lauantai 20. tammikuuta 2018

Geiranger Bølga IPA




Norwegian tarjosi Oslon lentoja Tallinnan laivalippujen hinnalla, joten tartuin tilaisuuteen ja ponnahdin Osloon viikonlopuksi. Edellisestä ja ainoasta Oslon-reissustani on vierähtänyt yli viisi vuotta, joten skene on ehtinyt mukavasti uusiutua. Silloinkin olin liikkeellä keskellä talvea joulukuussa ja jotenkin tuntuu luontevalta käydä Norjassa talvella.

Talvinen viehätykseni Norjaan varmaan takautuu 1970-luvun alkuun, jolloin norjalaishiihtäjät Ivar Formo ja Oddvar Brå olivat suuria suosikkejani. Sapporon olympialaisissa junttimainen Juha Mieto hävisi mielestäni täysin ansaitusti 15 kilometrin pronssimitalin seitsemällä sadasosasekunnilla tyylikkäälle Formolle. Formo voitti sitten 1976 olympiakultaa 50 kilometrillä ja hukkui jäihin traagisesti 2006. Brå oli maailman ykköshiihtäjä välivuonna 1973, mutta voitti maailmanmestaruuden vasta 1982. Mieto tunnetusti ei voittanut koskaan mitään, toisin kuin vaikka nyttemmin varsin unohdettu Kainuun Ristijärven Kari Härkönen, maailmanmestari 1985.

Gardermoenin kentälle saavuttuani eteen tuli pieni ongelma, lähes kaikki junat Oslon keskustaan oli peruutettu. Suunniteltuja korjaustöitä koko lauantaipäivän ajan. Tämä tieto ei ollut minua saavuttanut, mutta puolen tunnin päästä yksi juna kuitenkin liikahti kohti Osloa, juna eteni Lillestrømin taakse pienelle asemalle ja sieltä lyhyen odotuksen jälkeen jatkettiin bussilla Oslon keskustaan. Varsin vaikuttavia tunnelirakenteita, öljyrahalla on saatu homma toimimaan hienosti.

Käytännössä kaikki vuonna 2012 käymäni baarit näyttävät olevan edelleen hengissä. Paljon uusia mielenkiintoisia ravintoloita on kuitenkin avautunut. Aikaa ei nyt käytettävissä kovin paljon, joten luonnollisesti priorisoin aiemmin käymättömät baarit etusijalle. Heitin kamat hotelliin ja suuntasin kohti uusia seikkailuja. 

Brygg iso monitoimitila, 35 hanaa. Geirangerin oluessa sitrusta, katkeroa, mukava  runko. Erinomaiselta tuntuu. Pihkaa, mutta hieman raikkaampi voisi olla. 35 cl,  99 NOK eli noin 9,60€. Punavuoren hintatasoa. Ulkomaalaisia ja makrojakin tarjolla, mutta silti siistiä. Lunta reippaasti seudulla, Gardermoenissa varmaan metri, Oslon keskustassakin paljon. Oslo, Brygg, 20.1.2018.

Ei kommentteja: