keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Põhjala Mistraal


Suomen Sotahistoriallisen Seuran juniorijaoston kevätkauden päätöskokous järjestettiin perinteiseen tyyliin Kruununhaan Kolmessa Kruunussa helteisessä illassa. Ravintola on aina yhtä kiehtova Kainuussa kasvaneelle, täällä näkee lähes aina japanilaisten turistien lisäksi televisiosta tuttuja suomalaisjulkkiksia. Ravintolan ruokalista ei ole tainnut muuttua vuosikymmeniin, eipä juomalistakaan vaihdu kovin ripeään. Mitään uutta arvioitavaa olutta täältä ei siis ole koskaan löytynyt. Valuimme sitten illallisen jälkeen yhtä perinteiseen tyyliin Liisankatua pitkin Kaisaniemen Kaislaan. Täällä uutta Põhjalan tuotosta, ilmeisesti tehty nimenomaan HOK-Elannon baariketjulle. Mangoa ja passionia, 5,6%, trendikäs NEIPA mainittiin hanalistauksessa. Sameaa, maussa kirpeää hedelmää, ei varsinaisesti mehukas tai raikas. Varsin kuivaa, ei katkeroa, ei tietenkään. Hillitty tuote laajempien yleisöjen makuun, ohut runko, mutta hyvin puhdas kokonaisuus. Kaisla, 23.5.2018.

Kanerva Scotch Ale









Kirja-arvioiden (Paul Austerin New York -trilogia) ruotimisen vetäisimme kolmen ruokalajin illallisen Lonnan ravintolassa. Tarjoilija esitteli muille ruokiin sopivia viinejä, mutta minun kohdalla hän empi hetken ja kysyi sitten sopisiko minulle ehkä oluet paremmin. Siis hän tunnisti minut ulkonäöltä olutmieheksi, aika vakuuttavaa. Päällä ollut Sonnisaari-paita ehkä edesauttoi tunnistusta, mutta ei Sonnisaaren nimi välttämättä ole kaikille ravintola-ammattilaisille tuttu Helsingissä. En valinnut oluita itse, vaan otin tarjoilijan suosittelemat oluet kunkin ruokalajin yhteydessä.
 
Porkkana-alkupalojen kanssa tuli tuttua Kanavan red alea, hyvin toimi. Erinomaisen kuhan kanssa upposi hyvin Takatalo & Tompurin ruislager, paremmin kuin ensitapaamisella viime kesän Olutsatamassa Jyväskylässä. Pyysin myös artisokka-suklaajäätelöjälkiruuan kanssa soveltuvaa olutta ja pöytään tuli täysin uusi tuttavuus, Kanerva Scotch Ale. Panimo jäi epäselväksi, valmistajaksi oli merkitty Let Me Wine Oy, joka näyttää olevan Grön-ravintolaan kytkeytyvä maahantuonti(?)yhtiö. 8%, varsin makeaa, leipäistä maltaisuutta, ilmeisesti kanervaakin seassa. Ei katkeroa, mutta ihan hyvin tämäkin maistui. Ravintola kuhisi täytenä koko illan, ulkomaalaisia turisteja, mutta myös paikallisia. Ihan halpa paikka tämä ei ole, kuten kuitista näkyy, mutta pienpanimo-oluisiin panostetaan siis ilahduttavasti tällaisessakin paikassa. Lonna, 22.5.2018.

Fat Lizard Lonna Saunakalja






Työpaikan kirjapiiri kokoontui tällä kertaa Lonnan saarella, jossa en ole ennen käynyt. Pöräytimme paikalle reteästi työkaverin veneellä. Varsin pieni saari, melko täyteen rakennettu. Saarihan on kuuluisa toisen maailmansodan ja kylmän sodan aikaisesta demagnetointitoiminnastaan, josta oli vielä hyvin jäänteitä jäljellä. Vuoroaluksella saapunutta jälkiryhmää odotellessa vetäisimme alkudrinkit saaren ravintolan patiolla. Huomasin viereisessä pöydässä tyhjän tölkin saaren nimikko-olutta, jota tarjoilija pyydettäessä hakikin jostain saunarakennuksesta. Fat Lizardin tekemä siis, ehkä sama kuin 101 California Pale Ale, ehkä hieman tuunattu versio. Ainakin vahvuus poikkesi kolmisen vuotta kokeilemastani ensiversiosta. Nyt siis 5,4%, 30 IBU, Amarillo, Cascade. Tuli nautittua nyt panimon suosittelemaan tyyliin suoraan tölkistä. Hedelmäistä puhdasta pale alea, mukavasti raikasti meri-ilman kuivattamaa kurkkua. Lonna, 22.5.2018.

maanantai 21. toukokuuta 2018

Dois Corvos Sori Lissabon Mosaiik

Tässä oluessa kiinnitti nimi huomiota, koska Portugalin pääkaupungin nimi ei ole Lissabon käsittääkseni juuri muulla kuin suomen kielellä. Mutta ehkäpä myös viroksi, oluen nimen jälkiosa Mosaiik viittaa juuri sinne päin. Ja tietysti itse Sorikin, tämä on lissabonilaisen Dois Corvosin ja Sorin yhteistyön hedelmä. White IPA oli tyyliksi merkitty, aika tuhdisti 7,8%.  Kovasti vaahtoavaa, sameaa, raikkaan trooppinen tuoksu. Kuohkeaa hedelmää maussa, odotin belgiestereitä, mutta ne eivät pinnalla. Aika hillitty maku, lievästi mausteita, jälkimaku on hyvin tyhjä. Kuivasti hedelmää, miellyttävää, mutta ei oikein minkään tyylisuunnan mukainen olut. Mitäpä siitä, ei nyt missään kilpailussa olla tuomaroimassa.  Sori, 21.5.2018. 

Letra Barbudo Mango IPA

Pohjois-Portugalista mango-olutta, johon en kevään Porto-keikalla törmännyt, 6,5%. Session edellisiä tummempi olut, todella ruma. Omalaatuinen tuoksu, kuin jotain hapankorppupuuroa. Maku on täyteläinen, mehukas kyllä, lähes odottaa kiinteitä klönttejä nousevan esiin. Aika hillitty maku kuitenkin, yksiulotteinenkin, perushedelmäisyyttä, en mangoa erityisemmin löydä. Sori, 21.5.2018.

Olari Hepialus Humuli DDH Pale Ale

Hämmentävä toukokuinen lämpö jatkuu Helsingissä viikonlopun hieman viileämmän jakson jälkeen. Pudottauduin kaupunkipyörällä Harjusta Kaisaniemeen, Sorissa varsin tyhjää, mutta terassi miellyttävästi varjossa. Ei kovin viihtyisä ympäristö kuitenkaan, jokin työmaa keskellä aukiota. Portugalilaisia oluita vieraina ja hieman harmittavasti hämmennyin Cryo Hoperation IPAn ensimmäiseksi tekijäksi merkitystä Heroica-panimosta. Tämä oli kuitenkin mitä ilmeisimmin samaa Post Scriptumin tekemää Cryo Hoperationia, jota tempaisin maaliskuussa Portossa. Nyt alkoholiksi merkitty 7,0%, silloin 7,1%, mutta tuskinpa olut muuttunut. Varsin samea, ei kovin mehuinen, hieman karkea. Raikkautta puuttuu, hivenen katkeruutta. Selvästi heikommassa kunnossa nyt kuin lähempänä panopaikkaa.

Toisena oluena ja ensimmäisenä session uutuutena vaihdoin espoolaiseen, hilpeästi nimetty (tarkoittaa humalaperhosta) tuplakuivahumaloitu pale ale, 5,5%. Selvästi portugalilaista kirkkaampaa, kissanpissaa, herukkaa. Tämä on tuore ja raikas, mutta auttamatta ohuempi, hyvin kevyt katkeruus. Ei aivan puhdaspiirteinen, mutta ei suurempaa valittamista. Sori, 21.5.2018.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Stone (Berlin) Pilot Series 2018: Arrogant Backlash

Paneman taululla luki Arrogant Brewing, mutta Stonen Berliinin panimon tuotoksesta käsittääkseni on kyse. 6,6%, varsin tumma, ehkä nyt sitten balkantumma, jos illan aiemmat olivat lauantaimakkaravaaleita. Punaruskea siis, karamellinen tuoksu. Maussa trooppista hedelmää, hartsia, karamellia kevyesti, mutta kuitenkin. Muuten aika vaisu, kevyt katkeruus. Panema, 20.5.2018.

Stone (Berlin) Enjoy By 31.05.18 IPA

En muistanut, että Panema oli eilen avannut ainoan keginsä tästä Stone-harvinaisuudesta. Onnekkaasti olutta vielä jäljellä. 9,1%, hyvä vaahto , lähes kirkas, hieman utuinen. Vahvuus tuntuu heti, pihkaisen kuiva, kukkainenkin. Ei raikasta hedelmäisyyttä, mutta maku intensiivinen persoonallisesti, en muista aivan samanlaista juoneeni. Katkeruuttakin on reippaasti. Ehkä sandiegolainen DIPA-perinne on nyt yhdistynyt moderneihin saksalaisiin humaliin. 10 eri humalaa, ei tarkempaa tietoa. Erittäin miellyttävä kokonaisuutena, mutta ei kohoa aivan parhaiden sandiegolaisten tasolle. Panema, 20.5.2018.

Sonnisaari Donut Island Hiisi Rupa-Ensio


Paneman terassi auki ja täynnä, vaikka pilvistä. Kuulin uuden Sonnisaaren saapuneen hanaan ja poikkesin paikalle poikkeuksellisesti sunnuntaina. Sonnisaaren oluet ovat edelleen harvinaisia Helsingissä ja tätä yksilöä liikkeellä kuulemma vain pari kegiä. Lisäksi muistin Paneman olevan huomenna kiinni henkilöstötapahtuman vuoksi ja riski missata olut oli suuri. Omalaatuinen nimi on anagrammi. Lukija voi nyt hetken miettiä mistä modernin oluttyylin nimestä Rupa-Ensio olisi väännös. Olut on ensimmäinen Sonnisaaren kaupallinen  kollaboraatio, keitossa mukana ovat olleet Donut Island ja sen konsernikumppani Hiisi Jyväskylästä. Anagrammi-vastaus: Sour NEIPA. Oluessa bofooreja 5,8%, hyvin samea. Kirpeää sitruunaista happamuutta Sonnisaaren tyyliin, raikas mehuisuus mukana. Hyvin kuivaa, katkeroakin sentään kohtuullisesti, vaikka pelkäsin Mika Munkkigunnar Oksasen päässeen sordinoimaan sitä liikaa. Mallasta ei ole unohdettu, kyllä tämän vielä olueksi tunnistaa, vaikka vanhan koulun pilssukupolvella saattaisi haastetta ollakin. Tasapainoa on. Terassin pöytä vapautui hetkeksi ja kävin ottamassa oluesta ulkokuvankin. Panema, 20.5.2018.
Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Olutliiton kotiolutkilpailu 2018







Viimevuotiseen tapaan pääsin tuomaroimaan Olutliiton valtakunnalliseen kotiolutkilpailuun. Tapahtuma järjestettiin taas André Brunnsbergin asunnossa Puu-Käpylässä ja sääkin oli samantyyppinen kuin viime vuonna. Nyt oluita peräti 168 kpl ja tuomareiden joukossa vielä viime hetken peruutuksia. Paikalla oli Andrén ja minun lisäksi viimevuotiseen tapaan Mariaana Nelimarkka, Matti Saarinen ja Petteri Helin. Kaksi apupoikaa tarjoilemassa ja Timo Jukka liittyi mukaan lounaan jälkeen. Yhdeksän tunnin rupeama ja kesken jäi. 129 olutta ehdittin käymään läpi ja kaksi sarjaa (lagerit ja vehnät/belgit) vietiin loppuun palkintosijoja myöten. Myös pale alet käytiin läpi, mutta niiden finaali jäi toiseen sessioon, samoin kokonaan porterit ja stoutit. 

Suunnilleen sama prosessi kuin viimeksi, arvioin taas Mariaanan kanssa parityöskentelynä oluita. Nyt hieman nopeutettuna, kaksi tai kolme olutta yhtäaikaa arvioinnissa. Rankkaa hommaa, aikaa ei jää paljoa yhdelle oluelle ja varsinkin pale alet muistuttivat kovasti toisiaan. Laatutaso oli ehkä parempi kuin viime vuonna, mutta lagerit, varsinkin helles-luokkaan tarjotut, jättivät kovasti toivottavaa. Pitkän kypsymisen vaatimat lagerit ovat kotioloissa haastavia. Itse tykkään tietysti katkerista oluista ja niitä sai odottaa lähes turhaan, aivan lopussa tuli mukaan apri IPAa, joissa edes säällinen peräkärry. Katkeruus tuntuu häviävän oluista, se on kohta pelkkää historiaa. Aivan kehnoja oluita oli häviävän vähän, laadukasta keskitasoa paljon, mutta huiputkin jäivät vähiin. Se oli ehkä odotettu tulos. Homma siis jatkuu, mutta en ehkä pääse jatkosessioon.

perjantai 18. toukokuuta 2018

Arde ja Kusettaja arvioivat: MBH Breweries -uutuuksia ja -tuotepolitiikkaa

Sekä Malmgård että Saimaa lähettivät blogistille kuuman kevään virkistykseksi laatikollisen virvokkeita. Juomaa saapui niin paljon, että päätin kutsua Kusettajana viime aikoina tunnetun Ilkka Sysilän maistelemaan konsernin tuotoksia. Hänen oma arvionsa teistingistä löytyy täältä. Hieman samaan tapaanhan vuorovedolla arvioitiin Saimaan uutuuksia pari vuotta sitten.

Malmgård ja Saimaa ovat siis nykyään molemmat samassa MBH Breweries -yhtiössä, jota hallitsee Hartwallin suku. Tässä tulee helposti mielleyhtymä suureen suomalaiseen Hartwall-panimoon, jota puolestaan hallitsee tanskalainen Royal Unibrew, jonka omistajiin Hartwallin sukukin kuuluu. Saimaa ja Malmgård ovat kuitenkin perus-Hartwallia enemmän Hartwallin suvun vaikutusvallassa. Ilkka Sysilällä on vaiherikas taustahistoria liittyen Saimaan Panimoon, jonka edesmennyt perustaja Pertti Oksa oli hänen oppilaitaan Mustialan olutkoulutuksessa, samoin kuin Malmgårdin avainhenkilöt Tuomas Markkula ja Markku Pulliainen myöhemmin, monien muiden suomalaisen ensimmäisen pienpanimoaallon vaikuttajien tavoin. Sysilällä on siis harvinaisen syvällinen näkökulma MBH:n viimeisimpään tuotantoon.

Kampin onnikkaterminaalin Bruuveri toimi Sysilän aikana Saimaan pilottipanimona ja monet Sysilän reseptit skaalattiin Saimaalla suurempaan jakeluun, vaihtelevalla menestyksellä. Malmgård puolestaan on niittänyt mainetta yhtenä Suomen laadukkaimmista pienpanimoista. Olutharrastajissa on herättänytkin huolestumista Malmgårdin ajautuminen Saimaan kylkeen. Tilanne on edennyt siihen vaiheeseen, että osa Malmgårdin nimellä myytävistä oluista tehdään nyt Saimaan teollisuuslaitoksessa Mikkelissä. Nyt maisteluun tulleista näytteistä Malmgårdin tölkkioluissa lukee suoraan valmistuspaikkana Mikkeli. Tämä oli siis tausta, kun perjantai-iltapäivänä asetuimme Ilkan kanssa maistelemaan tarjontaa.


Starttina Saimaa Pils, 4,2%. Kirkas, viljaa, mallasta, ei niin ohut kuin luulin, raikas. Magnum ja Saaz humalina, aika hyvä. Katkeroa on, mutta ei tietenkään tarpeeksi, aromihumalaakin saisi olla enemmän,  Sysilänkin mielestä. Saimaan Sun Lager yhtä vahva, 4,2%. Vaaleampi, tuoksu epämääräisempi, entsyymimallasta, humalina Columbus ja Cascade. Ei sitrusta, ei aromeja, mutta ei tunkkaisuuttakaan, pysyy raikkaana. 

Malmgårdin Blond Ale myös samat 4,2%. Onkohan tehty Mikkelissä? Centennial, Cascade, Columbus. Belgiesteriä tuoksussa, karkea hedelmäisyys, ei kovin raikas. Pihkaa irtoaa, ei katkeroa. Mausteisuus lähinnä tunkkaisia neulasia. Kuiva, mutta ei raikas, vain 20 EBU.

Malmgårdin Emmer Pale Ale, 5,0%. Samea, juuresta jo tuoksussa, vihanneksisuutta maussa, ohkainen, jokin sivumaku. Jopa 55 EBU, mutta ei katkeroa havaittavissa, humalina Mosaic,  Citra ja Centennial. Mikkeliinkö mennään taas? Ei aromihumalointia havaittavissa, hikinen sandaalisukka jäänyt jäljelle. Ehkä huonoin tähän mennessä. 


Seuraavaksi siirtymä raikkaampiin saimaalaisiin. Kaito Lager, 4,5%, Saaz. Kirkas, varsin  tumman keltainen. Tuoksu epämääräinen, makeampi maku, ei hedelmää, jotenkin nihkeä. Ei virheitä, mutta tylsä. Saimaan Blonde Ale, 4,2%, Columbus, Citra, Centennial, Cascade, mutta mitään ei löydy tuoksusta. Ei belgiesterejä, oikeastaan siis golden ale. Ei aromeja, ei ole Saimaan rummuttama hopgun vielä osunut maaliin. Ei oikein muutakaan, ei runkoa, ei katkeroa. Mutta ei sivumakujakaan. Tässä vaiheessa täytyy todeta, että viemärikin on saanut osansa sessiosta, sekä Ilkan että jopa minunkin puolelta, vaikka synkän kainuulaisen geeniperimän nälänhätä-taustan vuoksi minun on hyvin vaikea siirtää syrjään ihmiselle tarkoitettavaa aineistoa. Isoisäni isä Juho Juntunen joutui tekemään rankkoja ratkaisuja Puolangan suunnalla nuorena poikana 1860-luvun hyytävimpinä katovuosina. 

Saimaa Weissbier, 4,2%. Sysilä tunnisti tässä oman vaikutuksensa, legacyn. Samea, tuoksussa vehnäesterit, humalina Magnum ja Saaz. Tyylipuhdas, mutta vetinen. Sysilä tykkäsi kovasti reunaehdot huomioiden muistellen tekosiaan, varmaan sama hiiva edelleen käytössä, vanha Luomuvehnä siis taustalla. Mikäpä siinä, upposi minullekin.


Malmgård Idaho Wheat Ale varmaan aivan uusi olut, 5,5%. Juurestuoksu ikävä kyllä. Sysilä dumasi tämän välittömästi. Todella tunkkainen maku, tässä oli session toistaiseksi heikoin tuote kaikin puolin, jotain nihkeää savuvivahdettakin. Saimaan Utula Pale Ale kirkas, 4,5%, hedelmää tuoksussa. Edelliseen verrattuna paljon parempi. Karviaismarjaa, mutta jälkimaku puuttuu, ei tarpeeksi aromaattisuutta. Tölkissä luvattu trooppisuus puuttuu. Mutta ihan kohtuullinen tapaus. 

Ukonlahti Red Ale myös 4,5%, aika hämmentävää Saimaan takertuminen näihin muinaisiin maitokauppavahvuuksiin. Kaunis kirkas punainen väri, neutraali tuoksu, maussa heikosti hedelmää, ruista mukana, mutta vaisuksi jää. Mausteista, mutta ei sekään vakuuta. Tunkkainen kokonaisuus, ei raikkautta. 


Brewer's Special Mosaic Pale Ale, 5,5%. Kirkas, tuoksu ei vakuuta, maku pehmeä ja pyöreämpi kuin edellisissä, Columbus ja Mosaic, EBU 33. Muistiinpanot alkavat vähentyä session edetessä. Heti perään Malmgård Hoppy Oat Ale, samoin 5,5%. Tölkissä sanotaan suoraan, että tämä Malmgård on Mikkelissä tehty, tässä viimeistään häipyy Malmgårdin itsenäinen identiteetti, se on nyt tunnustetusti pelkkä Saimaan brändi, harmittavasti. Ei tuoksua havaittavissa, hieman kuohkeampi maku, mutta tyhjäksi jää. Ei vakuuta, vaikka Idahoa parempi.




Malmgård Spelt IPA oli ehkä session odotetuin tuote,  5,5%, 55 EBU, Centennial, Cascade, Columbus. Ei löydy tuoksua tästäkään ja kaiken lisäksi ruma ulkonäkö. Perushedelmää maussa. Ei virheitä, mutta vaisu on kokonaisuutena. Yövesi on tuttu jo aiemmalta maistelulta, Sysilä tunnisti tästä omaa reseptiikkaa Bruuverin ajoilta. Savuinen tuoksu, vain 4,5%, joten vetinen tietysti, mutta kääntyy silti onnistuneeksi tapaukseksi Sysilän kompatessa.



Malmgård Dinkel vanhaa tuotesarjaa, 4,9%, varmaan edelleen samaa tavaraa, tuoksua on nyt voimakkaammin kuin Mikkelin Malmgårdeissa. Pähkinää, mallasta, raikkautta. Emmer Tripelissä hyvä belgiesterituoksu, hedelmää, raikkautta. Edelleen tuttua hyvää kamaa. X-Porterissa paahteinen tuoksu, täyteläinen, tämäkin tuntuu entiseltä, varmaan Pernajalla tehty. Kolme viimeistä siis palautti uskon Malmgårdin tasoon, mutta nähtäväksi jää, vieläkö naitäkään enää jatkossa tehdään Mikkelin ulkopuolella. Kuluttajanäkökulmasta voisi toivoa MBH-konsernin jatkossa tarkentavan, millä konseptilla oluita tullaan tekemään.