lauantai 20. tammikuuta 2018

Austmann Boxfresh IPA Mk.IV Cryotherapy

Hieman samea, sitruksinen tuoksu. Maku hedelmäinen, hieman kalkkisuutta, kohtuullisen raikasta, pieni peräkärrykin seuraa takamatkalla. Hedelmäistä kirpeyttä myös, joka jatkuu katkeruutena. Hyvähän tämä on, 6,5%. Oslo, Håndverkerstuene, 20.1.2018.

Eik & Tid Sorbus


Tämän oluen nimi ei viittaa suomalaiseen marjaviiniin Sorbusiin, tässä on baarin brosyyrin mukaan legendaarista kveik-hiivaa. 5,6%, sameaa, äärimmäisen hapan tuoksu. Maku on hapan ja hedelmäinen, aivan liian kylmää hanaoluena. Kirpeää marjaisuutta, ei jälkimakua. Intensiivisyyttä on, ryhdikästä kamaa. 17 hanaa tutussa laatubaarissa. Oslo, Håndverkerstuene, 20.1.2018.

Dronebrygg Rug Pale Ale



Oslolaista olutta jo edelliseltä Oslon reissulta tutussa pelivaikutteisessa Tilt-baarissa. 6%, eipä paljoa maistu millekään, mallasvoittoinen, hedelmä jää taaemmas. Ei katkeroa, varsin vaisu kaikin puolin. Oslo, Tilt, 20.1.2018.

Crowbar Yohakeem Black IPA




Oslon ydinkeskustan pohjoispuolella panimobaari Crow, 21 hanaa baarissa, yhdeksän omaa olutta. Modernia perusmeininkiä, mustassa IPAssa 6,2%, maitoisuutta, paahteisuutta, hieman katkeroakin. Hyvää kamaa, kuiva olut, miellyttävä. 40 cl, 84 NOK, siis aika halpaa. Oslo, Crowbar, 20.1.2018. .

Founders Canadian Breakfast Stout

Päädyin juomaan tätä somessa Janne Keskisarjan yllyttämänä. Michiganistä vahvaa stoutia, 11,7%. Vaahterasiirappia, hyvin makea tuoksu. Pehmeää imperial stoutia, ei niin makeaa kuin tuoksu. Mallaskin tuntuu, mutta vaniljaa on liikaa, ei tämä kuitenkaan kunnon olutta ole, ei mitään jälkimakua. Jostain syystä tällaiset vahvat makeat imperial stoutit ovat aina olleet nyt keski-ikäistyneiden reittaajien suosiossa. En ole koskaan ymmärtänyt syytä. Oslo, RØØR, 20.1.2018.

Graff Hopfalong Keller IPA




Siisti baari, 60 hanaa, muistuttaa Kööpenhaminan Taphousea, paljon Cervesiamin oluita. Tromssasta NEIPAa, 6,2%, 126 NOK, nyt siis jo varsin kallista. Sameaa, liian makea NEIPA, ei tarpeeksi katkeroa. Mehuisuus ei tarpeeksi raikas. Jotain kellerbier-hybridin vivahteita kai tavoiteltu, mutta lopputulos ei kovin toimiva. Baarissa caskissa Vibrant Forestia, täälläkin Frydenlundin pilsiä. Oslo, RØØR, 20.1.2018.

Cervisiam Prince of Dankness


Neliskulmainen pieni baari, 25 hanaa, Cervisiam-panimon jakelupaikka. Vain kaksi muuta asiakasta paikalla. 11 Cervisiamin olutta hanassa. Frydenlund Pilsner tarjolla sekä täällä että Bryggissa, se on ehkä craft-hörhöjen suosiossa. Dankkiprinsssissä 7%, NEIPA, todella samea, mehuinen, mutta melko karkeahko. Dank todellakin, jos ymmärrän termin oikein. Humalina Galaxy, Mosaic,  Nelson Sauvin ja Citra. Tykkäsin kyllä. Oslo, Oculus, 20.1.2018. 

Sleeping Village Bright Green Mountain Covered in Snakes

Baarimestari luuli tätä olutta amerikkalaiseksi, ja suositteli Brewskia ja Duggesia norjalaisina. En kysellyt enempää häneltä. Jokin Grimstad & Oslo -tyyppinen hanke tässä on kyseessä, varsinaista panimoa en Googlella nopeasti saanut selville. 8,4 %, DIPA, 109 NOK. Kauraa, Rakau, Motueka ja Citra. Sameaa, hyvin mehuinen, pehmeää, karamellinen, liian makea. Silti mukava. Melko hiljaista baarissa keskipäivällä. Yhdessä pöydässä kolme ihmistä, ei muita. Oslo, Brygg, 20.1.2018.

Geiranger Bølga IPA




Norwegian tarjosi Oslon lentoja Tallinnan laivalippujen hinnalla, joten tartuin tilaisuuteen ja ponnahdin Osloon viikonlopuksi. Edellisestä ja ainoasta Oslon-reissustani on vierähtänyt yli viisi vuotta, joten skene on ehtinyt mukavasti uusiutua. Silloinkin olin liikkeellä keskellä talvea joulukuussa ja jotenkin tuntuu luontevalta käydä Norjassa talvella.

Talvinen viehätykseni Norjaan varmaan takautuu 1970-luvun alkuun, jolloin norjalaishiihtäjät Ivar Formo ja Oddvar Brå olivat suuria suosikkejani. Sapporon olympialaisissa junttimainen Juha Mieto hävisi mielestäni täysin ansaitusti 15 kilometrin pronssimitalin seitsemällä sadasosasekunnilla tyylikkäälle Formolle. Formo voitti sitten 1976 olympiakultaa 50 kilometrillä ja hukkui jäihin traagisesti 2006. Brå oli maailman ykköshiihtäjä välivuonna 1973, mutta voitti maailmanmestaruuden vasta 1982. Mieto tunnetusti ei voittanut koskaan mitään, toisin kuin vaikka nyttemmin varsin unohdettu Kainuun Ristijärven Kari Härkönen, maailmanmestari 1985.

Gardermoenin kentälle saavuttuani eteen tuli pieni ongelma, lähes kaikki junat Oslon keskustaan oli peruutettu. Suunniteltuja korjaustöitä koko lauantaipäivän ajan. Tämä tieto ei ollut minua saavuttanut, mutta puolen tunnin päästä yksi juna kuitenkin liikahti kohti Osloa, juna eteni Lillestrømin taakse pienelle asemalle ja sieltä lyhyen odotuksen jälkeen jatkettiin bussilla Oslon keskustaan. Varsin vaikuttavia tunnelirakenteita, öljyrahalla on saatu homma toimimaan hienosti.

Käytännössä kaikki vuonna 2012 käymäni baarit näyttävät olevan edelleen hengissä. Paljon uusia mielenkiintoisia ravintoloita on kuitenkin avautunut. Aikaa ei nyt käytettävissä kovin paljon, joten luonnollisesti priorisoin aiemmin käymättömät baarit etusijalle. Heitin kamat hotelliin ja suuntasin kohti uusia seikkailuja. 

Brygg iso monitoimitila, 35 hanaa. Geirangerin oluessa sitrusta, katkeroa, mukava  runko. Erinomaiselta tuntuu. Pihkaa, mutta hieman raikkaampi voisi olla. 35 cl,  99 NOK eli noin 9,60€. Punavuoren hintatasoa. Ulkomaalaisia ja makrojakin tarjolla, mutta silti siistiä. Lunta reippaasti seudulla, Gardermoenissa varmaan metri, Oslon keskustassakin paljon. Oslo, Brygg, 20.1.2018.

perjantai 19. tammikuuta 2018

Cool Head Donut Island Juicy Lucy

Perjantai-illan session päätteeksi Tuusulan Cool Headin ja Jyväskylän Hiisin (sinne kai Donut Island -brändi nykyään voidaan jo luokitella) yhteistyönä syntynyt tupla-NEIPA, 10%. Miksei melkein triplakin. Hyvin samea, mehua, ei alkoholia, mutta hieman katkeroa. Karkeutta mehun taustalla, suhteellisen samanlainen kuin Sonnisaaren äskettäinen Juan (jonka vahvuudeksi laboratoriossa oli tarkentunut 12,53%), vaikka nyt sameampi. Ei tarpeeksi pehmeyttä. BrewDog, 19.1.2018.

Mikkeller Weird Weather

Siirryimme Vaaralan Harrin kanssa Black Doorista Viiskulman skottibaariin. Mikkellerin uutuus seinätaululla oli NEIPA-luonnehdinnalla, mutta netissä oluen tyyliksi on määritelty laktoosi-dipa, 8,3%. Miten vain, hyvin samea olut, erittäin mehuinen. Katkeroa sentään vähän mukana. Hedelmäpastillisuutta, hieman makea. Crispiys-tyylinen raikkaus tai rapeus puuttuu useimpien NEIPOjen tapaan, vaikka ihan mukava juoma tämä onkin. Kuivempia ja katkerampia oluita odotellessa tällaisiakin voi juoda, ainakin jos rahaa riittää. Melkoisen kallista tämäkin nimittäin taisi olla. BrewDog, 19.1.2018.

Hiisi Maistila Ryedler

Jyväskylän ja Oulun laatuvalmistamot ovat yhdistäneet voimansa olueen, joka nimen sanaleikin mukaisesti voisi olla ruis-radler, mutta tämä onkin ruisneipa, rye NEIPA, 6,2%.  Samea, hyvä hedelmäisyys, mehua. Ruis ei tunnu, ei katkeroa, ei ollenkaan. Tyylipuhdas maltillinen NEIPA, puhdasta kamaa, mutta kun ruista korostetaan, niin siitä olisi toivonut jotain elonmerkkiäkin. Black Door, 19.1.2018.

Plevna Tomahawk Indian Pale Ale

Jos olut nimetään Tomahawkiksi, niin sitten IPAa voi kutsua ansaitusti Indian Pale Aleksi, Tampereella on tämä tajuttu. Kyseessä on tunnetumman Columbus-humalan variaatio tai alias-nimi, en enää tarkemmin muista. Ilmeisesti siis Tomahawkilla sinkkuhopitettu olut, 5,6%. Maltainen, trooppishedelmäinen, pihkaa, hieman karamellia. Katkeroa nykykatsannossa ihan kohtuullisesti. Taattua Plevnan laatua, mutta hillittyä maltillisuutta, ei mitään korkeaprofiilisempaa särmää, ei ehkä sitten persoonallisuuttakaan. Miellyttävää kamaa, mutta uhkana Matti Vanhasen tyyliin tapettiin hukkautuminen. Black Door, 19.1.2018.

Thornbridge Wild Holly, cask ale



Sonnisaaren kolmas päähenkilö Harri Vaarala ei ehtinyt viime viikonloppuna mukaan Sonnisaaren pääkaupunkitapahtumiin, mutta nyt mies oli liikkeellä Helsingissä. Sovimme tapaamisen 22 kuukauden tauon jälkeen Iso-Roobertinkadulla avautuneeseen Black Dooriin. Väistöpaikka Kaisaniemessä oli ihan näppärä kuvio, mutta kyllä alkuperäinen on silti se oikea. Sama tila, mutta uusi lattia, uusi tiski, uusia kalusteita. Erittäin hyvältä vaikuttaa, tiskillä muuan asiakas totesi fiiliksen muistuttavan vanhoja osuuskaupan maitobaareja. Ehkä niin, mutta ilman muuta positiivisessa mielessä. Ennen Harrin saapumista ehdin tyypata Thornbridgen winter alen, 4,8%. Pehmeää mausteisuutta, kevyesti makea, ei peräkärryä. Viereisessä pöydässä pari vanhan liiton miestä kehuivat Andechsin doppelbockia ja valittelivat vitun IPA-buumia, aivan loistavaa. Black Door, 19.1.2018.

torstai 18. tammikuuta 2018

Oliver Hirschbiegel: Elser

Hitler-saaga Der Untergangista tuttu Hirschbiegel on tarttunut tuoreessa elokuvassaan vuodelta 2015 Hitlerin murhayritykseen. Kyse ei nyt tunnetuimmasta Stauffenberg-attentaatista kesältä 1944. Marraskuussa 1939 Stalinin viritellessä hyökkäystä Suomeen Georg Elser yritti murhata Hitlerin Münchenin Bürgerbräukellerissä natsien juhliessa vuoden 1923 putschinsa vuosipäivää. Ajastettu räjähde surmasi kahdeksan, mutta puhettaan lyhentänyt Hitler poistui paikalta 13 minuuttia aiemmin.
 
Hirschbiegelin leffa alkaa trillerimäisesti, mutta muuttuu sitten nopeasti jahkailevaksi draamaksi. Elserin hahmo ei ole kovin kiinnostava, ei varsinkaan hänen romanttiset naissuhteensa. Kuulustelijoina sivurooleissa poliisijohtajat Arthur Nebe ja Heinrich Müller. Elokuvan ehkä dramaattisin kohtaus on hieman omituisesti pitkään kuvattu Neben hirttoteloitus 1945, Nebeä epäiltiin sekaantumisesta Stauffenbergin salaliittoon. Kieltämättä Neben kohtalossa on ironista kierrettä, mutta aika epäoleelliselta se tässä elokuvassa tuntuu. Itse Elser teloitettiin myös vasta 1945 mutkallisten vaiheiden jälkeen. Elokuvasta puuttuu valitettavasti tehoa ja intensiteettiä.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Jonathan Teplitzky: The Railway Man

Huippukiinnostava uusi elokuva toisen maailmansodan Burman rintamalta, tarkemmin vielä Kwai-joen suunnalta Thaimaassa. Singaporen antautumisen yhteydessä vangitut brittisotilaat joutuvat orjatyönä rakentamaan rataa läpi viidakon. Sotatarina nähdään skottisotilaan takaumana, varsinainen kehyskertomus tapahtuu Britanniassa paljon myöhemmin, ilmeisesti 1970-luvulla. Todellisiin henkilöihin pohjautuva australialaisrahoitteinen elokuva vuodelta 2013 on kovin raskassoutuinen. Kerronta on melko laahaavaa, dynamiikkaa ja intensiivisyyttä ei australialainen Teplitzky ole saanut elokuvaan. Glamoröösi Nicole Kidman hukataan tässä varsin arkiseen rooliin. Tosiaan samoilla vesillä kalastellaan kuin David Leanin klassinen Kwai-leffa, mutta ei päästä lähellekään samaa tehoa.

Nómada Petricor IPA, pulloversio

Työpaikan kirjapiirin kokous Cellassa, yleensä näissä yhteyksissä harvoin pääsee uusia oluita testaamaan. Tämäkin tuttu jo aiemmin hanassa, mutta tosiaan barcelonalaista ei ennen ole tullut pullossa vastaan. 6% siis, hieman samea. Kissanpissaa, joten herukkaisuus todella hyvin esillä, ehkä siis Mosaic-humalaa. Sitrusta hyvin, katkeroakin, vaikka kokonaisuus hieman ohut. Yllättävän raikas pulloversiona ja vielä yllättävämmin näyttää olevan gluteeniton olut. Taatusti parasta mahdollista olutta, jota Pyreneiden niemimaalta on Suomeen asti saatu. Cella, 16.1.2018.

maanantai 15. tammikuuta 2018

Laitila Fr35h, soolomaistelu

Laitilan tuorehumalauutuuden ensimaistelu lauantaina oli sen verran ripeävauhtista, että päätin ottaa rauhallisemman perinteisen maistelun saatuani uuden erän Turusta työkaverin kuriiritoimituksella. En muistanut tarkemmin kysyä ostopaikkaa, mutta suoraan hyllystä olutta ei torstaina ollut löytynyt. Myyjältä kysyttäessä tuotetta oli löytynyt varaston puolelta. Oluen taustoista siis tarkemmin aiemmassa postauksessa

Suhteellisen samea ulkonäkö, vaahto on varsin kestävää. Tuoksu ei ole erityisen voimakas, se on kirpeän sitruksinen, greippinen. Maku on matalahiilihappoinen, sitruksinen, nyt enemmän satsuman ja minneolan suuntaan. Lageriksi oluen tuntee, viljainen maltaisuus on ohuehkossa rungossa esillä. Taaempaa pihkaisuus nousee ennen lievää katkeroesiintymää. Kyllähän tämä kohtuullisen mukava olut on viimevuotiseksi maitokauppalaiseksi, mutta muuten tässä ei voi edelleenkään välttää tunnelmaa menetetystä tilaisuudesta. Ostopaikka Turku.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Stadin Extra Double Stout

Laitilan inspiroiman lager-session jälkeen sain vielä maistella Timo Konttisen henkilökohtaista Stadin näytettä. Viime kesänä Stadin Panimobaarissa myynnissä olleen 8-prosenttisen stoutin kegistä pullotettu näyte, melkein beigeinen vaahto, tuoksussa luumua ja suklaata, makea tuoksu, jos niin voi sanoa. Maussa paahteisuus minimissä, suklaisuutta on, mutta pehmeä hedelmäisyys korostuu. Katkeroakin on, mutta ei paljoa. Erittäin näppärää.

Laitila Fr35h

Laitila julkisti viime maanantaina mielenkiintoisen uutuuden, 35 päivässä USA:n luoteisalueelta tuoduilla humalilla maustetun oluen. Tarjolla vain Turun alueen K-kaupoissa. Tämä kuulosti sen verran kiinnostavalta, että värväsin Turussa viikonloppunsa viettävän työkaverin roudaamaan näytekappaleita ensi viikoksi Helsinkiin. Keskiviikkona Laitilalta saapui kuitenkin paketti suoralähetyksenä bloggaajalle, joten sain kaksi tölkkiä jo aikaisemmin testattavaksi.

Idea on todella hyvä, mutta Laitila on selvästi vesittänyt sen huonolla toteutuksella. Jos nyt Amerikasta saadaan huipputuoreita humalia, niin totta kai silloin pitää tehdä 7-prosenttinen 80-IBUinen IPA, joka lyö kanveesiin kaikki Suomessa tähän mennessä tehdyt IPA-yritelmät. Mutta ei, säädetään katkeruustaso maltilliseen 25 EBU/IBUun, säädetään vahvuus muinaiseen maitokaupparajaan 4,7-prosenttiin ja tehdäänkin lageria, jonka kypsytysvaiheessa aromihumaloiden tuoreus menetetään maksimaalisesti.

Yakima Valleyn humalien sadonkorjuuaika on elo-syyskuussa. Laitilan 35 päivää tarkoittaa siis parhaassa tapauksessa poimintaa syyskuun lopulla, jonka jälkeen ne on saatu Laitilan whirlpooliin 35 päivässä. Ollaan marraskuun alussa. Fr35h on tölkitetty 3.1.2018, joten American Lageria on siis kypsytetty kaksi kuukautta. Mahdollisesti jopa kolme kuukautta. Tuoreusodotukset siis putosivat aika reippaasti, mutta maistellaan toki olutta ennen kuin sirotellaan tuhkaa päälle.

Stadin Panimon Timo Konttinen on perehtynyt humaliin varsin perusteellisesti. Timokin halusi päästä kokeilemaan Laitilan uutuutta, joten täräytimme spontaanisti pienen maistelusession. Tyypilliseen Timon tyyliin sessio kaoottisoitui ja monimutkaistui välittömästi. Sain viime hetkillä ohjeen hankkia vertailutuotteiksi Pyynikin Mosaicia ja Fat Lizardin Rib Tickleriä. No niitä ei lähikaupasta löytynyt, joten hätäpäissäni koppasin kyytiin Nokian American Lageria ja Saimaan upouutta väkivahvaa Berlin Pilsneriä. Ilkka Sysiläkin kutsuttiin teistingiin, mutta häntä ei näkynyt. 

Itselläni oli aikaa noin tunti ennen sopimaani Sonnisaari-teistingiä Sori Taproomissa, joten homma hoidettiin ripeästi. Tietenkään juttua ei jätetty näin yksinkertaiseksi, vaan Timo hommasi maisteluun kolme muutakin olutta, joita en nähnyt ennen sokkoteistingiä. Oletettavasti tietenkin Stadin kamaa. Kuusi olutta siis rivissä, oma settini oikealta vasemmalle. Aikaa oli todellakin vähän, joten huomiot ja varsinkin muistiinpanot lakonisia. 

1)  tuoksussa viljaa,  maussa myös, tunkkainen. 
2) hedelmää huikeasti aromissa, matala hiilihappoisuus, pehmeä, ei kovin katkera.
3) ei juuri tuoksua, lievästi hedelmäinen maku, selvästi jenkkihumalaa
4) tuoksua on hyvin, sitruksinen maku, kuitenkin aika laimea.
5) tuoksua on taas, tuoreemman oloinen kuin nelonen, melko ohut
6) edellistä laimeampi tuoksu, hedelmäinen maku. 

Tässä vaiheessa sain näkyville maistetut oluet ja asettelin ne oikealta vasemmalle oletettuun järjestykseen:

Seuraavaksi sitten paljastettiin oikea järjestys, joka oli tällainen:


Sain siis ostamani Saimaan ja Nokian oikein, muuten meni pieleen. Timo kokeneena sokkomaistelijana sai neljä oikein. Saimaa toki olikin helppo tunnistaa, kun jenkkihumalaa ei käytetty. Maistelin hieman lisää Laitilan Fr35hiä, jossa humalina on Cascade ja Centennial. Tuoksussa on hyvin sitrusta, maussa mäntyä, varsin kuiva, mutta ei kuitenkaan läheskään riittävän katkera. Stadin South Pacific Lager oli aivan ylivoimainen aromihumaloinnissa, Laitilan ns. tuoreolut ei päässyt lähellekään. Mielenkiintoisesti arvioin sokkona myös Stadin American Lagerin tölkkiversion Laitilaa tuoreemmaksi, vaikka se on pantu jo viime kesäkuussa. 

Laitilan olut siis kelpotasoa, mutta ei kuitenkaan olennaisesti erottunut tuoreudellaan. Toinen tölkki jäi vielä varastoon jatkotestausta varten ja ensi viikolla saan lisää Fr35hiä, josta voisin tehdä perinteisen oman arvioni ilman kaoottista sosiaalista tilannetta.

Sonnisaari Juan

Sonnisaaren toisen uutuuden nimessä tyypillinen sanaleikki. Juan tarkoittanee eteläpohjalaisella murteella juoda-verbin yksikön ensimmäisen persoonan preesens-muotoa, mutta tietysti on myös latinomiehen nimi. Sellainen viiksekäs hahmo onkin hanalätkään tyylitelty mangohedelmän kylkeen. Kyseessä on nimittäin tripla-IPA, johon on lisätty mangoa. Saison-hiivaa, 11,5%, ehkä jopa enemmänkin. Tripla-IPA on Suomessa melko harvinainen, lähinnä mieleen tulee itse ideoimani ja Ilkka Sysilän toteuttama Bruuverin Time Ain't Nothing, siinäkin belgihiivaa ja vahvuutta 11%.
 
Sameahko ja melkoisen vaahdoton Juan tuoksahtaa hieman viinalle, mutta myös trooppiselle hedelmälle. Maussa ei erityisemmin belgiestereitä, kypsä, ehkä hieman ylikypäkin hedelmäisyys, maltaisuus ja kohtuullinen katkeruus hallitsevat. Katkeruus ei näin vahvassa oluessa pääse esille. Makukokemus ei ole kaukana barleywinesta, vaikka ei olut erityisen makea ole. Jonkinlainen karkeus tässä hieman häiritsee, ikäännyttäminen saattaisi pyöristää särmiä. Toisaalta humalien voima ehtyy ja maku voi muuttua huonompaankin suuntaan. Erittäin mielenkiintoinen olut, jota täytyy tsekata vielä uudestaan. Mullikka 12.1.2018.

Sonnisaari Mallascowboy

Sonnisaaren tap-takeoveriin Meilahteen kerääntyi mukavasti jengiä. Varsin ahtaassa ja hankalamuotoisessa baarissa Timo Tyynismaa kertoi lyhyesti Sonnisaaren yleistilanteesta ja Timo Kanniainen esitteli tarjolla olevia oluita. Sonnisaari on nyt tehnyt 80 eri olutta, joista seitsemän on valikoitunut pysyvään tuotantoon. Oulun seudulla panimo on jo tunnettu tekijä, joten tänä vuonna markkinointi kuulemma painottuu pääkaupunkiseudulle. 

Toinen Mullikassa lanseeratuista oluista nyt maistoon. Mallascowboy (tai Mallas Cowboy?) melko löyhästi american strong aleksi tyylinimetty, 6,3%. Timo K:n mukaan karamellimalalsta 12%, joka on Sonnisaarelle poikkeuksellisen paljon. Humalina Chinook, Cashemere, Cascade ja Galaxy. Mallasta ja hedelmää varsin täyteläisesti, ehkä lievää kalkkisuutta. Peräkärry on mukana, tosin roolina nyt enemmän karamellisuushyökkäyksen puolustaminen kuin oman katkeruuden korostus. Varsin tasapainoinen kokonaisuus onkin syntynyt, juotavuus erinomainen. Jotenkin mieleen tuli Stonen Arrogant Bastard Ale, vaikka ei se mikään suora esikuva tälle olekaan. Muutkin tuntuivat oluesta tykkäävän. Mullikka, 12.1.2018.

Sonnisaari Mulkero

Oululainen Sonnisaari-panimo ja meilahtelainen Mullikka-baari eivät voineet olla kohtaamatta, nimi on enne.  Sonnisaaren oluita on Mullikassa ollut ennenkin, mutta nyt oululaiset tekivät baarissa hanavaltauksen. Ohjelmassa myös kahden uutuusoluen maailman ensi-ilta, paikalla panimon terävin kärki, hallituksen puheenjohtaja Timo Tyynismaa ja toimitusjohtaja Timo Kanniainen. Pelintekijä Harri Vaarala ei nyt päässyt paikalle. 

Tulin baariin jo parikymmentä minuuttia ennen starttia ja uutuuskaksikko ei vielä tarjoilussa, ei oululaisiakaan vielä paikalla. Ei se mitään, talviporter Mulkero oli vielä maistamatta, joten sessio käyntiin sillä. 5,5%, mausteita mukana, fenkolia ainakin. Ei juuri vaahtoa, hedelmää, mallasta, hieman makeutta. Viljainenkin, mausteet ei oikein korostu, jotain kirpeyttä ehkä. Katkeroa on Sonnisaaren tapaan mukana, mutta maltaat edellä tällä kertaa on menty. Silti vähän ohuelta runko tuntuu, näkee heti ettei uusi maitokaupparaja porter-osastolla paljoa auta. Tilanne muuttui nopeasti sosiaaliseksi, paikalle saapuivat mm. naapuriblogisti Jouni Koskinen ja osittain oululainen olutaktivisti Janne Keskisarja, muistiinpanot oluista jäivät vähiin. Mullikka, 12.1.2018.

torstai 11. tammikuuta 2018

Bretaigne Windust: The Enforcer

Kun aikoinaan luin äskettäin edesmenneen Matti Salon ilmiömäisestä Seinä vastassa -kirjasta Raoul Walshin olevan varsinainen ohjaaja ilman krediittejä tässä teatterimies Windustin signeeraamassa poliisielokuvassa, luulin kyseessä olevan White Heatin tai edes High Sierran tasoinen unohdettu mestariteos. Kun sitten lopulta onnistuin leffan näkemään, pettymys oli suuri, tämä tuntui todella keskitasoiselta rutiinitarinalta. Nyt aikaa edellisestä katsomisesta jo kymmeniä vuosia, joten asetuin kiinnostuksella uusintatsekkaukseen. Windust siis sairastui kesken kuvausten ja Walsh hoiti homman maaliin. Ylellä varsin kirkas kopio, intensiivinen ja tiheä aloitus, noirahtavaa Robert Burksin kuvausta. Ensimmäisen 15 minuutin jälkeen toistuvia takaumia ja jännite löysistyi, tavanomaista poliisiproseduraalia. Bogart oli tässä vaiheessa 1951 jo varsin väsähtänyt, samaa dynamiikkaa kuin toisen maailmansodan aikaisissa elokuvissa ei enää syntynyt. Hieman parempi kuin siis muistin, mutta ei mikään huipputapaus.

Pyynikki Craft Pils


Ensimmäinen maitokaupasta blogiin päätyvä viinaolut lakimuutoksen jälkeen. Tästä tamperelaisesta näkyy olevan myös 4,7-prosenttinen versio, mutta vallilalaisesta kulmakaupasta silmiin osui täysi viinaversio, 5,2%. Nopeasti häipyvää pitsivaahtoa, hyvin lievää utuisuutta keltaisessa juomassa. Hedelmäinen ja viljainen tuoksu. Maussa matalaa hiilihappoisuutta, keskitäyteläistä maltaisuutta, hedelmäisyys ei juuri esillä, ruohoisaa kirpeyttä. Vähän ohuelta tuntuu, kaikesta huolimatta. Katkeruus on pilsiksi toivottoman heiveröistä. Taas on pils-nimi lätkäisty harkitsemattomasti olueen. Pyynikki on edelleen hit-and-miss -luokassa omissa kirjoissani, joten ei tätä laimeutta yllätyksenä voi pitää. Ostopaikka Helsinki, Sturenkatu 27, Alepa.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Mallaskoski Winterweizen


Kallio-siirtymä klassiseen Cella-baariin, joka nykyään nauttii vahvaa gastropub-mainetta. Itse en nyt ollut syömässä, joten tempaisin kitusiin seinäjokista uutuutta. Talvivehnää, jopa bock-tasolla, 7,8%, kinuskin värinen samea olut. Tuoksussa intensiiviset vehnäesterit, ehkä jotain pistävämpääkin tuoksua. Maussa jokin pihkainen maku esillä enemmän kuin hedelmäfenolisuus, ehkä mausteita lisätty. Se on huono juttu, vehnäolutta ei pitäisi lähteä sorkkimaan, se ei siitä parane. Hopheadinä alkuun innostuin hopfenweizeneista, mutta ei se sitten kuitenkaan ollut hyvä idea. Schlenkerlan Rauchweizen on upea, mutta kaikki mitä Heller puskee ulos, on timanttista. Pitempään juodessa tässä maustevivahde painuu taustalle, ehkä sitä ei ole, tai sitten totuin siihen. Ei tämä huono ollut. Cella, 10.1.2018.

Thornbridge Hopton, cask ale

Ennen Kuikkaan lähtöä olin luonnollisesti tsekannut Posbeerin Real Ale Watchista, mikä cask paikassa on tarjolla. Hopton kuulosti tutulta, kai tuo on tsekattu. Ruosniemen vahvaa porteria imeskellessä tein haun omaan blogiini, josta Hoptonia ei löytynytkään. Ei ennenkuulumaton tapaus, tällaista sattuu. Tilasin sitten porterin päälle tämän keveän golden alen, 4,3%. Ohuelta tuntui, ja aika flätiltä, britticaskalessa pitää numeroarvoista huolimatta olla ryhtiä ja se tästä oli nyt uuvahtanut, vaikka olut teknisesti edelleen kunnossa. Sitrusta ohuesti, nimestä assosioituvaa Lipton-henkistä teemäisyyttä myös, mutta peräkärry täysin kytkemättä. Selvä pettymys. Kuikka, 10.1.2018.

Ruosniemi Betony 45100 Porter

Harvinaisena helsinkiläisenä pakkasiltana löntystelin Vallilasta Kallion puolelle iltaoluelle. Kuikassa paikalla Petteri Helin, kuinkas muutenkaan, ja lievästi epämääräinen tuoksu. Tuoksun syy selvisi samantien, Kuikka on menossa 5.2. alkaen putkiremontin takia kiinni ainakin kuukaudeksi. Haastava talvi Kalliossa, Sivukirjastohan on remontin takia kiinni pitkälle kevääseen. Petteriltä kuulin, että tämän poriporterin nimi viittaa kouvolalaiseen baariin ja numerosarja paikalliseen postinumeroon. Netistä huomasin myöhemmin, että oluessa vahvuutta peräti 8,7%. Jos olisin sen tietänyt, niin näin vahvalla oluella en olisi lähtenyt kohti Kallion yötä. Makeaa hedelmäisyyttä, aika yksiulotteinen. Jälkimakua ja mausteisuutta keveämmin, laktoosia mukana. Lakritsaakin kai sotkettu sekaan, mutta se ei ollut ilmeistä.  Ihan ok-kamaa, mutta ei nyt oikein innostanut. Kuikka, 10.1.2018.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Evil Twin I Love You With My Stout

Illan toinen vahva stout, nyt Connecticutin Two Roads -panimosta, 12%. Vaaleampaa vaahtoa, tummempi runko. Makean hedelmäinen tuoksu, maku myös hedelmäinen, ei juuri paahteisuutta, pehmeän liukas, mutta nyt myös makeampi, suklaata enemmän kuin kahvia. Hiilihappojakin enemmän, peräkärryä ei ole ja muutenkin aika yksiulotteinen. Jää selvästi edellistä espanjalaista heikommaksi, vaikka ei tämäkään epämiellyttävän makea ole. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.