lauantai 2. joulukuuta 2017

Les Brasseurs Genève Ambrée

Viimeisten parin vuoden aikana olen järjestelmällisesti vieraillut niissä Keski-Euroopan maissa, jotka ovat jääneet aiemmin käymättä tai joissa käynnistä on jo kulunut merkittävästi aikaa. Tällaisia ovat olleet Puola, Unkari, Slovakia ja Itävalta. Nyt sitten samassa sarjassa vuorossa Sveitsi. Kieltämättä pääsyy näissä maissa matkailuun tässä vaiheessa on ollut olut, lopulta näillekin kulmille on tullut tarjolle mielenkiintoisia moderneja oluita. Hurjinta kehitys on ollut Sveitsissä, maassa oli syyskuussa 2017 833 panimoa, se on henkeä kohti maailmanennätys. Sveitsissä olen käynyt aiemmin, mutta äärimmäisen pikaisesti. 25.3.1993 olin palaamassa työmatkalta Wienistä Raaheen. Koneen vaihtoaika Zürichissä oli viisi tuntia, joten päätin hypätä Klotenin lentoasemalla junaan ja ajoin Zürichin keskustaan. Kävelin prameaa Bahnhofstrassea Zürichinjärven rantaan, ylitin Limmat-joen sillan ja palasin vanhempaa puolta rautatieasemalle. Otin yhden oluen matkalla, jotain geneeristä lageria, ehkä Hürlimannia. Olin kaupungilla ehkä noin kaksi tuntia. Suunnitelmissa on ollut laajempi reissu jo pitkään, mutta vasta nyt siis toteutukseen.  


Aikainen lento, Vantaalla jo kuuden jälkeen. Oak Barrelissa hämmästyttävä alennusmyynti. Isompi annoskoko on tippunut 40 senttilitraan, mutta myös hinta naurutasoa 8,90€. Huikeammaksi tämän tekee tarjolla olevan oluen Stallhagen Barley Winen vahvuus 10,1%, joka siis ns. hyötysuhdemielessä puolittaa vielä oluen hinnan. Omituista, mutta ehkä Oak Barrel on tilannut tätä olutta yhtä paljon kuin muitakin Stallhageneita ja vahvan oluen kierto on startannut hitaasti. Vuorossa taas humoristinen baarimestari, joka kertoi edellispäivänä juoneensa näitä kaksi jallun kanssa ja joutuneensa sitten poliisikyydityksellä poistumaan. Miehen musiikkimaku on ilmiömäinen, tilaushetkellä soi Springsteenin versio Dylanin Chimes of Freedomista, äänitetty 3.7.1988 Tukholman Stadionilla, olin itsekin paikalla. 

Sveitsi on kalliin maan maineessa, mutta Genèven lentokenttä tarjoaa ilmaisen junakyydin kentältä keskustaan. Myös hotellihuoneiden hintaan kuuluu ilmainen julkisen liikenteen päivälippu. Jälkimmäiselle ei itselleni ollut käyttöä, Genève on kompakti kaupunki ja kävelin kaikkiin kohteisiin. Olin kaupungilla jo klo 10, mutta yllättäen sain jo hotellihuoneeni. Kävelin järven rantaan, kylmä viima, vuorilla lunta, nollakeli. Menin lämmittelemään ostoskeskukseen, alakerrassa Palais des Bières -niminen yhdistetty olutkauppa-baari. Hanassa vain belgejä, en viitsinyt jäädä juomaan.
 


Les Brasseurs on iso 90-luvun tyylinen panimoravintola Genèven rautatieasemaa vastapäätä. Perussettiä sisältä, mutta hyvänä puolena aukesi jo klo 11. Muut juo kahvia tiskillä. Growlerit näyttää olevan käytössä. Ambrée hyvin samea, leipäinen, belgihiivainen. Varsin epämiellyttävä. Genève, Les Brasseurs, 2.12.2017.

Ei kommentteja: