tiistai 29. marraskuuta 2016

Mallaskoski Panda Pancake Jam Milk Stout

Kiinaan kurkottava Seinäjoen panimo on tekaissut jo yhteistyöoluen pekingiläisen Panda Brew'n kanssa. Pannukakkuhillomaitostout on tyylisuuntavalinta ja 6% payloadia. Tuoksussa on epämiellyttävää marjaa, sama jatkuu maussa. Paahteisuutta ei ole, ei kahvia, ei katkeroa. Jonkinlaista hedelmää aistiutuu, mutta jokseenkin neutraalin vetinenkin kokonaisuus on. Suoraan sanoen tämä hieman vastaa mielikuvia aasialaisesta juomasta, joten siinä mielessä ehkä ollaan oikealla kurssilla. Kotimarkkinoilla tämä tuskin herättää suurempaa intohimoa. Rotterdam, 29.11.2016.

Turveviskimaistelua Teerenpelissä



Jarkko Nikkasen vetämiin viskiteistingeihin on aina yhtä hauska osallistua ja nyt päästiin pohjoismaisten makumieltymysten olennaisimpaan alueeseen, savuisiin viskeihin. Luvassa oli neljä erilaista savuista viskiä ja totutusti Nikkasen tapahtumissa tarjolle tulee aina (vähintään) yksi yllätyskin. Tapahtuman sijainnin perusteella aavistelin yllätystuotteen olevan Teerenpelin uusi savuviski, mutta näin ei hieman harmittavasti ollutkaan. Tapahtuman hinta oli kuitenkin hyvin edullinen (15€), joten ehkä se olisi ollut jo kohtuutonta. 

Se yllätystuote oli heti ensimmäisenä, blended Teacher's, sinänsä hyvin looginen tapaus, koska siinä on savuista Ardmorea 35% ja muutenkin mallasviskipitoisuus lähes puolet. Kovin kevyestihän Teacherissä savua kuitenkin on ja kovahko jyvätisle selvästi tulee pintaan. Ardmoren entry-level -tuote Legacy seuraavana, tätä olin ehtinyt jo taannoisella Vantaan junakierroksella tsekkaamaan. Turvesavupitoisuus 15-20 ppm, mutta turpeilla on eroa. Islayn turpeessa on merilevää, mutta Ardmoren seudulla Highlandin sisämaassa turve on hillitympää sorttia, joten vaikutus viskissäkin maltillisempi. Nikkanen livautti kysyttäessä viskin iäksi vajaat 10 vuotta, bourbon-kypsytetty viski on varsin floraalisen hedelmäinen, savuisuus jää melkein mielikuvituksen varaan. Tykkään kyllä kohtuudella, ehdin äskettäin hankkia lisää Ardmorea Vikingin Mariellalta, quarter caskissa viimeistellyssä Traditional Peated -versiossa on potkua hieman enemmän.

Savuviskiteistingin kuriositeettina oli irlantilainen Connemara, sille saarellehan harvemmin savuisuus yhdistetään. Vain kahdesti tislattu single malt, noin 20 ppm, tässä hieman enemmän savua kuin Ardmoressa. Mielenkiintoinen tapaus, mutta ei kovin monimuotoinen, jälkimaku pysähtyy varsin nopeasti. Ehkä irlantilaisten vahvuudet nousee paremmin esiin muilta suunnilta. 

Islay-viskien puolelta ensimmäisenä oli maistossa Bowmoren 15-vuotias Darkest, joka ei ollut mukana viime kuun kiintoisassa Bowmore-setissä. Tässä on siis Bowmoren 12-vuotiasta peruskamaa (85% bourbonissa, 15% sherryssä) säilötty kolme vuotta lisää oloroso-sherryssä. Ppm-lukema tässäkin maltillinen noin 25. Mutta tässähän on Bowmoren tervaleijonamainen täyteläisyys huipussaan. Ei mikään huipputurpeisuus, mutta sitä ei nyt varmaan haettukaan.

Loppuhuipennoksena Laphroaig Triple Wood. Tämä jätti hieman ristiriitaisen vaikutelman. Totta kai Laphroaigin jodi, yskänlääke ja merilevä ovat havaittavissa tässäkin versiossa, mutta ehkä peruskymppi täräyttäisi ne paremmin kakkosnelosella takaraivoon. Ja turvesavutaiteen hienostuneimmat muodot tulisivat paremmin esiin vaikkapa Ardbegin tai Lagavulinin tuotoksista, mutta niiden saaminen tähän settiin olisi ollut kaupallisesti haastavampaa. Mielenkiintoinen tilaisuus jälleen kerran, vaikka kliimaksi ehkä nyt jäikin saavuttamatta.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Saimaa Good Boy


Kampin Bruuverissa ei ole sattuneesta syystä tullut vierailtua viime aikoina. Nyt kuitenkin Vaaralan Harrin kanssa koukattiin metroasemalle mennessä perinteisen ikkunattoman linja-autoasemaräkälän kautta. Eihän täällä tietenkään enää Ilkka Sysilän oluita ole, mutta kuitenkin uusi tapaus Mikkelin panimolta. Good Boy on dark ale, 5%. Hyvin tumma olut, tuoksussa vahvasti lakritsaa. Makean esanssinen lakritsa hallitsee makuakin, kirpeämpiäkin joulumausteiden tapaisia vivahteita mukana, anista, neilikkaa. Ei mallasta, ei humalan aromeja tai katkeroja. Tähän on tultu Bruuverissa, toivottavasti jotain mielenkiintoisempaa keksitään paikassa, jottei tämä jää viimeiseksi vierailuksi. Bruuveri, 28.11.2016.

Buxton Rain Shadow 2016


Tätä Buxtonin imperial stoutia oli tarkoitus testata viime kuun Olutexpossa, mutta tarkoitukseksi jäi. Nyt sitten uusi tilaisuus Kampin perinnepubissa. 10% (aiempi versio 11,8%), kahvia, paahteisuutta, hedelmää, täyteläisyyttä. Eihän tämä huono ole, mutta ehkä olisi voinut toivoa oluen vielä kipuavan nextille levelille. Nyt kokonaisuus jäi hieman yksiulotteiseksi. Angleterre, 28.11.2016.

To Øl Surt Til

Nyt sitten Stockholmiin. Tämän baarin identiteettiä HOK-Elanto voisi hieman pohtia lisää, ruotsalaisteema ei tule nyt esiin. Joko vaihdetaan nimi Reykjavik/Tórshavn/Mariehamn -suuntaan tai sitten yritetään löytää joitain ruotsalaisoluita baariin. Tämä tanskalaisolut on varmaan tehty Belgiassa, 5%, niukasti hapan, karamellinen, hedelmäinen, ohut. Sinänsä puhdas, mutta vaisuksi jää. Ølhus Stockholm, 28.11.2016.

Hornbeer Autumn Artemisia

Sonnisaaren Harri Vaarala oli pikaisesti käymässä Helsingissä, joten vetäistiin kevyt kierros keskustassa ja Kampissa. Tarkoitus oli aloittaa Ølhus Stockholmissa, mutta epähuomiossa se muuttui Københavniksi. Ei mitään ongelmaa kuitenkaan, aloitusdrinkiksi Hornbeerin syys-IPAa, 5,9%. Hyvin ruma, trooppista hedelmää maussa. Mallasrunko heikko, samoin katkeruus, modernia hedelmämehutyylistä IPAa. Ølhus København, 28.11.2016.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Roy Andersson: En duva satt på en gren och funderade på tillvaron

Roy Anderssonin myöhäistuotannon trilogian kolmas osa vuodelta 2014. Tyyli on entisensä. Liikkumaton kamera, Buster Keaton -huumoria totisten näyttelijöiden pudottelemana, absurdeja tapahtumia, eleetön riisuttu studioon rakennettu Göteborgin miljöö. Mahdoton ennakoida seuraavaa kohtausta tai repliikkiä, erikoisia musiikkivalintoja. Anderssonin elokuvia on aina yhtä riemastuttava katsoa, mutta ehkä yksi annos muutaman vuoden välein riittää. Aika alavireisiä nämä ovat, vaikka tämän elokuvan alussa nähdyt kolme kohtaamista kuoleman kanssa ovat ehkä Anderssonin tuotannon hilpein osuus. Ruotsin suurvalta-aseman romahtaminen Poltavan taistelussa on tiivistetty kahteen nerokkaaseen baarikohtaukseen. Boliden tuskin on elokuvan sponsoreiden joukossa. Tämä on täysin samaa korkeaa tasoa kuin trilogian aikaisemmat osat.

Donald Cammell & Nicolas Roeg: Performance

Olen usein tykännyt Roegin esikoisleffasta, mutta nyt ei täysin kolahtanut. Svengaavan Lontoon tyylitelty satiiri on nautinnollinen, mutta terävämpiä sen piikit voisivat olla. Gangsteridraamana käynnistyvä tarina muuttuu vähitellen psykedeeliseksi rock-oopperaksi. James Fox yrittää pitää hommaa käsissä, mutta Mick Jaggerilta ei paljon tukea tule. Sieniä kasvatteleva Anita Pallenberg esiintyy pääosin ilman vaatteita ja poikaystävä Keith Richards tiettävästi hermostui intiimeistä kohtauksista Jaggerin kanssa. Cammellin ja Roegin ylisuuret lähikuvat ja nopeat leikkaukset eivät tunnu aina onnistuneilta. Jossain vaiheessa Fox toteaa Jaggerille "you'll look funny when you're 50".

George Lucas: American Graffiti

Ensimmäisellä näkemällä en tykännyt American Graffitista yhtään. Pidin musiikkia väsähtäneenä ja erityisesti tarinan näennäinen puute otti päähän. Nyttemmin elokuva on itsellenikin kirkastunut mestariteokseksi. Se on ylittämätön "dokumentti" amerikkalaisen elämänmuodon makeimmasta huipentumasta (autot, musiikki, tytöt) ennen sen sortumista laukauksiin Dallasissa. Ollaan Pohjois-Kalifornian Modestossa (kuvattu tosin pääosin San Rafaelissa ja Petalumassa) kesän lopussa 1962, eli juuri silloin kun synnyin. Seurataan pikkukaupungin nuorison elämää yhden vuorokauden ajan. Musiikki on ilmiömäisen raikasta ensimmäisen sukupolven rokkia, jota kuuluu koko ajan autoradioista. Pari kaveria on lähdössä aamulla itärannikon yliopistoihin. Makeus muuttuu vähitellen katkeransuloisemmaksi, mutta silti lopputekstien palleaisku pamauttaa katsojalta ilmat pihalle.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Hiisi Command & Conquer

Ruoholahden baari on ehkä Helsingin ykkönen tällä hetkellä. Nytkin paikka pullisteli jengiä ja hanatarjonta vaihtuu jatkuvasti. Ei enää Makun ja venäläisen Hopheadin yhteistyötä, näköjään onnistuin missaamaan sen. Lohdutuksena Hiisin imperial stoutia, 9%. Aika makeaa, mutta myös raikasta mausteisuutta, puolukkaa on seassa. Täyteläisyyttä löytyy ja hyvät katkeropotkut perään. One Pint, 26.11.2016. 

Siren Proteus IPA Vol. 1


Voimakkaan trooppishedelmäinen tuoksu. Hiilihappoa on liikaa, mutta hedelmäisyys hienoa, lievää happamuutta mukana ja sitten todella pinkeä perätilan katkeruus. 6,9%, Motueka, Amarillo, Citra. Proteussarjaa on tehty lisääkin, humalat vaihtelevat. Pehmeämmällä hiilihappotasolla ja vähemmällä mehuhappamuudella voisi toimia vielä paremmin. Ei tämä ole huono nytkään. Angleterre, 26.11.2016.

Põhjala Jõuluöö

Ateneumin Modigliani-annoksesta pöllämystyneenä Makkaratalon antien pariin. Virosta jouluyökamaa, imperial porter, 8%. Paahtoa, mausteita ja makeutta, ei nyt kolahtanut. Kitty's, 26.11.2016.

Jacques Becker: Les Amants de Montparnasse





Tsekkasin Ateneumissa mittavan Modigliani-näyttelyn. Näin paljon kerralla livornolaiselta en ole koskaan nähnyt, tuskin edes ollut aiemmin mahdollistakaan. Traaginen kohtalo kaverilla, mutta saavutti silti kuolemattomuuden, ainakin toistaiseksi. En ole maalaustaiteen tuntija, mutta vaikuttavalta tuntui. Ateneumin auditoriossa esitettiin myös Jacques Beckerin Modigliani-leffa vuodelta 1958.

Beckerin elokuva tunnetaan myös nimellä Montparnasse 19. Olen sen nähnyt ainakin kerran aikaisemmin, mutta muistikuvat hämäriä. Max Ophuls aloitti projektin ennen kuolemaansa, vaikea arvioida hänen panostaan lopputuloksessa. Hieman sliipattu tarinahan tämä on, Gérard Philipe on liian siisti pääosaan ja Anouk Aiméessa liikaa glamouria traagisen Jeannen rooliin. Jeannen karu loppukohtalo jää elokuvassa kertomatta. Hyvää Montparnassen katuhaltuunottoa on silti havaittavissa. Lino Ventura verryttelee taidekauppiasnilkkinä myöhempiä Melville-bravuureitaan. Beckerin tuotannossa tämä jää selvästi kakkostasolle Casque d'Orin, Grisbin ja Troun taakse. Aika rankka kohtalo oli leffan tekijöilläkin, Philipe kuoli 1959 ja itse Becker heti perään 1960.

Anton Corbijn: A Most Wanted Man

Uusi elokuvatulkinta le Carrén myöhäiskauden teoksesta, yksi Philip Seymour Hoffmanin viimeisiä rooleja. En juuri tykännyt romaanista, mestari on pystynyt paljon parempaan. Hyvin uskollinen tulkinta, Hoffman on lähes joka kuvassa ja näyttelee erinomaisesti kyynistynyttä veteraanivakoilijaa. Hampurin paikallisväri saattaa olla elokuvan parasta antia, mutta en ole koskaan kaupungissa käynyt, joten vaikea arvioida. Kirjan tarinan heikkous heijastuu elokuvaankin, mitään kovin kiinnostavaa ei ole missään vaiheessa nähtävillä. Corbijnin aikaisempi The American oli eloisampaa jälkeä. Vakuuttavinta antia on lopputekstien taustalla kuultava Tom Waitsin Hoist That Rag.

Michelangelo Antonioni: The Passenger

Olen nähnyt tämän Antonionin loppukauden työn noin puolikymmentä kertaa ja aiemmin se on aina vakuuttanut. Nyt Ylen kirkas kopio tv-esityksessä ei täysin iskenyt. Nerokas vieraantumisklassikko tuntui hieman teoreettisen kulmikkaalta, ehkä vastaavia on nähty 40 vuoden aikana nyt jo liikaa. Jotenkin en muistanut, että Jack Nicholsonin henkilön vaimolla on leffassa niin suuri rooli. Se ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Mutta onhan tässä silti jylhää majesteettista hypnoottisuutta, kamera liikkuu kuin unessa. Nicholson hioi tämäntyyppisiä hahmojaan monissa elokuvissa ja tässä on sitten yksi huipentuma.

Ilkley Hanging Stone, cask ale

Kotimatkalla välitankkaus Kaisaniemessä. Kaurastoutia caskina Yorkshiresta, 5%. Intensiivisen maltainen tuoksu, hyvä real-kunto, samettisen pehmeää, kuivaa, mutta hieman valju vetinen viskositeetti. Katkeropuraisu lähtee pelkillä ikenillä ja paahteisuuskaan ei vakuuta. Illan aiemmassa vaiheessa olisi ehkä toiminut paremmin. Black Door, 25.11.2016.

Amager Reindeer Fuel

Kokeilin session (join välissä tämänvuotisen version Schlenkerla Urbockista, tuttua laatua) päätteeksi pullotarjonta. Poropolttoaine Tanskasta on barleywine, 10%. Hyvin maltainen tuoksu. Makeaa hedelmää maussa, miellyttävän alhainen hiilihappotaso. Katkeron takatuki jää heiveröisemmäksi. Kyllä tällä Petteri kulkee, ihan ok sesonkiolueksi, ei onneksi kauhumausteita. Hyvä juotavuus, alkoholi ei häiritse, mutta liian makeaa. Espoo, Gallows Bird, 25.11.2016.

Tiny Rebel Stay Puft


Olin ottamassa tätä vaahtokarkkiporteria täyden pintin, mutta baarimestari kehotti harkitsemaan asiaa uudelleen. Erinomaista palvelua, otin siis puolikkaan, tuskinpa olisin saanut juotua puolta litraa kokonaan. Kyseessä siis marshmallow porter Walesista, 5,2.%. Hyvin makeaahan tämä on, mallasta ja kahvia kevyesti taustalla. En ymmärrä, miten tällainen joukkokuolemia aiheuttava karkkiolut on taas päässyt valtion viranomaisten seulasta läpi. Espoo, Gallows Bird, 25.11.2016.

Skinners Porthleven, cask ale


Hämäännyin Gallows Birdin tapahtumalistalla olleesta talvioluiden saapumisesta baariin 25.11. Luulin, että kyseessä on taas perinteinen Gallows-tapahtuma, jossa vedetään kaksin puolikaspinttejä ja suurin osa uutuuksista jää silti kokeilematta. Kun nettisivu ei päivittynyt pariin viikkoon, aloin hieman epäillä asiaa. Vääntäydyin kuitenkin paikalle ja raahasin jo lähes perinteisesti pari työkaveriakin mukaan. Baarissa tilanne sitten tarkentui, kyseessä oli vasta talvioluiden jakelun startti, pullo-oluet olivat kyllä enimmäkseen paikalla, mutta hanatuotteista vasta kaksi. Mutta eipä ollut painostavaa ruuhkaakaan, joten Espoon ykkösbaarissa pystyi rentoutumaan nahkasohvilla takkatulen loisteessa. 

Ensimmäisenä oluena cask-tavaraa Cornwallista. Hieman nahkeaa hedelmäisyyttä, ei ehkä täysin parhaassa kunnossaan. Perusbitteriksi kääntyy, vaikka jotain pippurista mausteisuutta ehkä mukana. Ei katkeroakaan kunnolla perävaunussa. Espoo, Gallows Bird, 25.11.2016.

torstai 24. marraskuuta 2016

Lehe Vasileostrovskaja Ravnodenstvie

Luotettava virolaistuottaja on tehnyt yhteistyötä Pietarin Vasilinsaaren panimon kanssa ja tuloksena russian imperial stout, 11%. Hyvin vaniljainen ja kaakaomainen tuoksu. Maku samantyyppinen, mutta miellyttävästi kohtuullisen kuiva tässä kontekstissa. Yllättävän kepeä juotavuus, ei raskasta siirappia missään vaiheessa, vaikka makeus kyllä vähitellen lisääntyy. Lievää kirpeää marjayrttifiilistä ennen mukavan raskasta peräkärryä, tässä on saatu katkeruus toimimaan yllättävän hyvin näin vahvassa oluessa. Viro on kova moderni olutalue ja poliittisesti haastavassa tilanteessa venäläisten kanssa on saatu aikaan mielenkiintoista kamaa. BrewDog, 24.11.2016. 

Piwne Podziemie Jak Punk to Punk

Hunajatupla-IPAa Puolasta, BrewDogin Varsovan toimipiste ehkä jotenkin mukana. 8,2%, varsin sameaa, lähes läpitunkematonta. Nihkeän sitruksinen tuoksu. Greippinen on makukin, hyvin voimakkaasti, niin paljon että mallas hukkuu tyystin pois. Hunajaa en oikein kunnolla hahmoa, mutta vahvaa greppimehua siis, ei oikein mitään olueen viittaavaa. Katkeruuskin on hyvin kevyttä. Puolassa osataan parempaakin, tämä ei ilahduttanut, vaikka sinänsä puhdaspiirteinen onkin. BrewDog, 24.11.2016.

Fat Lizard Borg Black Sand Beach

Espoosta islantilaisyhteistyöllä black IPAa, 7,1%. Ei täysin musta, luumuista hedelmää, mutta ilahduttavasti myös paahtoa. Monet mustat IPAthan ohittavat paahteisuuden kylmästi. Katkeroakin on hyvin, melkein riittävästi. Tämä on espoolaisten parhaita ja varmaan Borg on hyvin kontribuoinut tunnettuna vahvojen tummien alejen osaajana. BrewDog, 24.11.2016.

Cool Head Copa Cabana Rye IPA

Tuusulan Maku -panimon bileistä valuin etelään päin Viiskulmaan ja törmäsin Tuusulan toisen panimon uutuuteen. Sarvivälkkeentien pohjoisemmalla reunalla siis keitelty ruis-IPAa, 7%. Hartsia, trooppista hedelmää, leipäistä makeutta rukiin tapaan. Aika kova katkeruus, mutta tasapaino ei ole vakaa, karkeahkoa muutenkin. Ei siis mikään täysosuma vieläkään, mutta panimon parhaana suorituksena tätä voinee pitää toistaiseksi. BrewDog, 24.11.2016. 

Maku Amorphis Lager -lanseeraustilaisuus @ Riff




Sain kutsun uuden Maku-oluen lanseeraukseen Iso-Roobertinkadun Riff-baariin, jossa en ole ennen käynytkään. Jännä tilanne, johon valmistauduin pyörähtämällä kulman takana Oluthuone Lehdossa, jossa tarjolla ilmaista pizzaa. Tämä on Suomessa todella hämmentävä kuvio, tajunta melkein räjähti jo tässä vaiheessa.

Riff-baari yllättävän tyylikäs tila, varsin pieni kuitenkin. Porukkaa ei kuitenkaan ängennyt paikalle liikaa, joten miellyttävä fiilis säilyi koko ajan. Paikalla tuttuja pääkaupunkiseudun olutblogosfäärin edustajia, mutta myös Joensuun Jaska oli saapunut tapahtumaan. Täytyy todeta, että muuten yleisössä oli enemmän hyvännäköisiä ihmisiä kuin tavanomaisissa olutkokoontumisissa. Tarjolla pullossa Tuusulan Makun uutta Amorphis-lageria. Jututin Makun Jussia, Juhania ja Jasua tapahtuman kuluessa, joten oluen taustat selkenivät. 4,6%, Cascadella humaloitu lager. Todellakin varsin hedelmäinen amerikkalaistyyppinen olut, jossa katkeroakin kohtuudella. Maitokauppakompromissi tietysti pudottaa oluen aika vaatimattomalle tasolle kokonaisuutena, mutta näinhän Suomessa joudutaan toimimaan.

Olut siis suunniteltu yhdessä Amorphis-yhtyeen kanssa. Hetken luulin nähneeni tämän bändin keikan takavuosina Joensuun Ilosaarirockissa, mutta tarkemmin muistellessa kyseessä oli Sonata Arctica -niminen ryhmä. Itselleni musiikki siis täysin neitseellistä tavaraa. Bändi heitti Riffissä neljän kappaleen akustisen setin. Varsin hidastempoista kovin teennäistä proge-henkistä meininkiä, viimeisessä kappaleessa lievää Eläkeläiset-tyyppistä kantrihumppairrottelua. Itse olen suoraviivaisen katu-uskottavan rockin ystäviä, joten näin nyhjöttävä progahtava fiilis ei nyt iskenyt millään tavalla. Se tietysti on henkilökohtainen ongelma ja tykkäsin kovasti tapahtuman yleisestä tunnelmasta.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Paolo Sorrentino: La Grande Bellezza

Sorrentinon leffa ei voisi paremmin alkaa, Louis-Ferdinand Céline -sitaatti ja tykinlaukaus. Roomalainen hedonistinen (tyhjän)toimittaja Jep viettää 65-vuotisjuhliaan. Kirkkaat värit, Rooma, nopea rytmi, kauniit naiset, barokkipalatseja, monipuolista musiikkia, kamera liikkuu, sisäistä monologia, jopa Fanny Ardant -cameo. Sorrentino ammentaa italofilmin parhaista perinteistä, suoria viittauksia Felliniin, Antonioniin, Viscontiin. Jep on bailannut Roomassa 26-vuotiaasta ja nyt alkaa olla tilinpäätöksen aika, kun juhlien jälkeen saapuu tieto ensirakkauden (Annaluisa Capasa) kuolemasta. Tiesin elokuvan hyvän maineen, mutta pari aiempaa näkemääni Sorrentinoa eivät oikein vakuuttaneet. Tämä pääsi siis yllättämään, tarina piti intensiivisesti otteessaan ja ratkaisut eivät olleet kuluneimpia. Ilman muuta tämän vuosikymmenen parhaita eurooppalaisia leffoja.

Johan Cruyff: My Turn


Kaksi maailmankatsomukseeni eniten vaikuttaneista ihmisistä on julkaissut omaelämäkerran tänä syksynä. Bruce Springsteen on mitä ilmeisemmin edelleen hyvässä (fyysisessä) kunnossa, mutta kaksi vuotta vanhempi Johan Cruyff kuoli keväällä. Molempien herrojen tyttäret ovat sattumoisin huippuratsastajia. Cruyffin muistelmateos tulee siis postuumisti haudan takaa. Kuten Cruyff itsekin toteaa, hän ei ollut mikään kirjoittaja. Teos onkin luultavasti luotu rönsyilevien haastattelukierrosten aikana, avustajaksi on merkitty Jaap de Groot. Teksti on rakenteellisesti raskasta, pitkiä monologiakappaleita. Itse kuitenkin suorastaan lähes ahmin (aluksi) tekstiä innokkaasti, koska aihepiiri on niin kiinnostava. Ja Cruyffin jatkuvaa läsnäoloa kuvaa se, että työkoneeni taustakuvana on nytkin jostain netistä ongittu Hollannin MM-joukkueen ryhmitys vuodelta 1974. Yksi virhe siinä on, loukkaantuneen Hulshoffin paikalla kisoissa pelasi Rijsbergen ja käsittääkseni Hollannin avauskokoonpano ei koskaan ollut kyseisen kuvan mukainen.  

Etukäteen itseäni kiinnostivat eniten alkuvaiheet Ajaxissa 1960-luvulla, niistä en ole päässyt lukemaan kunnon raporttia. Valitettavasti Cruyff toteaa heti kärkeen, että hän ei ole koskaan ollut kiinnostunut muistelemaan tapahtumia jälkikäteen. Tärkeintä on kehittyminen, katsominen eteenpäin ja virheistä oppiminen. Erityisesti hän sanoo yksittäisten pelien jo unohtuneen. Harmin paikka, 1960-luvulta ei tulekaan esille paljoa. Sumuisen Liverpool-matsin hän muistaa, samoin kierremaalin Den Haagia vastaan 1969. Piet Keizerille Cruyff antaa tunnustusta tuesta ammattilaisuran alkuvaiheessa, Velibor Vasovicin hän katsoo tuoneen ammattimaisuutta Ajaxin puolustuspeliin. Itäsaksalaiselle erotuomarille Rudi Glöcknerille hän on edelleen katkera ulosajostaan toisessa maaottelussaan Tshekkoslovakiaa vastaan 1967. Cruyff epäilee Glöcknerin purkaneen pelaajiin turhautumiaan kommunismidiktatuurin ikeessä. Rinus Michels saa tietysti kiistatonta ylistystä. Cruyff korostaa odotetusti pelin kokonaisnäkemyksen tärkeyttä. On usein järkevää syöttää taaksepäin, koska taaempana oleva pelaaja näkee paremmin pelin kokonaistilanteen. Hieman yllättävämmin Cruyff kertoo saaneensa vaikutteita muista peleistä, mm. baseballista ja rugbysta.

Michelsin taktisesta pitkäjännitteisestä työstä huolimatta Cruyff näkee Total Footballin (oikeammin tietysti Totaalvoetbal, mutta englanninnostahan (Shaun Whiteside) tässä luetaan) syntyneen vasta Hollannin maajoukkueessa MM-lopputurnauksessa 1974. Nämä kisat ovat sentään jääneet hyvin Cruyffin mieleen. Cruyffin mukaan he vasta tässä vaiheessa huomasivat kovan tasonsa. Avausmatsissa Uruguay teki asioita, jotka hollantilaiset olivat jättäneet taakseen 4-5 vuotta sitten. Lopullinen itseluottamus syntyi vasta toiseksi viimeisessä pelissä Brasiliaa vastaan. Se sitten kostautuikin, kun finaaliin lähdettiin länsisaksalaisia vastaan takki auki. Tämä on jokseenkin yllättävä näkemys, koska kyllähän Ajax pelasi lähes samanlaisella bravuurilla Euroopan Cupissa aiempina vuosina. Cruyffkin sitä arvostaa, varsinkin finaalia 1972 Interiä vastaan, mutta ilmeisesti kaikki ei vielä silloin klikannut kohdalleen maestron mielestä. Kuuluisan uima-allasepisodin Cruyff kuittaa hölynpölyksi. Ennen MM-finaaliahan Bild-Zeitung raportoi hollantilaispelaajien valmistautuvan finaaliin alastomien naisten viihdyttäminä hotellin uima-altaalla ja sitten Cruyffin keskittymisen menneen pilalle, kun vaimo nuhteli miestä asiasta tuntikausien puhelinsoitolla. Cruyff kertoo vaimon olleen siinä vaiheessa Andorrassa, jossa ei edes ollut puhelinyhteyttä. 

Joukkuetovereista Ruud Krol saa varauksetonta ylistystä, Johan Neeskens jää vähemmälle huomiolle tässä kohti. Vanhoja skismoja maalivahti Jan van Beverenin kanssa ei Cruyff lähde ruotimaan, toteaa MM-kisoihin valitun ex-hyökkääjä Jan Jongbloedin olleen Bevereniä parempi pelinavaamisessa ja laatikon ulkopuolella pelaamisessa. Cruyff arvostaa muutenkin taitavien keskikenttäpelaajien peluuttamista alempana, MM-joukkueen libero Arie Haan oli hyökkäävä keskikenttäpelaaja ja laitapakit Krol ja Suurbier olivat aiemmin pelanneet ylempänä. Cruyff väittää tyynen rauhallisesti, että Ruotsi-ottelussa ensi kerran nähty Cruyff-käännös (josta siis kirjan nimikin tulee) oli spontaani ratkaisu, jota hän ei ollut harjoitellut aiemmin.   

Päätös Ajaxista siirtymiseen Barcelonaan syntyi kuulemma äkillisesti kesällä 1973, kun Cruyff hävisi kapteeniäänestyksen Piet Keizerille. Keizeriä mies ei soimaa, syntipukiksi nousee valmentaja Stefan Kovacsin löysä tyyli, jossa kapinahenki pääsi kytemään. Tässä vaiheessa Kovacs oli jo lähtenyt, mutta vahinko oli päässyt tapahtumaan. Barcelonan voitokasta ensi kautta Cruyff muistaa lämmöllä, vaikka kaikenlaista pientä on hampaankoloon sieltäkin jäänyt. Muistelmien perusteella Cruyff ei ollut sellainen kaveri, jonka kanssa olisi hauska ottaa olutta baarissa. Tämä ei varmaan kenellekään tule yllätyksenä. 

Barcelonan jatkokausista ei Cruyffilla ole paljoa kerrottavaa. Vuoden 1978 MM-kisoista vetäytymisen pääsyyksi hän nostaa epäonnistuneen kidnappausyrityksen syksyllä 1977, tämähän tuli julkisuuteen jo jokin aika sitten. Argentiinan sotilasjunttaa hän ei mainitse kertaakaan. Kidnappaus pidettiin kuulemma poissa julkisuudesta kymmeniä vuosia turvallisuussyistä. Kertomusta ei ole syytä epäillä, esim. Barcelonan sentteri Quini tunnetusti kidnapattiin 1981. Edes Hollannin valmentaja Happelille Cruyff ei kertonut kidnappauksesta ja Happel olikin aika hämmentynyt tilanteesta. Cruyff seurasi finaalia BBC:n kommentaattorina raskain mielin, hän olisi voinut tuoda peliin lisäarvoa päästessään mukaan Rensenbrinkin ja Repin rinnalle. Cruyff oli omasta mielestään elämänsä kunnossa 1977 maaotteluissa Englantia ja Belgiaa vastaan. 

USA:n kaudella Cruyff kertoo lähinnä oppineensa kuinka ammattimaista urheiluseuraa tulee johtaa. Comebackista 1981 Ajaxiin ja sitten loikasta viimeiseksi kaudeksi Feyenoordiin ei oikein uutta irtoa. Kuuluisaa Jesper Olsen -kimppapilkkua Cruyff muistelee kaiholla. Valmentajavaiheista Ajaxissa ja Barcelonassa nousee edelleen esille vanhat kaunat seurajohtoja kohtaan. Kirjassa on yllättävän vähän fiilistelyä Euroopan Cupin voitosta Wembleyllä 1992, jolloin itsekin näin ainoan kerran Cruyffin livenä. 

Kirjasta on vielä puolet jäljellä, kun Cruyff saa potkut Barcelonasta. Loppuvaiheisiin jäi siis aivan liikaa panostusta. Sinänsä arvokasta työtä Ajaxin neuvonantajana, hyväntekeväisyys- ja juniorikuvioissa, mutta eihän nämä miehen kokonaisurassa kiinnosta ketään millään tavalla. Sieltä 60-luvulta olisi pitänyt kaivaa enemmän sisältöä mukaan. Cruyff mainitsee useita myöhempiä Ajax-pelaajia, joiden kanssa hän on ollut tekemisissä myöhemmällä iällään. Suurinta huomiota tietysti saavat hänen omat valmennettavansa, kuten Marco van Basten ja Frank Rijkaard. Jari Litmanen loistaa poissaolollaan, mutta ehkä Litmanen onkin liikaa Louis van Gaalin miehiä, Cruyffin ja van Gaalin suhde ei ollut lämpimimpiä. 

Aivan kirjan lopussa on pientä piristymistä, kun Cruyff yksinkertaistaa rautalankamalliin taktista ajatteluaan. Pelaajia viidessä linjassa, pelaajien väliset etäisyydet alle 10 metriä, pelaajat muodostavat kolmioita hyökkäystilanteessa. Hyökkäävä jalkapallo ei ole rakettitiedettä, se ei itse asiassa ole edes vaikeaa. Cruyff nimeää myös vastahakoisesti oman ihannejoukkueensa: Jašin, Carlos Alberto, Beckenbauer, Guardiola, Krol, Di Stefano, Maradona, Charlton, Garrincha, Pele, Keizer.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Sevilla - Juventus 1-3

Sevilla taas jatkaa ilman suuria tähtiä, joita sitäkin enemmän Juventuksella, vaikka Higuain, Chiellini ja Barzagli loukkaantuneina. Molemmat aktiivisia, mutta myös tarkkailevasti peli alkoi. Sevilla teki yllättävän maalin 9. minuutilla kulman jälkeen, Nicolas Pareja laukoi ruuhkan takaa tarkasti alanurkkaan. Peli meni rikkinäiseksi, brittituomari Clattenburg vaikeuksissa. Isäntien Franco Vazquez ulkoisti itsensä kahdella nopealla keltaisella. Jakson yliajalla Clattenburg rankaisi kotijoukkuetta lisää omalaatuisella pilkkutuomiolla, kun Bonucci sukelsi kulmatilanteessa. Marchisio sai häkitettyä, vaikka Sevilla-koppari Rico venytti käden eteen. Sevilla-valmentaja Sampaoli ja kotiyleisö kuumenivat kovasti.

Clattenburg ajoi Sampaolin kentän laidalta 56. minuutilla, kun argentiinalainen valmentajalegenda hyökkäsi kentän puolelle. Tässähän nähtiin vanhojen Englanti-Argentiina -haavojen näyttävää aukirepimistä. Sevilla yritti pelastaa tasapeliä, Juventus aika haluton yrittämään ratkaisua, ei syntynyt tilanteita. Sitten 84. minuutilla 16-vuotias norsunluurannikkolaistaustainen Moise Kean sisään ja heti helähti, Bonucci teki ratkaisumaalin takanurkkaan. Yliajalla Mandzukic vielä niittasi lopullisen iskun. Kolme kertaa putkeen lohdutusturnaus Eurooppa-liigan voittanut Sevilla on taas vaarassa joutua sinne puolustamaan menestyksiään.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Green Flash Soul Style IPA


San Diegosta uudehkoa IPAa, 6,5%, appelsiinia, kuiva suutuntuma, tiukka katkeruus. Ei kovin tuore fiilis, mutta hyvin puhdasoppiselta IPAlta tuntuu. Simcoe, Citra ja Cascade, niillä se syntyy. Tämä baariketjun uudehko Gamla Stan -versio tuntuu jo liian keinotekoiselta standardikalusteineen. Heikosti on ruotsalaista craftia tarjolla. Tukholma, Bishops Arms Gamla Stan, 20.11.2016.

Evil Twin Molotov Heavy

Järjettömän vahva brooklynilainen imperial IPA tarjolla Söderissä, 17%.  Tuoksussa märkää villasukkaa, maku trooppista kuivattua hedelmää. Muuten yllättävän matalaprofiilista. Alkoholin polte kyllä tuntuu, mutta takatilassa ei katkeruutta esiinny. Enemmän barleywine kuin vahva IPA. Taas hyvin täysi baari, pizzat tekee hyvin kauppaa. Tukholma, Omnipollos Hatt, 20.11.2016. 

Telluride Freaky Fish

Oliver Twist on ollut koko 23 vuoden olemassaolonsa ajan jenkkioluiden keskittymä, joten oli sopiva päättää sessio coloradolaiseen. Vain 15 cl, belgi-DIPA, 8,5%.  Tammea ja hedelmää tuoksussa. Belgihiiva ei erityisemmin tunnu, liian kylmää, nahkeaa hedelmää,  odotin kunnon jälkipoltetta, mutta se on pettymys. Alkoholikin hieman paistaa läpi. Lievästi happamuutta ehkä, ehkä ei. Männynpihkaakin se voi olla. Ei vakuuttanut. Tukholma, Oliver Twist, 20.11.2016.

Kungsbryggeriet California Lager

Kruunupäät ovat Ruotsissa sitkeästi kovassa huudossa ja se näkyy tietysti craftolut-skenessäkin. Tämä kuningaspanimo on uusi tuttavuus Ältasta, Kaakkois-Tukholmasta. Kalifornia-lager on  5,3%, ja tyylisuunta tarkemmin california common -hybridi.  Hyvin maltainen tuoksu. Maku on täyteläisen kuohkean maltainen, viljaa ja leipää, ei katkeroa. Puhdas, mutta hieman omalaatuinen tässä tyylissä.  Tukholma, Oliver Twist, 20.11.2016.

Nynäshamn Deep Creek Nordön

Deep Creek -nimisiä panimoita on sekä Uuden-Seelannin Aucklandissa että USA:n Marylandissa, mutta oletettavasti tämä ruotsalaisyhteistyöpano on tehty aucklandilaisten kanssa, koska kyseessä nimenomaan New Zealand Pale Ale. 5,7%, kissanpissaa, persikkaa, pehmeitä trrooppisia hedelmiä. Kohtuullisesti katkeruutta. Jää kuitenkin liian tavanomaiseksi, näitä on vapaassa maailmassa baarit täynnä. Tukholma, Oliver Twist, 20.11.2016.

Triple fff Smells Like Team Spirit, cask ale




Aurinkoinen sunnuntai marraskuisessa Tukholmassa, tein aamiaisen päälle puolentoista tunnin kävelylenkin Oliver Twistiin. Kaupungintalolta Kungsholmenin etelärantaa ja sitten Västerbrota pitkin Långholmenille, jossa kiertelin kallioisia polkuja pitkin Södermalmin pohjoisrannalle. Upeaa maisemaa koko ajan. OT:ssä caskit vaihtuneet, kolmoisäffän olut on green hop pale ale, 4,8%. Maltaisuutta, keksiä, hedelmää, pähkinää. Perinteisen ja modernin pale alen välistä, hyvässä kunnossa. Harmittavasti huomasin myöhemmin, että olen jo juonut tätä aiemmin pari vuotta siiten. Muisti ei enää pelaa, pitäisi aina tsekata tilausvaiheessa blogista, onko olut uusi tuttavuus. Tukholma, Oliver Twist, 20.11.2016.

Hobbybrouwerij de Hopjutters Mouten Kop


De Graalilla tehtyä belgialea, 6%. Kaunis olut, mutta hiilihappoa hurjasti. En saa hiilihapon takaa oikein mitään otetta oluesta. Hedelmää vahvasti, hyvin puhdasta, ei yhtään katkeroa. Aluksi yritin tilata saman tekijän Triple Hopia, mutta baarimestari ei sitä löytänyt. Tukholma, Pressklubben, 19.11.2016.

Pang Pang Dubbel IPA, hanaversio


En voinut vastustaa taaskaan vierailua Söderin Bellmaninkadun ketjubaarissa. Yllättävän väljää mukavatunnelmaisessa baarissa. Hanasta aiemmin pullosta saamaani tupla-IPAa Farstasta. 10%, hedelmää, vihannesta, pihkaa, tiukasti katkeruutta. Tukholma, Bishops Arms Bellmansgatan, 19.11.2016.

Beer Studio One

Uumajasta barleywinea, 10,2%. Sameaa keskiruskeaa olut, hyvä vaahto. Perushedelmäinen tuoksu, sekahedelmäinen maku, pihkaa ja katkeroa. Tämä on raikkaampi kuin Brewskin aiempi olut tänään. Kokonaisuutena ei kuitenkaan vakuuta, karkea ja lievästi epäpuhdas. Makeaakin. Pohjoisen alueen oluita haluaisi tukea, mutta hieman kysymysmerkiksi Beer Studio jää tämän perusteella. Tukholma, Akkurat, 19.11.2016.