmäinen teatterikokemus.

Cape Fearhan oli alunperin Hitchcockin projekti, taustalla John D. MacDonaldin romaani. Varsinkin alkupuolella on tuttuja hitchcockmaisia piirteitä, mutta loppu on kovakätisempää menoa. Bernard Herrmannin tuttu musiikki korostaa Hitchcock-vaikutelmaa. Robert Mitchum on tässä todella hyytävässä vedossa, Night of the Hunterin saarnaaja from hell oli pelkkä verryttelyrooli tähän verrattuna. Telly Savalas esittää yksityisetsivää ennen Kojak-aikojaan tummatukkaisena. Mitchumin terrorisoima Gregory Peckin ydinperhe on tavanomaisempaa kalustoa. Painajaismaisuus kiristyy mallikkaasti, mutta loppupuoli ei rullaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Ei kommentteja: