sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Tuoreimman Nobel-voittajan viimeisin teos vuodelta 2015, alkuperäisnimi The Buried Giant. En ole ennen Ishiguroa lukenut, mutta vuoden 1989 The Remains of the Dayn elokuvaversio on tuttu. Romaani sijoittuu Britannian keskiaikaan, kuningas Arthurin aikakaudelle. Saksit ja keltit viettävät rauhallista rinnakkaineloa alkukantaisissa oloissa. Alueella esiintyy omalaatuista muistinmenetystä, ihmiset eivät muista menneisyyttä, eivät vanhoja kaunojakaan. Päähenkilöinä on iäkäs pariskunta, joka lähtee etsimään muualla asuvaa poikaansa. He eivät vain oikein muista missä. Helppolukuinen vaellustarina, jossa on toimintaa, mutta myös yliluonnollisia aineksia. Ei onneksi kovin paljoa, en voi sietää fantasiafiktiota. Unenomainen surumielinen tunnelma, romaani on tosiaankin nopea lukea, mutta kokemus ei ole kovin nautittava. Loppuratkaisu on elegantti, mutta varsin odotettu eikä täysin tyydyttävä. Ishiguro on käännettynäkin selvästi huippukirjoittaja ja tarinassa on syvällisiä teemoja pysyvää rauhaa myöten. Lievää keinotekoisuutta kokonaisuudessa on. En siis suuremmin innostunut, tuskin perehdyn Ishiguroon tätä enempää.

Toronto Tasting via Tampere

Timo Alanen alias Rauchmalz on viime aikoina keskittynyt Kanada-matkailuun ja tietysti samalla kanadalaisiin oluisiin. Pääsin maistelemaan Timon uusimman Toronton keikan tuomisia itäisellä Jankan alueella Tampereella. Session avauksena kuitenkin Timon varastosta saksalaista tavaraa, kuten nimimerkistäkin voi päätellä, Timo on myös Saksan oluiden spesialisti. Berg Spezial, Ulrich Zimmermannin panimosta läheltä Ulmia. 5,3%, Tettnanger Perle, Hallertauer Magnum, zwei-tank-reifung, mitä sitten tarkoittaneekin. Kirkas olut, hyvin maltainen, täyteläinen, ei paljoa katkeroa.
 
Ensimmäisenä kanadalaisena Barnstormer-panimon IPAa Ontarion Barriesta. Flight Delay ei ollut aivan tuore, 17.10.17 tölkitetty. 6,5%, kirkas, west coast -tyyliä. Hedelmäisyyttä kuivasti, herukkainen, humalina Citra, Centennial, Chinook. Kohtuullinen peräkärry.
 

Seuraavaksi torontolaiselta Rainhard-panimolta pari näytettä.  Kapow! on myös west coast IPA, 6,5%. 75 IBU. Tämä hyvin tuore, tammikuussa pullotettu. Hieman samea, kissanpissaa,  raikasta hedelmää, huikeasti herukkaa. Ehkä hieman liian makeaa ja katkeruuttakin voisi toivoa lisää. Mallasrunko tukee kohtuudella. Toinen Rainhard pitkäniminen Revolution 8: Double Dry Hopped Double IPA (Citra & Simcoe w/ Lactose). 8,4%, hyvin samea. Hedelmää raikkaasti, hyvin tuoreenmakuinen, mehuinen, appelsiininen, vähän katkeroa. Modernia NEIPA-fiilistä siis.
 
Hamiltonista Collective Arts -panimon Collective Project: IPA No. 5, New England Double Dry Hopped Double IPA tämäkin, Citra ja Simcoe, 8,2%. Sameaa. Mehua, mandariinia, tuoretta. Katkeroakin nyt hyvin. 26 January päivätty, siis hyvin uutta. Tämä oli huippukamaa, yksi session huipentumista.
 

Kalibrointioluena taas Berg-tavaraa, nyt kolmen viljan weizen, 3 Korn Hefeweizen, 5,1%. Suhteellisen tummaa, makeaa banaania, puhtaasti estereitä. Hieman kevyempänä välipalana Barriesta kytkinkamaa, Redline-panimon Clutch APA, 4,8%. Hyvin kirkas, herukkaa puhtaasti, vähemmän katkeroa. Laadukasta tavaraa tämäkin.


Timo oli jostain syystä valinnut sessioon runsaasti IPOja, joten taas pehmeiden hedelmien kissanpissaan sukellus. Vuorossa torontolaisen Left Fieldin Greenwood Vermont Style IPA, 6,3%, 15 Jan 2018. Raikasta hyvää tavaraa taas kerran, adjektiivit alkavat väistämättä toistaa itseään, tämä ehkä jäi kuitenkin hieman Collective Artsin tasosta. Pääkaupunki Ottawasta Beyond the Pale Aromatherapy -panimon American IPA, 6,5%, 55 IBU. Pehmeää, hedelmää, katkeraa, matalahiilihappoinen. Mukavan tasapainoinen tuote, joka päätti tyylikkäästi IPA-putken.
 
Tein jo lähtöä, mutta Timolla oli vielä yksi ässä hihassa. Session päätteeksi kamaa rajan toiselta puolen. Ohion Athensissa majailee kovamaineinen Jackie O's -panimo, jonka oluita en ole päässyt aiemmin maistelemaan. Enpä ole käynyt koko Ohion valtiossakaan. Oil of Aphrodite on imperial stout, 10%. Hyvin paahteinen tuoksu, pehmeää, intensiivistä, makeaa. Sovelias päätös pitkälle setille. Makunystyrät ja muistiinpanovälineet eivät enää olleet herkimmässä kunnossaan tässä vaiheessa.
 
Suuret kiitokset Timolle vieraanvaraisuudesta, tämä täytyy yrittää korvata jollakin tavalla. Selvisin kunnialla paluumatkan, joka käynnistyi ensimmäisellä Nysse-kokemuksellani. Olen joskus käynyt bussilla Pirkkalan lentokentällä, mutta se oli jokin Ryanairin tilausajo. Nyt siis ensimmäinen matka oikealla Tampereen paikallisbussilla, hyvin kulki.

Beer Hunter’s Cool Head Head Hunter Triple IPA

Porilaistuusulalainen yhteistyötuote, aika hyvännäköinen olut, todellakin peräti 11%. Sitrusta ja trooppisempiakin hedelmiä. Kuiva intensiivinen veto, alkoholi ei hyökkää päälle. Hieman katkeruuttakin, mutta näin vahvassa oluessa se ei pääse esiin. Aika puhdas, periaatteessa kaikki ok, mutta ei nouse korkeammalle tasolle. Ehkä tripla-IPAssa ei kovin korkealle päästäkään, tämä on minusta hieman turha tyylisuunta. Tampere, Taproom United, 17.2.2018.

Takatalo & Tompuri Kaski Tuplahumala Pils

Huomasin netistä, että Tampereen Teatterin rakennuksen uudessa pienessä Gastropub-ketjun Bookers Barissa olisi Suupohjan sahteja. Pyörähdin tietysti saman tien paikalle, mutta eipä niitä siellä ollutkaan, vain Finlandioita. Myöhemmin kuulin, että Hämeessä "nyt" tarkoittaa enemmän lähitulevaisuutta kuin nykyhetkeä. Luulin, että Suupohja olisi uusi kaupallinen sahtivalmistaja, mutta kyseessä onkin harhaanjohtavasti Lapin Voiman yksi monista sivutoiminimistä. Lapin Voiman oluita olen aktiivisesti vältellyt eri festivaaleilla, joten ei tässä suurta missausta lopulta tapahtunut. En jäänyt tähän baariin ihmettelemään, koska aikataulupaineet alkoivat jo kasvaa. Palasin takaisin Hämeenkatua Hämeenpuiston suuntaan.

Taproomissa Vironlahdelta epäilyttävästi nimettyä pilsiä. Tuplahumalalla Sinebrychoff on tarkoittanut kahden eri humalalajin käyttöä eikä kaksinkertaista humalan määrää. Toivottavasti Takatalo & Tompuri ovat tulkinneet termin toisin. 5,5%, lievästi utuinen tämäkin pils. Savuinen pihkainen maku, ikävä kyllä. Takatalo & Tompuria pidetään varsin hyvässä maineessa, mutta itse en ole vielä oikein saanut oluista otetta. Raikasta mallasta ja katkeraa humalaa, eihän muuta pilsissä tarvittaisi, mutta kumpaakaan ei löydy. Taaempi tila on tunkkaisen nihkeä. Kyllä siinä jotain potkua on, mutta se ei olutta pelasta. Tampere, Taproom United, 17.2.2018.

Kaleva Fancy Frank Pils

Tuulensuussa tarjolla paikallista pilsiä, 4,9%. Hyvä vaahto, hyvin sameaa pilsiksi. Saksassa  olisi tämännäköinen olut kellerbier. Tuoksussa hyvin viljaista mallasta. Makeahkoa hedelmää maussa, paha kontrasti edelliseen Engelbräuhin, tässä on jotain sekavaa karkeaa makua, vierremäisyyttä. Erityisesti mitään pilsneriin etäisestikään liittyvää ei ole mukana. Katkeruus heikkoa, raikkaus olematonta. Tuulensuu, 17.2.2018.

Engelbräu Rettenberg Wintergold





Perinteisesti taas Tampereen vierailu käyntiin Plevnassa, osittain tietysti siksi, koska muut olennaiset paikat aukeavat vasta klo 12. Ei kokeilemattomia uutuuksia, Tomahawk oli nyt hieman yrttinen. Siirryin parin korttelin päähän lounaalle. Sitko pelkistetty moderni pizzeria,   hyvää ruokaa, kaunis olut Baijerin eteläosasta läheltä Oberstdorfia, 5,6%. Täyteläisen kultainen väri. Hyvin maltainen täyteläinen lager, tällaista ei edelleenkään Suomessa oikein tehdä, maltaan puraisu on niin pehmeä ja intensiivinen. Ei suuresti katkeroa, mutta lähes riittävästi. Ravintolassa soitetaan John Cougar Mellencampin Authority Songia vuodelta 1983.  En muista Suomessa kuulleeni sitä tällä vuosituhannella julkisessa tilassa. Tampere, Sitko, 17.2.2018.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Cool Head Orava Orwellian Nightmare 2018

Orava on turkulainen käkipanimo, johon en ole ennen törmännyt. Tai huomasin kyllä tätä Orwell-olutta jo hanassa jonain iltana Paneman listalla, mutta päätin skipata ehdittyäni hankkia aiemmin jo tölkin. Olut on siis mukana Alkon tämäntalvisessa pienpanimokampanjassa. Tehty Tuusulassa Cool Headillä, tyylisuuntana imperial stout, tuo portereiden vahvin haarautuma, 10%, IBU 55. Lähes musta, mukava beige vaahto. Tuoksussa maitoista paahteisuutta, mausteita hieman. Maku on keskipaahteinen, hedelmäinen, silti kuiva, kahvinen, hieman lakritsinen, lievästi katkeruutta takatilaan keräävä. Aika hallittu, mutta ehkä yllättävänkin hyvää juotavuutta huokuva ohuehko olut näin vahvaksi. Alkoholi tuntuu, ei hallitse, mutta tuhdimpi selkäranka parantaisi ryhtiä. Makeus odotetusti lisääntyy lämmetessä, mutta ei häiritsevälle tasolle. Imperial stoutia pidetään varsin helppona tyylinä, mutta monilta vakiintuneemmiltakin suomalaisilta tekijöiltä on nähty horjahtelevampia suorituksia tässä sarjassa. Ostopaikka Helsinki, Kallion Alko.

Oskar Blues Pinner Throwback IPA


Toinen Ruoholahden tuomisista, sessio-IPA (4,9%, 35 IBU) Coloradosta. Tölkityspäivä 06/24/17, siis varsin masentavan vanhaa. Tölkin pohjassa vielä Easy Rider -hengessä Don't bogart this can! Lievästi samea kultainen olut, hanakasti lasista kohoavaa sitrustuoksua. Sitruksinen, mutta myös yllättävän maltainen tanakka runko maussa. Matala hiilihappotaso, loistavaa. Hieman tökkivää karamellisuutta ennen kuivaa kapeaa brittityylistä peräkärryä. Ei katkeruus voimakas ole, mutta hienosti täydentää tasapainoisen kokonaisuuden. Aromit taatusti kadonneet jo kauan sitten, mutta edelleen hieno pikkuolut, palautti fiilikset plussalle Two Brothersin jälkeen. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden K-Citymarket.

Two Brothers Prairie Path

Jouduin alkuviikosta käymään suihkuvaurion takia Ruoholahdessa rautakaupassa ja samalla reissulla tsekkasin, olisiko paikallisessa hyvän olutvalikoiman kaupassa nyt paljonkin mielenkiintoisia uutuuksia lakimuutoksen jälkeen. Kieltämättä niitä oli, mutta ei mitään sensaatiomaista. Illinois'n Two Brothers -panimo on Suomessa edelleen varsin harvoin nähty vieras, joten nappasin heiltä yhden pullon maisteltavaksi. Gluteeniton golden ale, 5,1%, 25 IBU, Saaz, Golding. Kirkas kultainen olut, tuoksussa odotetusti keksisen viljainen ote. Kovasti hiilihappoa, ruohoista maltaisuutta, hämmentävästi hedelmäisyys hyvin haileaa, tätä voisi luulla lageriksi milloin vain. Netissä olutta luonnehditaan hämmästyttävästi belgityyliseksi golden aleksi. Kieltämättä pirskahteleva hiilihappoisuus viittaa Duvelin suuntaan, mutta ei tässä mitään belgihiivan esterisyyttä tunnu. Belgialaisuus ilmeisesti viittaakin maltaaseen, joka on aika erikoinen tuontiratkaisu USA:n keskilännen panimolta. Lämmetessä muuttuu makeahkon tunkkaiseksi, kokonaisuutena väistämättä rankka pettymys. Ehkä etiketissä mainostetty gluteenin poistoprosessikin on tuonut ei-toivottavaa vivahdetta. Ostopaikka Helsinki, Ruoholahden K-Citymarket.

Magic Rock Dark Arts, hanaversio

Iltakävelyn kolmas pätkä Kaisaniemestä Hakaniemen ja Kallion poikki Harjuun (Harjulle?). Panema odotetusti täynnä ihmisiä, mutta sain tiskillä kiskaistua pikaisesti huddersfieldiläisen porterin (panimo käyttää stout-termiä). Tämä olut teki vuosi sitten tölkistä hyvän vaikutuksen ja olen odottanut tilaisuutta uuteen tsekkaukseen. 6,0% siis, pehmeää, samettista otetta, kahvia, suklaata, hieman katkeroa. Hyvin tasapainoinen, hieno juoma. Panema, 16.2.2018.

Maistila EK 2 Juice Break

Kävin Orionin slovakkileffan katsomassa viikonlopun kunniaksi mennen tullen kävelemällä. Paluumatkalla kaksi pysähdystä, ensimmäinen Kaisaniemen Sorissa, josta olin aiemmin netistä bongannut jonkin uuden IPAn. Eipä sitä enää sitten ollutkaan ja oluenkin identiteetin ehdin jo unohtaa. Täydessä baarissa meni tilanne hieman hämmentäväksi, mutta en viitsinyt lähteä mitään juomatta, oli tarve käydä alakerran restroomissakin. Oululainen hedelmäolut päätyi sitten kokeiltavaksi, vaikka en tätä tyyliä oikein osaa arvostaa. 6%, hyvin marjainen, paljon hiilihappoa, lievästi happamuutta, mutta varsin täyteläinen. Ei katkeroa, tietenkään. Flanderin punaisten fiiliksiä ehkä tavoiteltu, mutta ei ole loppuun asti viety. Happamuus jää ohueksi ja marjaisuus hallitsee hieman liikaa. Sori Taproom, 16.2.2018.

Peter Solan: Kým sa skoncí táto noc

Orionissa on menossa slovakialaisten elokuvien pienimuotoinen sarja, josta en taida ehtiä tsekata kuin tämän teoksen. Tšekkoslovakian uuden aallon työ vuodelta 1965, mutta siis Bratislavan studioilta Slovakian puolelta. Sijoittuu Tatran ikimuistoisiin maisemiin, siellähän pidettiin vuonna 1970 hiihdon MM-kisat, jotka on jääneet mieleen varsin hyvin. Surkeasti suomalaisilta kulkeneiden kisojen viimeisenä päivänä kuusamolainen veteraani Susi-Kalle Oikarainen voitti 50 km raskaalla kelillä. Oikaraisella oli ikävä tapa järjestää itsensä turistiksi kisamatkoille ja säännöllisesti keskeyttää sitten kilpailusuorituksensa. Mutta tämän yhden kerran mies arvoituksellisesti onnistui. 

Mutta ei Solanin leffassa juuri hiihtomaisemia nähdä, vasta aivan lopussa kaksi päähenkilönaista lähtevät korkokengillä liukastelemaan yökerhosta kohti hotelliaan Tatran vuorten talvisessa siimeksessä. Koko elokuva sijoittuu siis käytännössä yökerhoon, jossa seurataan useamman mieshenkilön toilailuja kahden neidon kimpussa. Yhdessä kohtauksessa käydään kiskaisemassa takapihalla Pilsner Urquellia. Lievästi komediallinen ote, enemmän traagisuutta. Poliittinen osuus odotetusti hyvin viitteellistä, sensuurista ei olisi muuten päästy läpi. Yksi alkoholisoitunut keski-ikäinen mies on osallistunut Tobrukin aavikkotaisteluihin, varmaankin siis vapaaehtoisena slovakkina Britannian joukoissa. Saattaapa ehkä olla Rommelinkin puolella, mutta se olisi yllättävämpää. Osa kohtauksista tuntui tutulta, mutta en osaa sanoa missä yhteydessä olisin ennen elokuvan nähnyt. Entisöity kopio, englanninkieliset tekstit Orionissa. Improvisoitu elokuva ei oikein jaksa kantaa loppuun asti, tyhjäkäyntiä esiintyy, jotain uutta käännettä olisi pitänyt kehittää. Silti nautittavaa kerrontaa.

torstai 15. helmikuuta 2018

André de Toth: Ramrod

Ennennäkemätön noir-western vuodelta 1947, ohjaajana 1950-luvulla huippuwesternejä tehnyt unkarilainen de Toth ja pääosassa kulttikaunotar Veronica Lake. Odotukset varsin korkealla, kovin usein tällaisia ensi-iltoja ei enää omalle kohdalle osu. De Tothin ensimmäinen western, hän ja Lake olivat tähän aikaan naimisissa. Pohjana Luke Shortin tarinoita, kuvattu Utahissa. Laken vastanäyttelijänä sama Joel McCrea kuin Preston Sturgesin mestariteoksessa Sullivan's Travels. Kuvaajana Russell Harlan, Utahin vuoristoseutua Zionin seudulla on hyödynnetty todella hyvin. Ylellä aika hyvä kopio. Lakonista dialogia suhteellisen monimuotoisessa nopearytmisessä juonessa. Paljon toimintaa, saluunakohtauksia. Mukana pahan Veronican vastapainona toinenkin nätti nainen, Arleen Wheelan. Veronican lumous ei kuitenkaan aivan samaa tasoa kuin urbaaneissa varhaisemmissa noireissa, muutenkin elokuva jää vähän rutiinimaiseksi. Ei varsinainen pettymys, mutta de Toth pystyi myöhemmin parempaan.

Brewski Bosstime

Panemassa sessiolle jatkoa vahvalla helsingborgilaisella barleywinella, 9,5%. Hedelmäinen samettisuus hallitsee, suhteellisen makeaa, ei alkoholia, ei katkeruutta. Tykkäsin kovasti, mutta tosiaan huomio oli hieman muualla kuin oluen ominaisuuksien erittelyssä. Tilatessa törmäsin tiskillä Kvarkenin Patrik Willföriin, Panemassa on tullut lyhyessä ajassa tavattua skenen merkkihenkilöitä lähes festivaalityyliin.  Panema, 15.2.2018.

Brew By Numbers 03/03 Traditional Porter

Työkavereiden kanssa after work -oluelle Panemaan, baarin sijainti on optimaalinen tähänkin käyttötilanteeseen. Lontoosta porteria, 6,5%. Hyvin pehmeää, lähes cask-fiilistä. Paahteisuutta ja makeutta, hieman hedelmääkin. Erittäin tasapainoinen, puhdas tapaus. Sosiaalisen tilanteen vuoksi ei paljoa muistiinpanoja. Panema, 15.2.2018.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Urhon Portteripäivät 2018

Töölön St. Urho's Pub on niin klassinen helsinkiläinen olutbaari, että silmät kostuu melkein heti, kun pubi tulee puheeksikin. Anniskelupaikassa on klassisesti pari vuotuista oluttapahtumaa, joista helmikuun Portteripäivät on itselleni poikkeuksellisen läheinen. Nytkin toivotin työkavereille hyvää päivän jatkoa poikkeuksellisen aikaisin, kun halusin päästä klassisen tapahtuman avaukseen heti alkuun. Missasin optimaalisimman raitiovaunun niukasti, olin noin 15:05 paikalla, viisi harmittavaa minuuttia myöhässä. Tapahtuman nimessä käytetty portteri-sana itseäni hieman tökkii, sehän on metsäläissuomalainen teennäinen väännös klassisesta brittioluttyylistä ja tulkintaa vielä tukee jokin valtion rahoittama kielikioski. Miksi ei sitten klassinen saksalainen tumma lager dunkel ole tunkkeli? 


Tapahtuman virallinen nykyinen nimi on St. Urho's Pub Portteri- ja Stoutpäivät. Tästä pääsen toiseen mieliaiheeseeni, voisin aloitteena ehdottaa globaalia kansanäänestystä tummasta pintahiivaoluesta, olisiko sen nimi stout vai porter. Niillähän ei ole mitään eroa, joten pitäisi nyt vain luopua toisesta, jotta elämä olisi helpompaa. Oma valintani olisi porter, stout voidaan unohtaa. Tarjolla Urhossa 12 olutta, joista neljä ennen kokeiltua (Ruosniemi Vuorineuvos, Midtfyns De Molen X-Porter, Fat Lizard Blacktop, Wild Beer Wineybeest). Hörhöjä yllättävän vähän paikalla, olisiko Urho jo liian uncool näyttäytymispaikka itsetietoisimmille hipstereille? Tai sitten halpa kalja piti jengin poissa,  HOK-Elannon juottamoissa oli samaan aikaan jokin neljän euron happy day päällä. 

Perinteiseen suomalaiseen klassisten baarien Gallowsin ja Urhon tyyliin tilasin pienet tuopit kahta olutta kerrallaan. Ensimmäisenä kokeilin Perhossa tehtyä baarin omaa tuotosta, nyt nimellä Pyhän Urhon Milk Stout. 4,8%, kirkkaasti koko tarjonnan kevein tapaus, kuivaa, ohutta, kahvia, ei katkeroa. En tapahtuman brosyyrissä mainostettua savua löytänyt, en kunnolla suklaatakaan. Seuraavaksi Pennsylvaniasta Victoryn Black Forest Cake Stout With Cherry, 7,5%. Makea tuoksu, makea karamellinen maku. Kirsikka tuo happamuutta, Flanderin punaisen fiilistä. Mielenkiintoinen, mutta ei miellyttävä. Ei oikein jälkimakuakaan.



Tarjonnan erikoisin tapaus oli lontoolaisen perinnepanimo Fuller'sin Imperial Stout cask-versiona. Kyseessä syksyllä 2016 Urhoon saatu tynnyri, joka on jätetty kellariin lähes yli vuoden ajan lojumaan. Nyt alkoholin vahvuudeksi on saatu (tai arvioitu) 10,7%, ei ehkä voi tietää kuinka paljon hiivassa on ollut potentiaalia. Hyvä vaahto, hyvin paahteinen tuoksu. Hieman hapan, old ale -fiilistä, jopa absurdisti tammisuutta, aivan erilainen kuin tuore cask. Hieman liian kylmää, haittaa maistelua. Ei mitenkään samettista, ei mitenkään miellyttävää. Ei ehkä kannata jättää caskia kellariin. Tallinnasta Must Lips EV 100. Aiemmin olen juonut EV99-olutta, joten EV viitannee Viron valtion, Eesti Vabariik, ikään, nyt 100 täynnä. Karamelliselta Fuller'sin jälkeen tuntuva, ohutkin, 7,7%. Suklaata, ei katkeroa, ei mausteita, suoraviivainen. Ei suurta eroa 99-versioon.




Hollantilaisen Emelissestä irtaantuneen Kees Bubbermanin Kees-oluita on viime aikoina saanut Helsingistäkin, nyt tarjolla Export Porter 1750, 10,5%. Sorachi Acen tilli tuntuu heti, ei todellakaan mitään 1700-luvun porter-tyyliä esillä. Kuohkea vaahto, hieman makea, mutta alkoholi peittyy. Pehmeää, suklaata, kevyesti katkeroa. Mukava, ehkä koko session paras, tasapainoisin. Liettuasta Sakiškių Pancho Chipotle Porter, 6,5%. Mausteisuus nousee heti pintaan, ei kaikkein voimakkaimmin, mutta silti hallitsevasti. Se peittää muut vivahteet melko tehokkaasti ja ohueksi tämäkin jää. Melkein käy nyt mielessä kannattaako alle seitsemän prosentin porteria tehdäkään, mutta eihän se niin yksinkertaista ole. 


Neljännen parin käynnisti Vantaalta ponnistavan Flying Dutchmanin Beast Of The East The Bear Is There Russian Imperial Stout Chocolate Edition. Nyt kunnianosoituksen kohteena ei ole panija vaan painija, itse Aleksandr Karelin. 9,5%, makeaa, kaakaota, suklaata, ei miellyttävää. Mausteisuus hallitsee, mutta pehmeähkö kokonaisuus. Koko session päätti katalonialaisen Guineun Vanilla Black Velvet 2017, tämäkin aiemmin pullossa kokeiltu, 9,5%. Mausteinen, ehti aika lämpimäksi, makeaa on, pihkatyyppistä maustetta, pullosta huomattua peräkärryä en nyt aistinut. Puhdas, mutta ei kovin moniulotteinen. Aivan mahtava tapahtuma jälleen kerran.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Juventus-Tottenham 2-2

Pohjois-Italian hyytävä talvi Torinossa, +4 C ja läpitunkeva kosteus. Dybala poissa isänniltä.  Kiihkeärytminen ja sähäkkä avausjakso, lontoolaiset eivät olleet alussa hereillä. Jo minuutin jälkeen Pjanicin vapaapotkusta Higuain jäi täysin vapaaksi ja upea kääntölaukaus upposi verkkoon, saattoi tosin olla paitsio. Ennen 10. minuuttia nopeassa tilanteessa pilkku isännille ja Higuain viimeisteli jälleen. Tämä on yleensä myrkkyä italialaisjoukkueelle, jos päästään heti selvään johtoon, niin sitten kääriydytään kilpikonnapuolustukseen. Se kostautui taas kerran, Tottenham toipui vähitellen, pääsi hyökkäämään järjestelmällisesti ja tilanteita alkoi syntyä. Kanen kaadosta ei tullut pilkkua, myöhemmin Eriksenin syötöstä Kane pääsi luukulta puskemaan, mutta Buffon osui eteen. Vastahyökkäyksissä Juventus edelleen vaarallinen, mutta 35. minuutilla kavennus, Juve-puolustuksen virhe, Delen syötöstä Kane pääsi vapaasti kaapittamaan. Tasoituspaikkojakin oli mm. Eriksenillä, mutta jakson yliajalla sitten Aurier kaatoi päivänselvässä pilkkutilanteessa Douglas Costan. Higuainin hermo ei kestänyt, korkea veto keskelle, Lloris käänsi poikkipuuhun, ehkä ratkaiseva epäonnistuminen Juventusin kannalta.  

Toisella jaksolla edelleen kovaa vauhtia, mutta tasaista vääntöä, varsin sekavaa kuitenkin. Tilanteita syntyi paljon vähemmän, Douglas Costa hyvässä vedossa, mutta muuten Juventus tuntui alistuneen. 71. minuutilla yksi ottelun parhaista pelaajista, tanskalainen Christian Eriksen ampui vapaapotkun muurin vierestä alanurkkaan ja loppunumerot olivat valmiit. Buffon näytti hitaalta, 40 vuotta eivät ole tulleet yksinään, mies ei ole entisensä. Ei Tottenham täysin vakuuttanut hyvistä ajoittaisista otteista huolimatta, mutta tulos on tietysti suurenmoinen ja Juventusille katastrofaalinen pettymys.