sunnuntai 24. tammikuuta 2016

James Lee Burke: Light of the World

2013 ilmestynyt Light of the World on James Lee Burken Dave Robicheaux -sarjan toistaiseksi viimeisin romaani. Sarjassa on nyt 20 osaa, eli Päätalon Iijoki-luokassa aletaan jo olla. Burke asuu Louisianan ohella Länsi-Montanassa Missoulan seudulla ja on sijoittanut sinne useampia romaanejaan. Montanassa siis ollaan ja yksi keskeisistä henkilöistä on Wyatt Dixon -niminen rodeoklovni, joka on esiintynyt Burken toisen Billy Bob Holland -romaanisarjan Montana-osissa. Dave Robicheaux on edelleen kertojana, mutta hänen osuutensa on suppea tällä kertaa, suurin osa romaanista kerrotaan kolmannessa persoonassa. Robicheaux ja sidekick Clete Purcel ovat muutenkin omalaatuisesti sivuhenkilöitä, pääroolissa ovat herrojen tyttäret Alafair ja Gretchen. Ehkä tästä syystä tarina ei tunnu kohoavan Burken parhaiden tasolle, 550 sivussa olisi paljon tiivistettävää. Montanan miljööote on totutun tarkkaa ja äärimmäistä pahuutta edustaa paholaismainen Asa Surrette, joka haiseekin pahalle. Hahmossa on selviä yhtäläisyyksiä Jolie Blon's Bounce -romaanin demoniseen Legion Guidryyn. Juonen käänteet ovat tuttua Burkea, mutta ehkä nyt jo liian tallattuja polkuja kulkevia. Loppuratkaisu on kuitenkin yhtä tiheä kuin edellisessä Creole Belle -teoksessa.

Ei kommentteja: