sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Tuoreimman Nobel-voittajan viimeisin teos vuodelta 2015, alkuperäisnimi The Buried Giant. En ole ennen Ishiguroa lukenut, mutta vuoden 1989 The Remains of the Dayn elokuvaversio on tuttu. Romaani sijoittuu Britannian keskiaikaan, kuningas Arthurin aikakaudelle. Saksit ja keltit viettävät rauhallista rinnakkaineloa alkukantaisissa oloissa. Alueella esiintyy omalaatuista muistinmenetystä, ihmiset eivät muista menneisyyttä, eivät vanhoja kaunojakaan. Päähenkilöinä on iäkäs pariskunta, joka lähtee etsimään muualla asuvaa poikaansa. He eivät vain oikein muista missä. Helppolukuinen vaellustarina, jossa on toimintaa, mutta myös yliluonnollisia aineksia. Ei onneksi kovin paljoa, en voi sietää fantasiafiktiota. Unenomainen surumielinen tunnelma, romaani on tosiaankin nopea lukea, mutta kokemus ei ole kovin nautittava. Loppuratkaisu on elegantti, mutta varsin odotettu eikä täysin tyydyttävä. Ishiguro on käännettynäkin selvästi huippukirjoittaja ja tarinassa on syvällisiä teemoja pysyvää rauhaa myöten. Lievää keinotekoisuutta kokonaisuudessa on. En siis suuremmin innostunut, tuskin perehdyn Ishiguroon tätä enempää.

Toronto Tasting via Tampere

Timo Alanen alias Rauchmalz on viime aikoina keskittynyt Kanada-matkailuun ja tietysti samalla kanadalaisiin oluisiin. Pääsin maistelemaan Timon uusimman Toronton keikan tuomisia itäisellä Jankan alueella Tampereella. Session avauksena kuitenkin Timon varastosta saksalaista tavaraa, kuten nimimerkistäkin voi päätellä, Timo on myös Saksan oluiden spesialisti. Berg Spezial, Ulrich Zimmermannin panimosta läheltä Ulmia. 5,3%, Tettnanger Perle, Hallertauer Magnum, zwei-tank-reifung, mitä sitten tarkoittaneekin. Kirkas olut, hyvin maltainen, täyteläinen, ei paljoa katkeroa.
 
Ensimmäisenä kanadalaisena Barnstormer-panimon IPAa Ontarion Barriesta. Flight Delay ei ollut aivan tuore, 17.10.17 tölkitetty. 6,5%, kirkas, west coast -tyyliä. Hedelmäisyyttä kuivasti, herukkainen, humalina Citra, Centennial, Chinook. Kohtuullinen peräkärry.
 

Seuraavaksi torontolaiselta Rainhard-panimolta pari näytettä.  Kapow! on myös west coast IPA, 6,5%. 75 IBU. Tämä hyvin tuore, tammikuussa pullotettu. Hieman samea, kissanpissaa,  raikasta hedelmää, huikeasti herukkaa. Ehkä hieman liian makeaa ja katkeruuttakin voisi toivoa lisää. Mallasrunko tukee kohtuudella. Toinen Rainhard pitkäniminen Revolution 8: Double Dry Hopped Double IPA (Citra & Simcoe w/ Lactose). 8,4%, hyvin samea. Hedelmää raikkaasti, hyvin tuoreenmakuinen, mehuinen, appelsiininen, vähän katkeroa. Modernia NEIPA-fiilistä siis.
 
Hamiltonista Collective Arts -panimon Collective Project: IPA No. 5, New England Double Dry Hopped Double IPA tämäkin, Citra ja Simcoe, 8,2%. Sameaa. Mehua, mandariinia, tuoretta. Katkeroakin nyt hyvin. 26 January päivätty, siis hyvin uutta. Tämä oli huippukamaa, yksi session huipentumista.
 

Kalibrointioluena taas Berg-tavaraa, nyt kolmen viljan weizen, 3 Korn Hefeweizen, 5,1%. Suhteellisen tummaa, makeaa banaania, puhtaasti estereitä. Hieman kevyempänä välipalana Barriesta kytkinkamaa, Redline-panimon Clutch APA, 4,8%. Hyvin kirkas, herukkaa puhtaasti, vähemmän katkeroa. Laadukasta tavaraa tämäkin.


Timo oli jostain syystä valinnut sessioon runsaasti IPOja, joten taas pehmeiden hedelmien kissanpissaan sukellus. Vuorossa torontolaisen Left Fieldin Greenwood Vermont Style IPA, 6,3%, 15 Jan 2018. Raikasta hyvää tavaraa taas kerran, adjektiivit alkavat väistämättä toistaa itseään, tämä ehkä jäi kuitenkin hieman Collective Artsin tasosta. Pääkaupunki Ottawasta Beyond the Pale Aromatherapy -panimon American IPA, 6,5%, 55 IBU. Pehmeää, hedelmää, katkeraa, matalahiilihappoinen. Mukavan tasapainoinen tuote, joka päätti tyylikkäästi IPA-putken.
 
Tein jo lähtöä, mutta Timolla oli vielä yksi ässä hihassa. Session päätteeksi kamaa rajan toiselta puolen. Ohion Athensissa majailee kovamaineinen Jackie O's -panimo, jonka oluita en ole päässyt aiemmin maistelemaan. Enpä ole käynyt koko Ohion valtiossakaan. Oil of Aphrodite on imperial stout, 10%. Hyvin paahteinen tuoksu, pehmeää, intensiivistä, makeaa. Sovelias päätös pitkälle setille. Makunystyrät ja muistiinpanovälineet eivät enää olleet herkimmässä kunnossaan tässä vaiheessa.
 
Suuret kiitokset Timolle vieraanvaraisuudesta, tämä täytyy yrittää korvata jollakin tavalla. Selvisin kunnialla paluumatkan, joka käynnistyi ensimmäisellä Nysse-kokemuksellani. Olen joskus käynyt bussilla Pirkkalan lentokentällä, mutta se oli jokin Ryanairin tilausajo. Nyt siis ensimmäinen matka oikealla Tampereen paikallisbussilla, hyvin kulki.

Beer Hunter’s Cool Head Head Hunter Triple IPA

Porilaistuusulalainen yhteistyötuote, aika hyvännäköinen olut, todellakin peräti 11%. Sitrusta ja trooppisempiakin hedelmiä. Kuiva intensiivinen veto, alkoholi ei hyökkää päälle. Hieman katkeruuttakin, mutta näin vahvassa oluessa se ei pääse esiin. Aika puhdas, periaatteessa kaikki ok, mutta ei nouse korkeammalle tasolle. Ehkä tripla-IPAssa ei kovin korkealle päästäkään, tämä on minusta hieman turha tyylisuunta. Tampere, Taproom United, 17.2.2018.

Takatalo & Tompuri Kaski Tuplahumala Pils

Huomasin netistä, että Tampereen Teatterin rakennuksen uudessa pienessä Gastropub-ketjun Bookers Barissa olisi Suupohjan sahteja. Pyörähdin tietysti saman tien paikalle, mutta eipä niitä siellä ollutkaan, vain Finlandioita. Myöhemmin kuulin, että Hämeessä "nyt" tarkoittaa enemmän lähitulevaisuutta kuin nykyhetkeä. Luulin, että Suupohja olisi uusi kaupallinen sahtivalmistaja, mutta kyseessä onkin harhaanjohtavasti Lapin Voiman yksi monista sivutoiminimistä. Lapin Voiman oluita olen aktiivisesti vältellyt eri festivaaleilla, joten ei tässä suurta missausta lopulta tapahtunut. En jäänyt tähän baariin ihmettelemään, koska aikataulupaineet alkoivat jo kasvaa. Palasin takaisin Hämeenkatua Hämeenpuiston suuntaan.

Taproomissa Vironlahdelta epäilyttävästi nimettyä pilsiä. Tuplahumalalla Sinebrychoff on tarkoittanut kahden eri humalalajin käyttöä eikä kaksinkertaista humalan määrää. Toivottavasti Takatalo & Tompuri ovat tulkinneet termin toisin. 5,5%, lievästi utuinen tämäkin pils. Savuinen pihkainen maku, ikävä kyllä. Takatalo & Tompuria pidetään varsin hyvässä maineessa, mutta itse en ole vielä oikein saanut oluista otetta. Raikasta mallasta ja katkeraa humalaa, eihän muuta pilsissä tarvittaisi, mutta kumpaakaan ei löydy. Taaempi tila on tunkkaisen nihkeä. Kyllä siinä jotain potkua on, mutta se ei olutta pelasta. Tampere, Taproom United, 17.2.2018.

Kaleva Fancy Frank Pils

Tuulensuussa tarjolla paikallista pilsiä, 4,9%. Hyvä vaahto, hyvin sameaa pilsiksi. Saksassa  olisi tämännäköinen olut kellerbier. Tuoksussa hyvin viljaista mallasta. Makeahkoa hedelmää maussa, paha kontrasti edelliseen Engelbräuhin, tässä on jotain sekavaa karkeaa makua, vierremäisyyttä. Erityisesti mitään pilsneriin etäisestikään liittyvää ei ole mukana. Katkeruus heikkoa, raikkaus olematonta. Tuulensuu, 17.2.2018.

Engelbräu Rettenberg Wintergold





Perinteisesti taas Tampereen vierailu käyntiin Plevnassa, osittain tietysti siksi, koska muut olennaiset paikat aukeavat vasta klo 12. Ei kokeilemattomia uutuuksia, Tomahawk oli nyt hieman yrttinen. Siirryin parin korttelin päähän lounaalle. Sitko pelkistetty moderni pizzeria,   hyvää ruokaa, kaunis olut Baijerin eteläosasta läheltä Oberstdorfia, 5,6%. Täyteläisen kultainen väri. Hyvin maltainen täyteläinen lager, tällaista ei edelleenkään Suomessa oikein tehdä, maltaan puraisu on niin pehmeä ja intensiivinen. Ei suuresti katkeroa, mutta lähes riittävästi. Ravintolassa soitetaan John Cougar Mellencampin Authority Songia vuodelta 1983.  En muista Suomessa kuulleeni sitä tällä vuosituhannella julkisessa tilassa. Tampere, Sitko, 17.2.2018.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Cool Head Orava Orwellian Nightmare 2018

Orava on turkulainen käkipanimo, johon en ole ennen törmännyt. Tai huomasin kyllä tätä Orwell-olutta jo hanassa jonain iltana Paneman listalla, mutta päätin skipata ehdittyäni hankkia aiemmin jo tölkin. Olut on siis mukana Alkon tämäntalvisessa pienpanimokampanjassa. Tehty Tuusulassa Cool Headillä, tyylisuuntana imperial stout, tuo portereiden vahvin haarautuma, 10%, IBU 55. Lähes musta, mukava beige vaahto. Tuoksussa maitoista paahteisuutta, mausteita hieman. Maku on keskipaahteinen, hedelmäinen, silti kuiva, kahvinen, hieman lakritsinen, lievästi katkeruutta takatilaan keräävä. Aika hallittu, mutta ehkä yllättävänkin hyvää juotavuutta huokuva ohuehko olut näin vahvaksi. Alkoholi tuntuu, ei hallitse, mutta tuhdimpi selkäranka parantaisi ryhtiä. Makeus odotetusti lisääntyy lämmetessä, mutta ei häiritsevälle tasolle. Imperial stoutia pidetään varsin helppona tyylinä, mutta monilta vakiintuneemmiltakin suomalaisilta tekijöiltä on nähty horjahtelevampia suorituksia tässä sarjassa. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Oskar Blues Pinner Throwback IPA


Toinen Ruoholahden tuomisista, sessio-IPA (4,9%, 35 IBU) Coloradosta. Tölkityspäivä 06/24/17, siis varsin masentavan vanhaa. Tölkin pohjassa vielä Easy Rider -hengessä Don't bogart this can! Lievästi samea kultainen olut, hanakasti lasista kohoavaa sitrustuoksua. Sitruksinen, mutta myös yllättävän maltainen tanakka runko maussa. Matala hiilihappotaso, loistavaa. Hieman tökkivää karamellisuutta ennen kuivaa kapeaa brittityylistä peräkärryä. Ei katkeruus voimakas ole, mutta hienosti täydentää tasapainoisen kokonaisuuden. Aromit taatusti kadonneet jo kauan sitten, mutta edelleen hieno pikkuolut, palautti fiilikset plussalle Two Brothersin jälkeen. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden K-Citymarket.

Two Brothers Prairie Path

Jouduin alkuviikosta käymään suihkuvaurion takia Ruoholahdessa rautakaupassa ja samalla reissulla tsekkasin, olisiko paikallisessa hyvän olutvalikoiman kaupassa nyt paljonkin mielenkiintoisia uutuuksia lakimuutoksen jälkeen. Kieltämättä niitä oli, mutta ei mitään sensaatiomaista. Illinois'n Two Brothers -panimo on Suomessa edelleen varsin harvoin nähty vieras, joten nappasin heiltä yhden pullon maisteltavaksi. Gluteeniton golden ale, 5,1%, 25 IBU, Saaz, Golding. Kirkas kultainen olut, tuoksussa odotetusti keksisen viljainen ote. Kovasti hiilihappoa, ruohoista maltaisuutta, hämmentävästi hedelmäisyys hyvin haileaa, tätä voisi luulla lageriksi milloin vain. Netissä olutta luonnehditaan hämmästyttävästi belgityyliseksi golden aleksi. Kieltämättä pirskahteleva hiilihappoisuus viittaa Duvelin suuntaan, mutta ei tässä mitään belgihiivan esterisyyttä tunnu. Belgialaisuus ilmeisesti viittaakin maltaaseen, joka on aika erikoinen tuontiratkaisu USA:n keskilännen panimolta. Lämmetessä muuttuu makeahkon tunkkaiseksi, kokonaisuutena väistämättä rankka pettymys. Ehkä etiketissä mainostetty gluteenin poistoprosessikin on tuonut ei-toivottavaa vivahdetta. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden K-Citymarket.

Magic Rock Dark Arts, hanaversio

Iltakävelyn kolmas pätkä Kaisaniemestä Hakaniemen ja Kallion poikki Harjuun (Harjulle?). Panema odotetusti täynnä ihmisiä, mutta sain tiskillä kiskaistua pikaisesti huddersfieldiläisen porterin (panimo käyttää stout-termiä). Tämä olut teki vuosi sitten tölkistä hyvän vaikutuksen ja olen odottanut tilaisuutta uuteen tsekkaukseen. 6,0% siis, pehmeää, samettista otetta, kahvia, suklaata, hieman katkeroa. Hyvin tasapainoinen, hieno juoma. Panema, 16.2.2018.

Maistila EK 2 Juice Break

Kävin Orionin slovakkileffan katsomassa viikonlopun kunniaksi mennen tullen kävelemällä. Paluumatkalla kaksi pysähdystä, ensimmäinen Kaisaniemen Sorissa, josta olin aiemmin netistä bongannut jonkin uuden IPAn. Eipä sitä enää sitten ollutkaan ja oluenkin identiteetin ehdin jo unohtaa. Täydessä baarissa meni tilanne hieman hämmentäväksi, mutta en viitsinyt lähteä mitään juomatta, oli tarve käydä alakerran restroomissakin. Oululainen hedelmäolut päätyi sitten kokeiltavaksi, vaikka en tätä tyyliä oikein osaa arvostaa. 6%, hyvin marjainen, paljon hiilihappoa, lievästi happamuutta, mutta varsin täyteläinen. Ei katkeroa, tietenkään. Flanderin punaisten fiiliksiä ehkä tavoiteltu, mutta ei ole loppuun asti viety. Happamuus jää ohueksi ja marjaisuus hallitsee hieman liikaa. Sori Taproom, 16.2.2018.

Peter Solan: Kým sa skoncí táto noc

Orionissa on menossa slovakialaisten elokuvien pienimuotoinen sarja, josta en taida ehtiä tsekata kuin tämän teoksen. Tšekkoslovakian uuden aallon työ vuodelta 1965, mutta siis Bratislavan studioilta Slovakian puolelta. Sijoittuu Tatran ikimuistoisiin maisemiin, siellähän pidettiin vuonna 1970 hiihdon MM-kisat, jotka on jääneet mieleen varsin hyvin. Surkeasti suomalaisilta kulkeneiden kisojen viimeisenä päivänä kuusamolainen veteraani Susi-Kalle Oikarainen voitti 50 km raskaalla kelillä. Oikaraisella oli ikävä tapa järjestää itsensä turistiksi kisamatkoille ja säännöllisesti keskeyttää sitten kilpailusuorituksensa. Mutta tämän yhden kerran mies arvoituksellisesti onnistui. 

Mutta ei Solanin leffassa juuri hiihtomaisemia nähdä, vasta aivan lopussa kaksi päähenkilönaista lähtevät korkokengillä liukastelemaan yökerhosta kohti hotelliaan Tatran vuorten talvisessa siimeksessä. Koko elokuva sijoittuu siis käytännössä yökerhoon, jossa seurataan useamman mieshenkilön toilailuja kahden neidon kimpussa. Yhdessä kohtauksessa käydään kiskaisemassa takapihalla Pilsner Urquellia. Lievästi komediallinen ote, enemmän traagisuutta. Poliittinen osuus odotetusti hyvin viitteellistä, sensuurista ei olisi muuten päästy läpi. Yksi alkoholisoitunut keski-ikäinen mies on osallistunut Tobrukin aavikkotaisteluihin, varmaankin siis vapaaehtoisena slovakkina Britannian joukoissa. Saattaapa ehkä olla Rommelinkin puolella, mutta se olisi yllättävämpää. Osa kohtauksista tuntui tutulta, mutta en osaa sanoa missä yhteydessä olisin ennen elokuvan nähnyt. Entisöity kopio, englanninkieliset tekstit Orionissa. Improvisoitu elokuva ei oikein jaksa kantaa loppuun asti, tyhjäkäyntiä esiintyy, jotain uutta käännettä olisi pitänyt kehittää. Silti nautittavaa kerrontaa.

torstai 15. helmikuuta 2018

André de Toth: Ramrod

Ennennäkemätön noir-western vuodelta 1947, ohjaajana 1950-luvulla huippuwesternejä tehnyt unkarilainen de Toth ja pääosassa kulttikaunotar Veronica Lake. Odotukset varsin korkealla, kovin usein tällaisia ensi-iltoja ei enää omalle kohdalle osu. De Tothin ensimmäinen western, hän ja Lake olivat tähän aikaan naimisissa. Pohjana Luke Shortin tarinoita, kuvattu Utahissa. Laken vastanäyttelijänä sama Joel McCrea kuin Preston Sturgesin mestariteoksessa Sullivan's Travels. Kuvaajana Russell Harlan, Utahin vuoristoseutua Zionin seudulla on hyödynnetty todella hyvin. Ylellä aika hyvä kopio. Lakonista dialogia suhteellisen monimuotoisessa nopearytmisessä juonessa. Paljon toimintaa, saluunakohtauksia. Mukana pahan Veronican vastapainona toinenkin nätti nainen, Arleen Wheelan. Veronican lumous ei kuitenkaan aivan samaa tasoa kuin urbaaneissa varhaisemmissa noireissa, muutenkin elokuva jää vähän rutiinimaiseksi. Ei varsinainen pettymys, mutta de Toth pystyi myöhemmin parempaan.

Brewski Bosstime

Panemassa sessiolle jatkoa vahvalla helsingborgilaisella barleywinella, 9,5%. Hedelmäinen samettisuus hallitsee, suhteellisen makeaa, ei alkoholia, ei katkeruutta. Tykkäsin kovasti, mutta tosiaan huomio oli hieman muualla kuin oluen ominaisuuksien erittelyssä. Tilatessa törmäsin tiskillä Kvarkenin Patrik Willföriin, Panemassa on tullut lyhyessä ajassa tavattua skenen merkkihenkilöitä lähes festivaalityyliin.  Panema, 15.2.2018.

Brew By Numbers 03/03 Traditional Porter

Työkavereiden kanssa after work -oluelle Panemaan, baarin sijainti on optimaalinen tähänkin käyttötilanteeseen. Lontoosta porteria, 6,5%. Hyvin pehmeää, lähes cask-fiilistä. Paahteisuutta ja makeutta, hieman hedelmääkin. Erittäin tasapainoinen, puhdas tapaus. Sosiaalisen tilanteen vuoksi ei paljoa muistiinpanoja. Panema, 15.2.2018.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Urhon Portteripäivät 2018

Töölön St. Urho's Pub on niin klassinen helsinkiläinen olutbaari, että silmät kostuu melkein heti, kun pubi tulee puheeksikin. Anniskelupaikassa on klassisesti pari vuotuista oluttapahtumaa, joista helmikuun Portteripäivät on itselleni poikkeuksellisen läheinen. Nytkin toivotin työkavereille hyvää päivän jatkoa poikkeuksellisen aikaisin, kun halusin päästä klassisen tapahtuman avaukseen heti alkuun. Missasin optimaalisimman raitiovaunun niukasti, olin noin 15:05 paikalla, viisi harmittavaa minuuttia myöhässä. Tapahtuman nimessä käytetty portteri-sana itseäni hieman tökkii, sehän on metsäläissuomalainen teennäinen väännös klassisesta brittioluttyylistä ja tulkintaa vielä tukee jokin valtion rahoittama kielikioski. Miksi ei sitten klassinen saksalainen tumma lager dunkel ole tunkkeli? 


Tapahtuman virallinen nykyinen nimi on St. Urho's Pub Portteri- ja Stoutpäivät. Tästä pääsen toiseen mieliaiheeseeni, voisin aloitteena ehdottaa globaalia kansanäänestystä tummasta pintahiivaoluesta, olisiko sen nimi stout vai porter. Niillähän ei ole mitään eroa, joten pitäisi nyt vain luopua toisesta, jotta elämä olisi helpompaa. Oma valintani olisi porter, stout voidaan unohtaa. Tarjolla Urhossa 12 olutta, joista neljä ennen kokeiltua (Ruosniemi Vuorineuvos, Midtfyns De Molen X-Porter, Fat Lizard Blacktop, Wild Beer Wineybeest). Hörhöjä yllättävän vähän paikalla, olisiko Urho jo liian uncool näyttäytymispaikka itsetietoisimmille hipstereille? Tai sitten halpa kalja piti jengin poissa,  HOK-Elannon juottamoissa oli samaan aikaan jokin neljän euron happy day päällä. 

Perinteiseen suomalaiseen klassisten baarien Gallowsin ja Urhon tyyliin tilasin pienet tuopit kahta olutta kerrallaan. Ensimmäisenä kokeilin Perhossa tehtyä baarin omaa tuotosta, nyt nimellä Pyhän Urhon Milk Stout. 4,8%, kirkkaasti koko tarjonnan kevein tapaus, kuivaa, ohutta, kahvia, ei katkeroa. En tapahtuman brosyyrissä mainostettua savua löytänyt, en kunnolla suklaatakaan. Seuraavaksi Pennsylvaniasta Victoryn Black Forest Cake Stout With Cherry, 7,5%. Makea tuoksu, makea karamellinen maku. Kirsikka tuo happamuutta, Flanderin punaisen fiilistä. Mielenkiintoinen, mutta ei miellyttävä. Ei oikein jälkimakuakaan.



Tarjonnan erikoisin tapaus oli lontoolaisen perinnepanimo Fuller'sin Imperial Stout cask-versiona. Kyseessä syksyllä 2016 Urhoon saatu tynnyri, joka on jätetty kellariin lähes yli vuoden ajan lojumaan. Nyt alkoholin vahvuudeksi on saatu (tai arvioitu) 10,7%, ei ehkä voi tietää kuinka paljon hiivassa on ollut potentiaalia. Hyvä vaahto, hyvin paahteinen tuoksu. Hieman hapan, old ale -fiilistä, jopa absurdisti tammisuutta, aivan erilainen kuin tuore cask. Hieman liian kylmää, haittaa maistelua. Ei mitenkään samettista, ei mitenkään miellyttävää. Ei ehkä kannata jättää caskia kellariin. Tallinnasta Must Lips EV 100. Aiemmin olen juonut EV99-olutta, joten EV viitannee Viron valtion, Eesti Vabariik, ikään, nyt 100 täynnä. Karamelliselta Fuller'sin jälkeen tuntuva, ohutkin, 7,7%. Suklaata, ei katkeroa, ei mausteita, suoraviivainen. Ei suurta eroa 99-versioon.




Hollantilaisen Emelissestä irtaantuneen Kees Bubbermanin Kees-oluita on viime aikoina saanut Helsingistäkin, nyt tarjolla Export Porter 1750, 10,5%. Sorachi Acen tilli tuntuu heti, ei todellakaan mitään 1700-luvun porter-tyyliä esillä. Kuohkea vaahto, hieman makea, mutta alkoholi peittyy. Pehmeää, suklaata, kevyesti katkeroa. Mukava, ehkä koko session paras, tasapainoisin. Liettuasta Sakiškių Pancho Chipotle Porter, 6,5%. Mausteisuus nousee heti pintaan, ei kaikkein voimakkaimmin, mutta silti hallitsevasti. Se peittää muut vivahteet melko tehokkaasti ja ohueksi tämäkin jää. Melkein käy nyt mielessä kannattaako alle seitsemän prosentin porteria tehdäkään, mutta eihän se niin yksinkertaista ole. 


Neljännen parin käynnisti Vantaalta ponnistavan Flying Dutchmanin Beast Of The East The Bear Is There Russian Imperial Stout Chocolate Edition. Nyt kunnianosoituksen kohteena ei ole panija vaan painija, itse Aleksandr Karelin. 9,5%, makeaa, kaakaota, suklaata, ei miellyttävää. Mausteisuus hallitsee, mutta pehmeähkö kokonaisuus. Koko session päätti katalonialaisen Guineun Vanilla Black Velvet 2017, tämäkin aiemmin pullossa kokeiltu, 9,5%. Mausteinen, ehti aika lämpimäksi, makeaa on, pihkatyyppistä maustetta, pullosta huomattua peräkärryä en nyt aistinut. Puhdas, mutta ei kovin moniulotteinen. Aivan mahtava tapahtuma jälleen kerran.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Juventus-Tottenham 2-2

Pohjois-Italian hyytävä talvi Torinossa, +4 C ja läpitunkeva kosteus. Dybala poissa isänniltä.  Kiihkeärytminen ja sähäkkä avausjakso, lontoolaiset eivät olleet alussa hereillä. Jo minuutin jälkeen Pjanicin vapaapotkusta Higuain jäi täysin vapaaksi ja upea kääntölaukaus upposi verkkoon, saattoi tosin olla paitsio. Ennen 10. minuuttia nopeassa tilanteessa pilkku isännille ja Higuain viimeisteli jälleen. Tämä on yleensä myrkkyä italialaisjoukkueelle, jos päästään heti selvään johtoon, niin sitten kääriydytään kilpikonnapuolustukseen. Se kostautui taas kerran, Tottenham toipui vähitellen, pääsi hyökkäämään järjestelmällisesti ja tilanteita alkoi syntyä. Kanen kaadosta ei tullut pilkkua, myöhemmin Eriksenin syötöstä Kane pääsi luukulta puskemaan, mutta Buffon osui eteen. Vastahyökkäyksissä Juventus edelleen vaarallinen, mutta 35. minuutilla kavennus, Juve-puolustuksen virhe, Delen syötöstä Kane pääsi vapaasti kaapittamaan. Tasoituspaikkojakin oli mm. Eriksenillä, mutta jakson yliajalla sitten Aurier kaatoi päivänselvässä pilkkutilanteessa Douglas Costan. Higuainin hermo ei kestänyt, korkea veto keskelle, Lloris käänsi poikkipuuhun, ehkä ratkaiseva epäonnistuminen Juventusin kannalta.  

Toisella jaksolla edelleen kovaa vauhtia, mutta tasaista vääntöä, varsin sekavaa kuitenkin. Tilanteita syntyi paljon vähemmän, Douglas Costa hyvässä vedossa, mutta muuten Juventus tuntui alistuneen. 71. minuutilla yksi ottelun parhaista pelaajista, tanskalainen Christian Eriksen ampui vapaapotkun muurin vierestä alanurkkaan ja loppunumerot olivat valmiit. Buffon näytti hitaalta, 40 vuotta eivät ole tulleet yksinään, mies ei ole entisensä. Ei Tottenham täysin vakuuttanut hyvistä ajoittaisista otteista huolimatta, mutta tulos on tietysti suurenmoinen ja Juventusille katastrofaalinen pettymys.

Maku Farmhouse Ale

Tuusulan perinteisin panimo uhkaa nyt hieman jäädä vauhdikkaan naapurinsa Cool Headin varjoon, mutta tuskin siellä periksi ollaan antamassa. Alkoon tärähti nyt vahvaa farmhouse alea, 8,5%, en muista ennen tämän tyylin olutta juoneeni pikkutölkistä. Samea tummankeltainen väri, paksua pitkäkestoista vaahtoa. Tuoksussa tanakasti belgiestereitä, hieman happamuuttakin. Maussa pehmeää mausteista hedelmää, mäntyistä pihkaa, belgihiivan tuottamia vivahteita. Täyteläinen juoma, ehkä hieman nihkeä yleisvaikutelma, saisonin raikkaus jää uupumaan. Hieman enemmän hiilihappoakin tähän tyyliin voisi odottaa. Happamuutta ei ole, vain kevyesti katkeroa, sitä voisi odottaa hieman enemmän, kun farmhouse viitannee jenkkitwistiin tässä sarjassa. Toisaalta ei alkoholiakaan, se saadaan peitettyä. Wow-efekti jää puuttumaan, ei nouse keskinkertaiselta belgitasolta, vaikka sinänsä kohtuullinen suoritus. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Tuju Stout Export N:o 2

Lappeenrantalainen Tuju on lupaava panimo, jonka tuotteita itse en ole vielä kattavammin päässyt maistelemaan. Nyt tarjolla export stout, ilmeisesti on olemassa numero ykkönenkin, joka on minulta mennyt ohi. 8%, varsin ihanteellinen stoutin vahvuus, tämä foreign/export -taso on itseäni aina kiehtonut eniten. 

Lähes musta, hyvä beigeen vivahtava vaahto. Makeahko karamellinen tuoksu, mausteita, pehmeää hedelmääkin. Maku on luumuisen hedelmäinen, sitten nousee suklaisia, lakritsaisia, jopa salmiakkisia aineksia esiin. Ehkä join hieman liian kylmänä, lämpimämpänä mausteet varmaan vielä enemmän esillä. Tykkään kahvista ja tummasta suklaastakin stoutissa, mutta lakritsan vivahteet harvemmin innostavat, ei nytkään. Hiilihappotaso on kohdallaan, mutta katkeruutta henkilökohtaisesti kaipaan enemmän stoutiinkin. Nyt suklainen ja lakritsainen makeus jatkuu perätilaan liikaa. Ei huono, mutta ehdin jo odottaa enemmän tällä kertaa. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Laitila Kukko Vehnä 2018

Kotimaiset panimot ovat viime aikoina laiskemmin lähetelleet olutbloggaajille näytteitä,  ainakaan minulle. Ehkä tällaisesta markkinoinnista ei ole saatu toivottua tulosta, mikä se sitten on ollutkaan. Ns. pienpanimoista suurin ja kaunein Laitilasta jatkaa kuitenkin käytäntöä ja viime viikolla saapui kaksi pulloa Kukko Vehnän uutta variaatiota. Tästähän on ollut jakelussa jo pitempään 4,7-prosenttinen kevytversio, jota olen juonut sekä tölkistä että ilman. Nyt sitten on otettu löysät pois lakimuutoksesta ja viritetty weissbier täyteen 5,5 prosenttiin. Reseptiä muutettu muutenkin ja kaikki raaka-aineet saatekirjelmän mukaan baijerilaisia. Hieman tässä tökkii pieni pullokoko, Saksassa suositaan puolen litran kokoa ja sitä mittaa ovat perinteiset vehnäolutlasitkin. Nyt sitten lasi jää vajaaksi heti kättelyssä.  

Hyvä samea olkinen väri, vaahtoakin syntyi, ei kovin pitkäkestoisesti. Tuoksussa on weizenin perinteiset aromit, esterisen hedelmäiset vivahteet, jopa banaania, myös purukumia. Maku jatkaa samaa linjaa, pehmeää kypsää omenaakin yleishedelmäisyyden kupeessa, ei liian makeasti. Matalahiilihappoisempi moneen saksalaiseen perinneyksilöön verrattuna, se voi joitakin häiritä esim. kesäisessä terassikäyttötilanteessa, mutta itse tykkään enemmän juuri tällaisesta. Hyvin puhdas, jälkimaussa ei tietenkään katkeruutta, mutta jotain lievää fenolisuutta jatkuu sinnekin. Täyteläisyys on nyt riittävällä tasolla, hyvin on onnistuttu.

Brewski Mystery Monster

Sohjoisen ja stressaavan rautakauppavierailun jälkeen rauhoittumaan Panemaan. Helsingborgista india pale lageria, 6%. Varsin hedelmäinen, raikas, matalahiilihappoinen. Mallasrunkoa on kohtuudella, katkeroa heikommin. Onnistunut hillitty tapaus, mutta kyllä Suomessakin on vastaavaan tasoon päästy tällä suunnalla. Panema, 13.2.2018.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Toppling Goliath XHops Pale Ale Gold

Toinen Alkon tarjonnan Toppling Goliatheista, nyt pullotuspäivä 18.10.2017 ja alkoholia 6,2%. Mielenkiintoisesti taas netissä ristiriitaista informaatiota, Ratebeerissä 5,3%, panimon omilta sivuilta ei tämmöistä kuriositeettia edes löydy. Tuoksussa raikasta hedelmää, enemmän sitrusta kuin pehmeämpää trooppista. Maku on mukavan hedelmäinen, kuivaa sitrusta, mallasrunko tukee, katkeruus keskitasoista. Ehkä tuoreus puuttuu, mutta onhan tämä nautinnollista puhdasta tasapainoista kamaa, hedelmä, mallas ja katkero iskevät yhteen, lopputulos on hyvä yhdistelmä näistä. Erittäin hyvä juotavuus kaiken lisäksi. Ostopaikka Alkon verkkokauppa.

Fiskars Drikkekammerat

Norjalainen perinnehiiva kveik on globaalin olutskenen kuumimpia sensaatioita tällä hetkellä. Äskeisellä Oslon reissulla pääsin tsekkaamaan Eik & Tid -panimon kveik-olutta, joka ei vielä kovin suurta vaikutusta tehnyt. Fiskarsin uutuus, alaotsikoltaan Norwegian American Pale Ale, ei kveik-sanaa käytä, mutta norjalaista perinnehiivaa on kuitenkin tässä käytetty. 

Hyvin hapan tuoksu, maitohappobakteerifiilistä. Maku on myös hapan, samalla erittäin epämiellyttävää tunkkaisuutta, ei mitään belgifunkya vaan jotain epämääräisempää makua, lähes kiinteisiin ihmiseritteisiin liittyvää, siis paskaan. Ehkä kveik näyttäytyy tällä tavalla, mutta eipä todellakaan hyvältä maistu. Perinteet on hienoja, kaikki kunnia siihen suuntaan, mutta en todellakaan halua toista kertaa juoda näin huonolta maistuvaa olutta. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

HIMA Oodi Imperial IPA

HIMA-kotituotantolaitos ei lepää, uutta kamaa syntyy säännöllisesti. Hieman merkillisesti nimetty olut, yleensähän HIMAn oluet ovat henkilöiden nimiä, mutta Oodi tuskin sellainen on. Saatan toki olla väärässäkin. Taitaa olla toistaiseksi vahvin maistamistani HIMAn oluista, 9,0%. Humalina Bravo, Citra, Centennial, Amarillo, Simcoe. Sokerilla hieman jatkettu Simpson's Best pale ale -mallasta. Olut oli ilmeisesti päässyt jäätymään kuljetusvaiheessa, joten jotain ongelmaa saattoi odottaa. 

Tuoksussa makeaa trooppista hedelmää, ehkä mansikkaakin hieman huolestuttavasti. Maku on kuivempi, sitruksisempi, mutta makeampaakin ainesta tulee mukaan. Mielenkiintoinen maku, varsin hyvä juotavuus, alkoholi ei juuri erotu. Katkeroa perätilassa on, mutta hillitysti. Näin vahva IPA ei käsittääkseni kotituotannossa ole helppo suoritus, joten tunnustusta on annettava. Ei tämä mikään Pliny ole, mutta tykkään kyllä. Hieman liian makeaksi maku kääntyy, mutta hiilihappotaso on sopiva ja hedelmäisyys pysyy hallitsevana lämmitessäkin.

Magic Rock High Wire Grapefruit


Huomasin somesta, että Kurvin näköalabaari Kolme Kaisaa olisi tehnyt kasvojen kohotustempauksen, mutta en oikein muutoksia huomannut. Ehkä asiakaskunta nyt keskiluokkaisempaa, hintoja ehkä nostettu? Huddersfieldin huippupanimon APAsta hanassa greippiversio, jota en ole ennen kokeillut. 5,5%, hyvin kirkas olut. Hedelmäinen maku, karamellia mukana, pastillisuus jatkuu takamatkalle, jossa katkeroakin yllättävän reippaasti. Jokin tässä kuitenkin tökkii, hedelmäisyys ei ole pehmeää tai raikasta. Kolme Kaisaa, 10.2.2018.

Top Fuel Lollipop Pale Ale


Kävin syömässä Nilgirissä ja samalta Sörnäisten sivukadulta löytyvä Sörkan Ruusu päätyi jälkiruokakohteeksi. Sympaattinen baari, mutta tarjonta ei Paneman tasolla. Hyvä vaahto, hieman samea kultainen olut Lohjasta (Lohjalta?). Paljon hiilihappoa, todella paljon, juuri muuta kuin poreiden makua vaikea saada esiin, 5,2%. Mallasta ja hedelmää siellä jonkin verran on, ei häiritseviä sivumakuja, mutta eipä oluesta vakuuttavaa vaikutelmaa synny. Lämmetessä pihkaa tulee esiin, ei juuri muuta. Mainostekstissä elvistellään oluen olevan vähäkatkeroinen, joten virvokkeelle irtoaa täysin ansaitusti Arde lyttää -leimaus. Sörkan Ruusu, 10.2.2018.

Brew By Numbers 55/06 Double IPA

Session kolmantena Galaxylla ja Mosaicilla ryyditetty tupla-IPA, 8,2%. Kaksi suosikkihumalaani, odotukset aika korkealla. Kohtuullisen samea. Peruslasista ei oikein kohoa tuoksuja. Maku on ananaksinen Galaxyn tapaan, Mosaicin kissanpissa ei pääse pintaan. Varsin kuiva, ehkä liikaa hiilihappoa, ei alkoholin poltetta. Katkeruutta hyvin vähän. Pienehkö pettymys, lähtökohdista olisi voinut odottaa enemmän. Panema, 10.2.2018.

Brew By Numbers Cloudwater 70/01 Double Red

Lontoolaisen numeropanimon session toisena oluena manchesteriläisen kulttitoimijan Cloudwaterin kanssa yhteistyössä pantu tupla-punainen, 8,5%, Citra ja Centennial. Tosiaankin punertava väri. Tuoksussa kypsää pehmeää trooppista hedelmää. Maku pehmeän luumuinen, ei liian makea. Jälkimakua ei ole, mutta hedelmäisyys jaksaa kannatella kohtuullisen hyvin. Panema, 10.2.2018.

Brew By Numbers 21/03 Pale Ale


Paneman alkukiihdytys on ollut hengästyttävä ja nyt kierroksia vain lisää, lontoolaisen Brew By Numbers -panimon tap takeoverissa yhdeksän eri olutta. Panema alkaa vaikuttaa game changeriltä, nyt craft-olutskene Helsingissä siirtyy kokonaan uuteen tilanteeseen. Sori Taproom on lähin vertailukohta, mutta siellä homma on osittain sössitty ruokahössötykseen. Panema näyttää fokusoivan olueen puhtaasti ja kiihdyttää piikkipaikalle varsin selvällä etumatkalla. Stadin, Birrificion, Ohranan, jopa Bryggeri Helsingin kaltaiset menneen maailman panimobaarit alkavat tuntua tunkkaisen anakronistisilta. Ja vielähän ei olla nähty Paneman omia oluita ollenkaan.

Numeropanimon oluista ensimmäisenä kokeiltavaksi pale ale, 5,2%. Citra, Amarillo, Mosaic, vain parhaat humalat ovat kelvanneet. Samea, hyvin sitruksinen tuoksu.  Maku maltaisempi,  ananasta kyllä, mutta ohueksi väistämättä jää, katkeroa vain ripaus. Jengiä taas hyvin paikalla heti 20 minuuttia avaamisen jälkeen. Panema, 10.2.2018.